Kanta-Häme

Riehussa ei riehuta, eikä Metkulassa metkuilla

Partiolaisten suurleiri Roihun päiväkodissa Metkulassa syödään välipalaa. Yksi kuudesta pienryhmästä on kokoontunut ohjaajiensa johdolla mutustelemaan sämpylöitä. Syönnin jälkeen ohjaajat alkavat varmistella, että kaikki ovat varmasti käyneet pissalla ennen seuraavaa aktiviteettia.

– Leirin aikataulu on suunniteltu sen kohderyhmän eli teini-ikäisten mukaan, joten lounasaika on pienemmille lapsille melko myöhäinen. Päiväkodin ohjelmassa onkin välipala aamupalan ja lounaan välissä, päiväkotimestari Outi Ylinen kertoo.

Metkula on osa Roihun perheleiri Riehua.

Ylisen mukaan päiväkoti ei kuulu kaikkien partioleirien käytäntöihin. Hänen tietääkseen Metkula on ensimmäinen laatuaan.

Kuten kaikkea muutakin Roihulla, myös päiväkotitoimintaa on suunniteltu yli vuosi.

– Lapsilla on aamulla ja iltapäivällä järjestetyt ohjelmahetket. Meillä on yhteensä yhdeksän ohjelmapistettä, joilla on tarjolla partiomaisia aktiviteetteja.

Ohjelmapisteissä lapset pääsevät muun muassa kiipeilemään, keinumaan, maalaamaan ja askartelemaan.

Päiväkodissa on kolmisenkymmentä työntekijää. Lisäksi ohjelmapisteillä on omat ohjaajat.

Ohjaajilta ei vaadita välttämättä kokemusta lasten kanssa työskentelystä.

– Olen itse luokanopettaja. Ohjaajina on myös esimerkiksi lähihoitajia, luokanopettajaopiskelijoita ja yksi pätevä lastentarhanopettajakin. Toisaalta yksi ohjaaja työskentelee siviilissä työnjohtajana.

Leirin samoajat voivat myös suorittaa leiripestinsä auttamalla päiväkodilla.

Päiväkodissa on päivittäin 100–130 lasta. Määrä vaihtelee vanhempien työvuorojen ja perheiden tilanteiden mukaan. Esimerkiksi toisen vanhemman sairastuessa, saattaa lapsi saapua päiväkotiin ilman ennakkoilmoittautumista. Ylinen kertookin, että systeemi on pyritty rakentamaan mahdollisimman joustavaksi.

– Myös osalla ohjaajista on omat lapset täällä pyörimässä. Heidän perään katsotaan siinä missä muidenkin.

Ylisellä itsellään on työparina hänen 11-kuukautinen Vilho-poikansa, joka kulkee koko leirin äitinsä kanssa.

Metkulan lapset ovat iältään 3–6-vuotiaita. Tätä nuoremmat ohjataan viereiseen Naperolaan, jossa he voivat puuhailla vanhempiensa valvonnassa. Sekä Metkulassa että Naperolassa on myös avointa päiväkotitoimintaa, johon lapset voivat osallistua vanhempiensa kanssa, vaikka eivät muuten päiväkodissa olisikaan.

Koska lapsilla on joka päivä paljon aktiviteetteja, on päiviin järjestetty myös lepohetki. Se on tärkeää rauhoittumisen kannalta.

Ensimmäisen päivän kaaoksen jälkeen kaikki on Ylisen mukaan mennyt loistavasti.

– Eilen kun seurasin lasten puuhailua, ensimmäinen sana mikä minulle tuli mieleen oli seesteinen. Ilmassa oli sellaista pientä tekemisen pöhinää. Häsa

Päivän lehti

2.6.2020