fbpx
Kanta-Häme Riihimäki

Riihimäen ja Hämeenlinnan kasarmeilla asuneiden Häliköiden jatkosota oli täynnä tunteita: Urho viipyi rintamalla, Irma motkotti ja synnytti yllätyskaksoset

Puolisoiden välinen kirjeenvaihto tuo uuden näkökulman jatkosotaan. Riihimäen kasarmilla arkea pyörittänyt Irma Hälikkä ei vastannut kehtoa tyytyväisenä keikuttavan vaimon ihannekuvaa. Urho Hälikkä puolestaan salasi vaimoltaan pahimmat läheltä piti -tilanteet ja otti tämän mustasukkaisuuspuuskat tyynesti vastaan.
Urho ja Irma Hälikkä kihlajaiskuvassaan vuonna 1934. Kuva: Asta Kiurun perhealbumi
Urho ja Irma Hälikkä kihlajaiskuvassaan vuonna 1934. Kuva: Asta Kiurun perhealbumi

Hyvin toimiva kenttäposti oli Suomen armeijan salainen ase toisen maailmansodan aikaan. Yksistään jatkosodan aikana suomalaisten rintamamiesten, lottien ja kotijoukkojen välillä kulki peräti miljardi kirjettä.

– Nämä elämänmerkit merkitsivät valtavasti ihmisten kestokyvylle sekä kotona että rintamalla. Niitä luettiin myös sotien jälkeen paljon, sillä kirje saattoi olla viimeinen muisto kaatuneesta läheisestä, kertoo sotahistorioitsija Mirja Turunen.

Hän uskoo, että tavallisen perheen tarina voi kertoa sodasta enemmän kuin kenraalin muistelmat. Turusen uusin tietokirja Elämänmerkki – Irma ja Urho Hälikän kenttäpostikirjeet avaa jatkosodan arkea yhden pariskunnan kirjeenvaihdon kautta.

Turusen aineisto koostui 540 kirjeestä ja 170 kenttäpostikortista, jotka riihimäkeläiset Irma ja Urho Hälikkä lähettivät toisilleen sotavuosina 1941–1945.

– Se on ainutlaatuinen aineisto, intiimi sukellus kahden ihmisen väliseen kommunikaatioon, Turunen kuvailee.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kenttäportikortit olivat Irma Hälikälle tärkeä merkki siitä, että puoliso on elossa. Tärkeimmät viestit kirjoitettiin kuitenkin kirjeissä. Kuva: x
Kenttäportikortit olivat Irma Hälikälle tärkeä merkki siitä, että puoliso on elossa. Tärkeimmät viestit kirjoitettiin kuitenkin kirjeissä.

“Pahvia muijalle”

Jatkosota alkoi Turusen tulkinnan mukaan 22. kesäkuuta 1941. Tuolloin Riihimäen varuskunta-alueella sijaitsi eversti Ruben Laguksen johtaman 1. Jääkäriprikaatin esikunta.

34-vuotias luutnantti Urho Hälikkä toimi esikunnan adjutanttina. 28. kesäkuuta 1941 hän nousi Riihimäeltä junaan, joka kuljetti sotilaat Suomen itärajalle.

Hänestä tuli sodan kuluessa Suomen Rommeliksikin kutsutun Laguksen valiojoukon Panssaridivisioonan esikuntaupseeri, jonka osaamista tarvittiin vielä Lapin sodassakin.

Häliköiden tiivis kirjeenvaihto piti yllä parisuhdetta ja perhearkea kriisitilanteessa, joka oli kiskonut puolisot epämääräisen pituiseksi ajaksi etäsuhteeseen.

Sotilaille kirjeet olivat myös kaivattua ajanvietettä.

– Nukkumisen, kortinlyönnin, satunnaisen humalan ja lehtien lukemisen ohella “lykättiin pahvia muijalle”, Turunen toteaa.

 


“Parhaat terveiseni täältä “viivan” toiselta puolelta. Jos näin jatkuu menomme edelleenkin, niin uskon meidän pian pääsevän asettumaan “rauhan töihin”.”


