Kanta-Häme Riihimäki

Riihimäen vankilassa väkivaltarikollisille opetetaan jatkossa empatiaa ja sosiaalisia taitoja uudella kuntoutusosastolla

Osaston tavoitteena on saada väkivaltarikolliset ymmärtämään rikostensa laaja-alaiset seuraukset.
Riihmäen vankilaan on sijoitettu vaarallisimmaksi arvioituja vankeja. Kuva: Ville-Veikko Kaakinen

Riihimäen vankilassa avautuu tänään maanantaina kuntoutusosasto vakavia väkivaltarikoksia tehneille vangeille, jotka haluavat vähentää riskiään syyllistyä uusiin väkivaltarikoksiin.

Kuntoutusosasto vastaa Rikosseuraamuslaitoksen (Rise) tiedotteen mukaan tarpeeseen kohdentaa vakaviin väkivaltarikoksiin syyllistyneille vangeille väkivaltariskiä madaltavia toimintoja jo vankeusaikana.

– Osaston perustaminen on ollut Riihimäen vankilalta iso ponnistus ja kaikki sen perustamisessa mukana olleet ansaitsevat ison kiitoksen, sanoo Riihimäen vankilan apulaisjohtaja Susanna Schugh-Laulumaa Risen tiedotteessa.

Seitsenpaikkaisen kuntoutusosaston perustamisessa mukana ollut psykologi Arja Konttila kertoo, että osaston tavoitteena on, että vangit oppivat kehittämään empatiaa vahingoittamiaan ihmisiä kohtaan, oppivat sosiaalisia taitoja sekä konfliktin ratkaisukeinoja ilman väkivaltaa.

– Lisäksi on hyvä, jos vangilla on mahdollisuus jollain tavoin hyvittää aikaisempia rikoksia, vaikka tekemällä hyvitystyötä, korjaamista. Tämä tarkoittaa myös omien perhesuhteiden parantamista, Konttila sanoo.

Konttila korostaa, että tutkimusten mukaan tällaiset restoratiiviset kuntouttavat menetelmät toimivat parhaiten väkivaltarikollisilla ja etenkin vakavista väkivaltarikoksista tuomituilla.

– Yksi vaikuttavimpia keinoja on osallistuminen restoratiiviseen dialogiin eli uhrin tai henkirikoksen uhrin omaisten kohtaaminen, Konttila täydentää.

Lue myös: Ulostetta ämpärillä pitkin osastoa levittänyt vanki teki yli 120 000 euron vahingot Riihimäen vankilalle – sytytti myös useita tulipaloja selliosastolla (5.9.2020)

Päivän lehti

29.9.2020

Fingerpori

comic