Kanta-Häme

Riihimäen teatterille kehittämisrahaa

Riihimäki. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Riihimäen teatterille 20 000 euron erityisavustuksen ammattiteatteritoiminnan uusien mallien kehittämiseen.

Kehittämishankkeen aikana Riihimäen teatteri kokeilee uudenlaista yhteistyötä koulujen kanssa ja kehittää vankilateatteritoimintaa. Lisäksi teatteri tarjoaa soveltavan teatterin koulutusta sekä päiväkotien että hoitokotien henkilökunnalle.

Yhtenä hankkeen tavoitteena on työllistää taiteilijoita soveltavan teatterin parissa. Hanke toteutetaan vuosien 2013–2014 aikana. (HäSa)

Päivän lehti

29.1.2020