 

Ensimmäinen läheltä piti -tilanne talletettuna Panssarimuseoon

Aluksi sekä kotiväki että sotilaat uskoivat sotaretken kestävän vain muutaman kuukauden. Kesäsodan arveltiin päättyvän, kun vanha Suomen raja olisi saatu takaisin.

Jo 24. heinäkuuta 1941 tiedustelu-upseeri Urho Hälikkä päivää kirjeeseensä paikkamerkinnän “ryssän puolella”: Parhaat terveiseni täältä “viivan” toiselta puolelta. Täällä ovat tiet aivan mahdottomat, pehmeät ja hiekkaiset. Luonto muuten on vaihtelevaa ja jylhempää kuin siellä päin. Jos näin jatkuu menomme edelleenkin, niin uskon meidän pian pääsevän asettumaan “rauhan töihin”.

Vaikka sävy on rohkaiseva, Urho salaa jotain vaimoltaan.

Turunen paljastaa kirjassaan, että samana päivänä Urho Hälikkä on kovassa paikassa. Hän on Ruben Laguksen kanssa Laatokan rantatien varrella Tuuloksen Viteleessä, kun vihollisen kranaatti osuu viereiseen puuhun. Yksi sirpaleista kimpoaa Laguksen rinnan yli kulkevaan komentovyöhön.

Läheltä piti -tilanteen jälkeen Hälikkä poimii sirpaleen talteen sotamuistoksi. Tänä päivänä se löytyy Parolan Panssarimuseosta.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Urho Hälikkä (vas) upseeritovereineen juhlistaa talvisodassa menetetyn Karjalan takaisinvaltausta pelleilemällä tienviittojen kanssa. Kuva löytyy Elämänmerkki-kirjasta.
Urho Hälikkä (vas) upseeritovereineen juhlistaa talvisodassa menetetyn Karjalan takaisinvaltausta pelleilemällä tienviittojen kanssa. Kuva löytyy Mirja Turusen Elämänmerkki-kirjasta.

Riihimäen kasarmin rouvilla oli tarkka nokkimisjärjestys

Sota ei jäänyt yhteen kesään, ja syksyn tullen miehiä alkoi päästä kotilomille.

Hälikät asuivat Riihimäen varuskunta-alueella upseerien perheille tarkoitetussa rakennuksessa numero 60. Punatiilinen kasarmi oli suljettu yhteisö, jonka rouvat Turusen mukaan “vahtasivat tarkkaan naapureiden miesten lomia ja ylennyksiä”.

– Kirjeiden perusteella rouvat auttoivat toisiaan aika vähän. Se johtui varmasti armeijan hierarkiasta, mikä näkyi myös kotijoukkojen asenteissa. Kenraalin vaimolle Irma oli ilmaa, sotahistorioitsija Mirja Turunen pohtii.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kenttäpostia rintamalta Riihimäelle. Urho ja Irma Hälikkä merkitsivät toisiltaan saamiinsa kirjeisiin päivämäärän, jolloin se oli tullut perille. Tämä kirje viipyi matkalla viikon. Kuva: x
Kenttäpostia rintamalta Riihimäelle. Urho ja Irma Hälikkä merkitsivät toisiltaan saamiinsa kirjeisiin päivämäärän, jolloin se oli tullut perille. Tämä kirje viipyi matkalla viikon.

“Luulin sinun tuntevan kodinkaipuuta”

Sensuurisäännöt kielsivät sotilaita paljastamasta sijaintiaan tai kertomasta tappioista. Kotijoukkojakin opastettiin välttämään pessimismiä ja vaikeuksista valittamista.

Määräys näyttää menneen ohi Irma Hälikältä, joka ei peittele kirjeissään arkisia huoliaan ja matalaa mielialaansa. Toistuvasti vaimo syyllistää miestään siitä, ettei tämä pääse lomille yhtä usein kuin naapuruston miehet.

Luulin sinun tuntevan enemmän kodinkaipuuta, kun on lapset ja lisää tulee. Kunpa Luoja tämän työni vielä päätökseen veisi, olen taas niin väsynyt tähän kaikkeen, ainaiseen yksin oloon, Irma Hälikkä moittii.

