Kanta-Häme

Restel etsii paikkaa Burger Kingille

Hotelli- ja ravintolakonserni Restelin toimitusjohtaja Mikael Backman kertoo, että pikaruokaravintola Burger King saattaa tulla Hämeenlinnaan melko nopeastikin.

– Hämeenlinna on uusien paikkakuntiemme listalla. Voi olla, että ravintola on siellä jo puolen vuoden sisällä.

Ravintolalle etsitään paikkaa kauppakeskittymästä. Kivijalkakeskusta ei ole Backmanin mukaan vaihtoehto.

– Burger King pärjää ostoskeskuksissa. Kaupungissa on kaksi meitä kiinnostavaa kauppa-aluetta, Tiiriö ja Goodman, jossa ketjulla on jo Rax Buffet -ravintola, Backman sanoo.

Suomessa on tällä hetkellä 25 Burger Kingiä, joista suuri osa sijaitsee pääkaupunkiseudulla. Ketju on laajentumassa pienempiin kaupunkeihin.

Restel julkisti keskiviikkona sadan miljoonan euron investointiohjelman, joka tuo puolentusinaa uutta hotellia Helsinkiin, Turkuun ja Tampereelle sekä päivittää konsernin vanhempia hotelleja.

Samalla hotellialalle syntyy uusi brändi, kun Rantasipi- ja Cumulus-ketjut yhdistetään. Muutos näkyy hotellien ilmeessä ja markkinoinnissa. Hämeenlinnan Cumulus tai Aulanko eivät ole investointilistalla ensimmäisten joukossa.

– Molempien vuokrasopimus on katkolla lähivuosina, joten investoinnit seuraavat vasta sopimuksen uusimisen jälkeen.

Hämeenlinnassa on valtakunnallisesti vertaillen matala hotellien käyttöaste, mikä vaikuttaa paikallisiin investointeihin ja niiden aikatauluun.

– Haasteet ovat kovat. Cumulukseen isoja investointeja ei voi tehdä, koska käyttöaste on hyvin matala ja huoneiden hinnat alhaiset.

Backman kuitenkin sanoo, että suunnitelmia hotellien sulkemisesta tai toiminnan supistamisesta Hämeenlinnassa ei ole olemassa.

– Aulankoa on kehitetty viime vuosina paljon ja se jatkuu yhä. HÄSA