Kanta-Häme

Riihimäkeläiseltä Kaisa-Mari Ruokolaiselta esikoisalbumi

Riihimäkeläisen Kaisa-Mari Ruokolaisen eilen julkaistu debyyttialbumi Helmiä sisältää vanhoja kappaleita, kuten Toivo Kärjen säveltämän Vanhan myllyn tarun, mutta myös aiemmin levyttämättömiä lauluja, kuten Petri Laaksosen säveltämän Huomiseen.

– Lähtökohtana oli, että levylle tulee cover-kappaleita sekä uusia, levyttämättömiä lauluja. Yhteinen nimittäjä levyn lauluissa on melodisuus, joka ei ole nykypäivän musiikissa lainkaan itsestään selvää. Kun taas vanhan ajan musiikissa melodiat olivat tärkeässä roolissa, Ruokolainen kertoo.

Levyä on ollut tekemässä monia musiikin ammattilaisia. Yksi heistä on pianovirtuoosi Iiro Rantala, joka on soittamassa kappaleessa Trumpetin tanssiinkutsu. Ennakkosinglenä lohkaistu amerikkalainen jazzswingi soi tiuhaan muun muassa Ylen soittolistalla.

– Laulut olen valinnut henkilökohtaisesti, ja valintojen kanssa on myös käynyt hauskoja sattumia. Kun Trumpetin tanssiinkutsua oltiin julkaisemassa, tajusimme, että on laulun suomalaisen alkuperäisesittäjän upean Brita Koivusen 80-vuotisjuhlavuosi. Oli myös onni, että samaan lauluun saimme vierailevaksi tähdeksi kingin soittajan Iiro Rantalan, Ruokolainen kertoo.

Singlelohkaisuna on julkaistu Saippuakupla, joka nousi heti ilmestyttyään Radio Suomen listaykköseksi sekä Tätä Suomi tanssii -listalle.

Laajemmin tanssikansan tietoisuuteen Kaisa-Mari Ruokolainen tuli vuosina 2002–2003, jolloin hän esiintyi Yölintu-orkesterin kesäkiertueilla sekä Mahdunko maailmaas -konserttikiertueella. Tuolloin Ruokolainen ja Simo Silmu levyttivät dueton En koskaan.

Syksyllä 2013 yhteistyö tuotti joululaulun nimeltään Vuosi jouluun. Kesällä 2013 Kaisa-Mari valittiin Suomi Iskelmän SM -kilpailun naisten sarjan voittajaksi The Tall Ships Racen yhteydessä Helsingissä.

Ruokolaisen rinnalla keikoilla soittaa Foxpop-orkesteri. Erikoisohjelmana kokoonpanolla on livebändikaraoke, jolloin yleisöstä pääsee laulajia esiintymään estradille karaoketyyliin oikean orkesterin säestyksellä.

Kaisa-Mari Ruokolainen & Foxpop esiintyvät Linnanmäen Estradilla special-keikalla juhannustansseissa perjantai 19. kesäkuuta. Tapahtumaan on vapaa pääsy. (linnanmaki.fi)

Kuuntele Helmi-levyähttp://spoti.fi/1J7beLt

Päivän lehti

29.11.2020

Fingerpori

comic