Kanta-Häme Riihimäki

Riihimäen liikuntapaikkojen hintojen korotus takaisin valmisteluun: "Kaikkia osapuolia ei kuultu"

Lautakunnan mukaan valmistelu oli puutteellinen.
Riihimäen jäähallin tuntihinnat ovat nousemassa 25-28 prosenttia. Junioreille ja koululaisille korotus tietää noin 10 euron lisälaskua tunnilta. Kuva: Juhani Salo
Riihimäen jäähallin tuntihinnat olisivat esityksen mukaan nousseet noin neljänneksen. Arkistokuva: Juhani Salo

Riihimäen sivistys- ja hyvinvointilautakunta päätti keskiviikkona palauttaa esityksen kaupungin liikuntapaikkojen maksujen ja liikuntaryhmiltä peruttujen taksojen korotuksesta takaisin valmisteluun.

Lautakunnan puheenjohtaja Hannu Nokkala (sd.) kertoo, että valmistelu oli toteutettu puutteellisesti.

– Valmistelussa ei mielestämme toteutunut kolmannen sektorin (järjestöjen ja urheiluseurojen) kuuleminen toivotusti. Esityksestä puuttui kokonaan myös kustannusten vaikutusarviointi.

Etenkin vammaisneuvoston, vanhusneuvoston ja nuorisotoimen lausunnot on Nokkalan mukaan saatava osaksi valmistelua.

 

Lautakunta ei sinänsä puuttunut esitettyihin maksujen korotuksiin. Riihimäen liikuntataksoja on korotettu viimeksi vuonna 2015, eikä myöskään liikuntaryhmien ja kausikorttien maksuja ole sen jälkeen tarkistettu.

Esitetyt korotukset olivat prosentteina muutamasta prosentista jopa yli 50 prosenttiin. Esimerkiksi jäähallin tuntihinnat olisivat esityksen mukaan nousseet noin neljänneksen.

Erityisryhmien osalta hinnoittelu olisi Nokkalan mukaan muuttunut esityksen toteutuessa oleellisesti. HäSa

Päivän lehti

29.1.2020