 


“Hauskaa ei ole elää kahden tulen välissä, koeta ymmärtää rakas minua.”


Aviomies ottaa nuhteet yllättävänkin ymmärtäväisesti vastaan.

Vakuutan, että halua minulta ei puutu ja parhaani koetan, mutta jos (lomaa) ei myönnetä, niin sille ei voi mitään. Hauskaa ei ole elää kahden tulen välissä, koeta ymmärtää rakas minua tässä asiassa, Urho Hälikkä vastaa.

Turusen sanoin hän on “upseeri ja herrasmies” sanan parhaassa merkityksessä. Kun Irma Hälikkä synnyttää yllätyskaksoset helmikuussa 1942, melkein kaksi kuukautta lääkärin arvioiman lasketun ajan jälkeen, Urho Hälikkä kannustaa vaimoaan parhaansa mukaan.

– Avioliitto vaikuttaa tasa-arvoiselta. Irma uskalsi kantaa taakkansa Urhon niskaan. Rakkauden voi lukea rivien välistä, Turunen arvioi.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Sotatuomari Bertel Schwindt (vas) ja kenttäoikeuden syyttäjänä toimiva Urho Hälikkä poseeraavat Laatokan rannalla kesällä 1941.
Sotatuomari Bertel Schwindt (vas) ja kenttäoikeuden syyttäjänä toimiva Urho Hälikkä poseeraavat Laatokan rannalla kesällä 1941. Kuva löytyy Mirja Turusen Elämänmerkki-kirjasta.

Nälänhätä oli ovella

Sodan jatkuessa ja Saksan elintarviketoimitusten viivästyessä Suomea kohtaa niin sanottu lanttutalvi, jolloin perunastakin on pulaa ja viljavarasto uhkaa huveta tyhjiin.

– Keväällä 1944 valtiolla oli jäljellä leipäviljaa enää viikon tarpeisiin. Nälänhätä oli siis aivan ovella, Turunen huomauttaa.

Pimeä kauppa käy kuumana, kun kaikki on kortilla eikä kauppojen hyllyillä ole ostettavaa, vaikka elintarvikekorteissa olisikin pisteitä jäljellä.

Irma Hälikkä saa hankittua perunoita tuttaviltaan Pohjanmaalta. Rintamalla Urho Hälikkä kaataa hirven ja lähettää kotiin lihapaketin.

Lapset saavat isältään silloin tällöin viholliselta takavarikoituja karamelleja. Vaimo lähettää miehelleen usein pullapostia, vaikka paketti voi viipyä matkalla kymmenenkin päivää.

“Kierre” oli vähän vanhaa, mutta hyvältä maistui, Urho Hälikkä kiittelee.

 


“Keväällä 1944 valtiolla oli jäljellä leipäviljaa enää viikon tarpeisiin. Nälänhätä oli siis aivan ovella.”


 

Mustasukkaisuus iskee Irmaan

Mustasukkaisuuskin pilkahtelee avioparin kirjeissä. Vaimo epäilee rintamalottien houkuttelevan upseereja syntiin.

Irma Hälikkä on saanut pontta epäilyksilleen katsellessaan Riihimäen esikuntaherrojen puuhia.

Kuljettavat kauppalasta “letukoita” tänne ja tänään oli taas joku “Selma” kahdella ukolla, hän juoruaa.

Välillä Urho Hälikkä kiivastuu vaimonsa epäilyksistä.

Pommita Sinä vain minua syyttömästi ja vertaa mielessäsi koulutuskeskuksen upseereihin ja kohta olen valmis, en vapaasta tahdosta, mutta kiusattuna, tekemään mitä vain, sillä silloin kestän, syyllisyyden tunnossa, kaikki hävittömämmätkin epäilykset ja syytökset, mies tuohtuu kesällä 1942.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Adjutantti, kapteeni Urho Hälikkä (vas.) neuvottelee Panssaridivisioonan komentajan, kenraalimajuri Ruben Laguksen kanssa komentopaikallaan elokuussa 1943. Kuva: Aunio / SA-kuva
Adjutantti, kapteeni Urho Hälikkä (vas.) neuvottelee Panssaridivisioonan komentajan, kenraalimajuri Ruben Laguksen kanssa komentopaikallaan elokuussa 1943. Kuva: Aunio / SA-kuva

Toinen läheltä piti -tilanne

Kun Jääkäriprikaati yhdistyy Panssariprikaatin kanssa Panssaridivisioonaksi, Urho Hälikkä nimetään tämän “Marskin nyrkin” tiedustelutoimiston päälliköksi.

