Kanta-Häme Riihimäki

Riihimäen nuorisovaltuuston vaali peruttiin – Kaikki ehdokkaiksi ilmoittautuneet valittiin

Vaaleilla piti valita 25 nuorisovaltuutettua, mutta ehdokkaita ilmoittautui vain 17.
Kuvituskuva Riihimäen nuorten ja kuntapäättäjien tapaamisesta muutaman vuoden takaa. Kuva: Anu Kankaansydän
Kuvituskuva Riihimäen nuorten ja kuntapäättäjien tapaamisesta muutaman vuoden takaa. Kuva: Anu Kankaansydän

Riihimäellä ei järjestetä vaaleja nuorisovaltuuston seuraavalle kaksivuotiskaudelle.

Vaali peruttiin vähäisen ehdokasmäärän vuoksi. Vaaleissa olisi valittu 25 nuorisovaltuutettua. Viime sunnuntaina päättyneeseen määräaikaan mennessä ehdokkaiksi ilmoittautui 17 nuorta, ja kaikista tulee automaattisesti uuden nuorisovaltuuston jäseniä.

 

Nuorisovaltuusto on nuorten osallistamisen keino.

Nuorisovaltuustot ovat poliittisesti sitoutumattomia vaikuttajaryhmiä, jotka toimivat omissa kunnissaan ajamassa paikallisten nuorten etuja.

Nuorisovaltuustot kirjattiin vuonna 2015 kuntalakiin takaamaan nuorten mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa. Lain mukaan jokaisessa kunnassa tulisi olla nuorisovaltuusto. Kunnan on huolehdittava nuorisovaltuuston toimintaedellytyksistä eli esimerkiksi kokousjärjestelyistä ja ohjaamisesta.

Riihimäen uusi nuorisovaltuusto aloittaa vuodenvaihteessa. Kunnanhallitus vahvistaa jäsenet todennäköisesti 12. joulukuuta.