Kanta-Häme

Retriitti ravitsee sielua ja ruumista

Vankila voi kuulostaa paikalta, jossa retriitti eli hiljaisuuteen vetäytyminen on viimeinen asia, mitä kukaan kaipaa.

Hämeenlinnan vankilan ja Sininauhaliiton yhteistyönä toteuttamat retriitit kuitenkin osoittavat luulon vääräksi.

Viisikymppinen Helena (nimi muutettu) osallistui ensimmäiseen naisvangeille tarkoitettuun retriittiin, joka järjestettiin Hämeenlinnan vankilassa vuonna 2015. Kesäkuussa vankilassa järjestettiin viimeisin hiljentymisviikko, johon Helena olisi osallistunut, jos olisi voinut.

– Vapaudun lähiaikoina ja siihen liittyvät järjestelyt osuivat samaan aikaan, joten en voinut osallistua, vaikka minulle oli jo paikka varattuna. Mutta moni on osallistunut uudestaan, Helena kertoo.

Huumausainerikoksesta yli viisi vuotta Hämeenlinnan vankilassa istunut Helena pitää kolmen vuoden takaista retriittiä hyvänä asiana.

– Etukäteen jännitti, kuinka jaksan olla kokonaan ilman puhelinta, telkkaria ja radiota, sillä ne ovat vankilassa tärkeitä juttuja. Yllättävän äkkiä siihen kuitenkin tottui.

Helena halusi joka tapauksessa osallistua, sillä vankilan osasto on levoton paikka.

– Monta kertaa pitää laskea kymmeneen, ettei tule sanottua jollekin pahasti, hän kertoo.

Retriitti on hengellinen tapahtuma, jota kuvataan pyhiinvaellukseksi omaan itseen ja Jumalan tuntemiseen. Helenalle uskonnollisuus ei ollut este osallistumiselle, vaan pikemminkin päinvastoin.

– Olen käynyt aikuisena rippikoulun ja lapset on kastettu kirkossa. Raamattua olen lukenut ennenkin ja olen osallistunut vankilassa myös kristilliseen kuntoutukseen, hän kertoo.

Tärkein hiljaisuudessa vietetyn viikon anti hänelle oli se, että sen aikana sai rauhassa pohtia omaa elämää eli sitä, mitä on tullut tehtyä ja mitä ei.

Myös se oli vapauttavaa, että aika kului ilman televisiota ja sen tuomaa rutiinia.

– Rauhoittuminen teki sielulle hyvää, ja myös ruumiille. Nukuin sen viikon aikana todella hyvin, paremmin kuin aikoihin.

– Ja kun vankilassa usein se syyllinen on aina joku muu, niin oli siinä minullakin peiliin katsomisen paikka, hän miettii.

Tämänkertaista retriittiä vankilassa ohjasivat Helsingin seurakuntien perheneuvoja Saku Toiviainen ja Sininauhaliiton retriittitoiminnan kehittäjä Eva Kanerva.

Toiviainen on ennen perheneuvojan työtään toiminut 10 vuotta Helsingin vankilan pappina, ja siksi hän on ollut ohjaamassa kaikkia tähän mennessä järjestettyjä vankilaretriittejä.

Kanerva taas on nyt ollut mukana kaksi kertaa. Heillä kummallakin on paitsi papin myös psykoterapeutin koulutus.

Molemmat tunnistavat Helenan mainitsemia asioita, joista muutkin retriittiin osallistuneet ovat kertoneet.

– Vankila on levoton paikka ja moni haluaa mieluusti vetäytyä omaan rauhaan, he sanovat.

Samoin Helenan kuvailema syyllisyyden, omien tekojen ja tekemättä jättämisten pohdinta on tuttua.

– Mutta usein varsinkin naisvangeilla syyllisyys ja häpeä ovat liikaakin läsnä siinä, miten he ajattelevat omasta itsestään. Kun itsetunto on murenina, kannetaan syyllisyyttä myös sellaisesta, mistä ei tarvitsisi, Eva Kanerva sanoo.

Vankilan retriittiviikko ei kulu ohjaajilta eikä osallistujilta täysin hiljaisuudessa, sillä joka päivä ohjelmassa on ohjattu keskustelutuokio. Kukin vanki käy siinä yksitellen ja juttelee ohjaajan kanssa.

Ohjelmassa on myös rukoushetkiä pitkin päivää ja lisäksi joka ilta ehtoollishartaus. Näiden ja ruokailuiden lomassa osallistujat voivat käydä ulkoilemassa pihalla, kuntoilla tai tehdä kotitöitä, mutta hiljaa itsekseen.

– Siitä syntyy intensiivinen yhteys, kun puuhaillaan rinta rinnan, mutta ei puhuta mitään, Kanerva ja Toiviainen kertovat.

Ohjatuissa keskusteluissa voidaan käydä läpi esimerkiksi rukoushetken vangissa herättämiä ajatuksia, mutta periaatteessa puhua voidaan mistä vain.

– Ohjaaja on enemmänkin matkakumppani, ei käskijä tai komentaja. Hän kuuntelee vaeltajaa ja rukoilee tämän puolesta, Toiviainen sanoo.

Usein keskustelut kääntyvät vangin perheeseen ja omaisiin.

– Vaikka moni esittää vankilamaailmassa, etteivät läheiset merkitse mitään, he ovat vangeille todella tärkeitä ja heistä on iso huoli. Se on tullut hyvin voimakkaasti esiin keskusteluissa.

Retriittiin osallistujat valitaan hakemuksen perusteella, ja siihen voivat hakeutua kaikki Suomen vankiloissa rangaistustaan suorittavat naiset. Suurin osa osallistujista on kuitenkin ollut Hämeenlinnan vankilasta.

– Retriittien järjestäminen tuntuu mielekkäältä myös siksi, että vankila pitää toimintaa tärkeänä. Vankilan näkökulmasta se on osa vankien kuntoutusta. Vankilan johto on kiitettävästi sitoutunut tähän, Eva Kanerva sanoo.

Myös miehille suunnitellaan vastaavaa toimintaa, mutta sitä ei ole vielä pystytty käynnistämään.

Retriittiviikko on myös ohjaajilleen vaikuttava kokemus.

– Tämä on merkityksellistä myös oman hengellisen elämän kannalta. Nämä viikot muistuttavat yhteisestä ihmisyydestämme, Saku Toiviainen sanoo.

– Tämä vaatii paljon mutta antaa myös, Eva Kanerva sanoo. HÄSA

Päiväkohtaisia uutisia

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930