Marskin nyrkki torjuu hyökkäyksiä Kannaksen suurtaisteluissa kesällä 1944. Pahimmassa paikassa Urho Hälikkä on 28. kesäkuuta, kun ryhmä esikuntaupseereita on käymässä etulinjassa.

Teltta oli kallion vieressä ja suojassa tykistötulelta, mutta ilmasta käsin ei. Ryssä sai selville paikan ja keskitti samanaikaisesti tykistötulen ja pommituksen samaan pisteeseen. Pommi osui kallioon ja sirpaleet tulivat suoraan telttaan, Urho Hälikkä kuvailee kolmen kollegansa kuolemaan johtanutta tilannetta.

Vaimoltaan hän salaa tiedon, että oli itsekin kenraali Laguksen kanssa samassa teltassa vielä kymmenen minuuttia ennen iskua.

 


” Ryssä sai selville paikan ja keskitti samanaikaisesti tykistötulen ja pommituksen samaan pisteeseen. Pommi osui kallioon ja sirpaleet tulivat suoraan telttaan.”


 

Lapissa odotti karmea näky

Toisin kuin monet muut, Urho Hälikkä ei pääse siviiliin rauhanneuvottelujen jälkeen. Hänet komennetaan Lappiin ajamaan saksalaiset ulos maasta.

Pohjolan sydän – Rovaniemi – on tasaisena ja kauan kestää ennen kuin pohjolan elämä palaa entisiin uomiinsa, kun kaikki on rakennettava alusta alkaen, kuvailee Urho Hälikkä näkyä lokakuussa 1944.

Suomalaiset saavuttavat valtakunnanrajan Utsjoella 11. marraskuuta. Urho Hälikkä saapuu sodasta kotiin kuitenkin vasta viimeisten joukossa tammikuun 1945 puolella. HÄSA

Edit 29.10.2021 klo 9.35: Juttuun lisätty tarkennus, että jatkosodan alkamisajankohta 22. kesäkuuta 1941 on sotahistorioitsija Mirja Turusen tulkinta. Tuona päivänä Neuvostoliitto avasi tykistötulen Hangon tukikohdasta ja ilmaiskut suomalaisia laivoja kohtaan merellä. Vakiintuneesti jatkosodan alkamispäivänä on kuitenkin pidetty kesäkuun 25. päivää, jolloin Neuvostoliitto pommitti muun muassa Helsinkiä.

Uutuuskirja sotavuosilta

Riihimäen kasarmilla asuneet Urho ja Irma Hälikkä lähettivät toisilleen sotavuosina kaikkiaan 540 kirjettä ja 170 postikorttia.

Urho oli syntynyt vuonna 1907 ja Irma 1914 Perkjärvellä Karjalassa. Heillä oli jatkosodan puhjetessa kaksi tytärtä, 2-vuotias Asta ja 5-vuotias Kaisa. Sodan aikana perhe kasvoi vielä kaksostyttärillä.

Häliköiden tytär Asta Kiuru tapasi sotahistorioitsija, FT Mirja Turusen muutama vuosi sitten ja toimitti tutkijalle pahvilaatikollisen Urhon aikajärjestykseen järjestämiä kirjeitä.

Turunen rajasi aineiston jatkosotaan, sillä talvisodasta oli jäljellä ainoastaan Urho Hälikän puoli kirjeenvaihdosta.

Docendo julkaisi Turusen Elämänmerkki – Irma ja Urho Hälikän kenttäpostikirjeet -teoksen lokakuussa 2021.

Mirja Turunen on aiemmin kirjoittanut sotahistorialliset teokset Veripellot (2005) ja Koska kotimaa meidät lähetti – SS-mies Sakari Haikala Hitlerin eliittijoukoissa (2016)

Menot