Kanta-Häme Riihimäki

Riihimäellä Talvisota aukeaa virtuaalisin silmin

Riihimäen kaupunginmuseolla avautuu perjantaina
Riihimäen kaupunginmuseon tiedotteen mukaan talvisodan historia on suomalaisten yhteistä, koko kansaa koskettanutta historiaa. Kuva: Esko Tuovinen
Riihimäen kaupunginmuseon tiedotteen mukaan talvisodan historia on suomalaisten yhteistä, koko kansaa koskettanutta historiaa. Kuva: Esko Tuovinen

Talvisodan alkamisesta tulee 30.11. kuluneeksi 80 vuotta. Talvisodan aika Riihimäellä -virtuaalinäyttely avataan talvisodan alkamisen 80-vuotismuistopäivänä kello 13.

Riihimäki rautatieliikenneristeysasemana, varuskunta- ja aseteollisuuspaikkakuntana oli yksi pommitetuimmista paikkakunnista. Talvisodan aikana kauppalaan pudotettiin yli 4 000 erilaista pommia. Taloja sortui ja paloi, ratapiha ja rautatie vaurioituivat useaan kertaan ja teollisuuslaitokset saivat pahoja vaurioita.

Riihimäen kaupunginmuseon pihan vanha väestönsuoja on herättänyt vuosikymmenten varrella paljon kiinnostusta. Nyt museon uuden Talvisodan aika Riihimäellä -virtuaalinäyttelyn myötä ihmisillä on myös mahdollisuus päästä kiinnostavaan, mutta suljettuun, sokkeloiseen ja salaperäiseen tilaan sisään virtuaalisesti.

Riihimäen kaupunginmuseorakennuksen, entisen ratainsinöörintalon ikkunasta on suora näköyhteys pihan väestönsuojalle. Ikkunan viereen sijoitetulta näytöltä näyttelyvieras pääsee sisään 3D-mallinnettuun väestösuojaan.

3D-mallinnetun väestösuojan käytävät ja huoneet toimivat näyttelytilana. Näyttelyyn tutustuminen on tehty helpoksi ja yksinkertaiseksi. Näyttelyn kuvatauluja valitsemalla kuvat avautuvat isompana ja teemasta löytyy lisätietoa.

Hanke on toteutettu Museoviraston innovatiivisille hankkeille myönnetyllä avustuksella ja yhteistyössä Hamkin Tieto- ja viestintätekniikan koulutusohjelman kanssa. Osa teknisestä toteutuksesta on tehty opintokokonaisuuden moduuleissa opintotöinä, mutta virtuaalisen näyttelyn rakentamisen kokonaisuuden on tehnyt projektityöntekijä Teemu Knuutila.  

Lähteenä näyttelyssä on kirjallisuuden ja Riihimäen kaupunginmuseon omien arkistojen lisäksi muuta arkistoaineisto sekä muistitietoaineistoa. Sisällön on koonnut ja kirjoittanut projektitutkija Antero Heiskala.