Kanta-Häme

Riihimäen kaupungintalon työilmapiiri tutkitaan

Kaupungintalon työilmapiirin selvittäminen käynnistyi tiistaina Riihimäellä.

– Nyt selvitetään lain kirjaimen mukaan, mikä tilanne on ja mikä työilmapiiriä vaivaa. Asiat on saatava nopeasti kuntoon, toteaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tommi Räty (sd.).

Työilmapiirin ongelmat nousivat esiin maanantai-iltana kaupunginhallituksen kokouksessa. Kokouksessa piti lyödä lukkoon uusi hallintomalli, jossa hallintojohtajalle ei enää olisi jäänyt esittelyoikeutta kaupunginhallituksessa.

Tilanne muuttui, kun kaupunginjohtaja toi kokoukseen uuden esityksen, jonka kaupunginhallitus jätti pöydälle.

Esityksen mukaan kaupunginhallitus kokoaa keskuudestaan nelihenkisen työryhmän sote-integraation ja hallintomallin jatkovalmisteluun. Työryhmällä on aikaa toukokuun loppuun kuulla asiantuntijoita ja antaa ratkaisunsa.

Keskiruokanen kiistää Savolan väitteet

Hallintojohtaja Jussi Savola jätti pöytäkirjaan lausuman, jossa arvosteli asioiden valmistelutapaa ja totesi myös työilmapiirin olevan kestämätön.

Kaupunginjohtaja Seppo Keskiruokanen kiistää kaikki Jussi Savolan lausumassa esittämät väitteet keskustelujen ja tiedon puutteesta paikkansapitämättöminä.

Hän toteaa Savolan osallistuneen työryhmään, joka valmisteli sote-uudistusta ja siihen liittyvää organisaatiomallia.

– Uusi johtamisjärjestelmä on ollut tiedossa, joskaan ei aivan näin yksityiskohtaisesti, mutta pääperiaatteissaan, Keskiruokanen toteaa.

Savola taas pysyy lausumansa takana todeten, ettei lakimiehenä kirjoittaisi mitään, jonka paikkansapitävyydestä voitaisiin esittää edes epäilyjä.

– Joka sana pitää sataprosenttisesti paikkansa, Savola toteaa.

Hän on myös tyytyväinen, että kaupunginhallituksen puheenjohtaja otti aktiivisen roolin ja lähti selvittämään kaupungintalon työilmapiirin ongelmia. Hän harkitsee siitä huolimatta yhä työsuojeluilmoituksen tekemistä.

Taustalla jyrkät näkemyserot

Nyt esiin nousseen kiistan taustalla ovat kaupunginjohtaja Seppo Keskiruokasen ja hallintojohtaja Jussi Savolan pitempään jatkuneet erimielisyydet, jotka kärjistyvät nyt kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiokuvioissa sekä uuden hallintomallin valmistelussa.

Kaupunginjohtaja Seppo Keskiruokanen ajaa Riihimäelle sosiaali- ja terveydenhuollon yhdistämistä yhteen toimialaan, jota johtaisi sosiaali- ja terveysjohtaja. Näin lisättäisiin kahden sektorin yhteistyötä, poistettaisiin päällekkäisyyttä ja saataisiin selvää säästöä.

Keskiruokanen kiirehtii sote-muutosta, jonka haluaa toteuttaa riippumatta valtion sote-päätöksistä.

Hallintojohtaja Jussi Savola ei näe yhdistämisen tuovan kuin marginaalista muutosta nykytilanteeseen.

Yhteistyön lisääminen on hänen mukaansa hyvä asia, mutta sosiaali- ja terveyslautakunta ei pääse päättämään terveydenhuollon toiminnan järjestämisestä, josta päätösvalta pysyy kuntayhtymällä.

Sosiaali- ja terveyslautakunta voi päättää vain sosiaalipuolen asioista.

Terveydenhuollon kuntayhtymille kaupunki voi antaa vain lausuntoja kuten nytkin ja siten ohjata niiden toimintaa.

– Yhteistyö erityisesti terveyskeskuksen kanssa on jo tällä hetkellä tiivistä, joten on vaikea nähdä, mistä tiimiyhteistyön euromääräiset säästöt syntyvät, Savola toteaa.

Jussi Savola epäilee, että valtion sote-uudistuksen linjaukset vesittävät Riihimäen sisäisen sote-työn.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tommi Räty arvioi koko sote- ja hallintomalliasian käsittelyn jatkuvan parin viikon kuluttua kaupunginhallituksen seuraavassa kokouksessa. (HäSa)