Kanta-Häme

Riihimäen teatterin toimitusjohtaja Matti Numminen siirtyy Tanssin talon johtoon

Riihimäen teatterin toimitusjohtaja Matti Numminen on valittu Tanssin talon johtajaksi.

Hän aloittaa tehtävässään joulukuun alussa.

Numminen on työskennellyt Riihimäen teatterissa vuodesta 2009 lähtien ensin tuottajana ja sitten toimitusjohtajana. Hän on ollut mukana muun muassa digitaalinen teatteri -hankkeessa, jossa selvitetään miten digitaalisen alustan kautta välittyvää teatteria voidaan hyödyntää

 

Tanssin talo on kaikelle tanssille avoin keskus, jonka on määrä avata ovensa vuonna 2020.

Tilat rakennetaan Helsingin Kaapelitehtaan yhteyteen. Hanke on ollut vireillä vuodesta 2011 alkaen, ja se sai uudisrakennukseen Jane ja Aatos Erkon säätiöltä historiallisen suuren 15 miljoonan euron avustuksen.

Hankkeen takana on Tanssin talo -yhdistys, jonka tavoite on edistää korkealaatuista taidetanssin ja -kulttuurin tarjontaa niin alueellisesti, valtakunnallisesti kuin kansainvälisesti.

 

Johtajahakuun tuli 37 hakemusta.

– Numminen ymmärtää toimialan haasteet ja on ratkaisukeskeinen ihminen – kulttuurista kunnianhimoa unohtamatta, Tanssin talon hallituksen puheenjohtaja Sanna Rekola sanoo.

Nummiselle Tanssin talon johtajuus on luontevaa jatkoa hänen Riihimäen Teatterissa tekemälleen työlle.

– Talon toiminta-ajatuksessa korostuvat täsmälleen samat ajatukset, joita kohti olen pyrkinyt omassa työssäni viemään esittävän taiteen kenttää, Numminen sanoo.

Tällä Numminen tarkoittaa muun muassa uudenlaisia tuotanto- ja yhteistyömalleja, joissa resursseja annetaan myös muiden käyttöön.

– Tavoitteenani on, että Tanssin talosta tulee tunnustettu kansainvälinen ja kansallinen toimija. Samalla se on organisaatio, jossa pystymme uudistamaan taiteen tuotannollista ajattelua. HÄSA