Kanta-Häme Riihimäki

Riihimäkeläisille pian jaossa rahaa – Osallistavan miljoonabudjetin käytöstä päätetään juhannukseen mennessä

Osallistava budjetti antaa kaupunkilaisille miljoonan euron paikan toteuttaa haaveet.
Erilaisten tapahtumien järjestäminen saattaa helpottua.

Syksyyn mennessä riihimäkeläiset pääsevät esittämään erilaisia ideoita, joista parhaat voidaan toteuttaa osallistuvan budjetin määrärahoin. Kun kaupunki myi lähes puolet kaukolämpöyhtiön osakkeista, päätettiin irrottaa yksi miljoona euroa osallistuvaan budjettiin.

Kaupungissa valmistellaan ohjeita määrärahan käyttöön. Ajatus on, että valtuusto hyväksyisi erityisen osallisuusrahaston perustamisen. Rahaston pääomaa ja tuottoa voidaan käyttää vuosittain kaupunkilaisten ideoiden toteuttamiseen.

– Valmistelua jatketaan edelleen virkamiesten esityksen pohjalta. Ajatusta rahastosta kannatettiin kaupunginhallituksen käsittelystä, mutta se samoin kuin äänestysmenettelyn toteuttaminen vaativat vielä poliittista keskustelua sekä tarkempaa valmistelua, kertoo kaupunginhallituksen puheenjohtaja Miia Nahkuri (sd.).

Janakkalassa valmistellaan myös osallistavan budjetin käyttöön ottamista. Tälle vuodelle on varattu 50 000 euron määräraha, josta janakkalalaiset pääsevät päättämään. Parhaillaan verkossa on käynnissä kuntalaiskysely, annetaanko raha jollekin yhteiselle projektille vai esimerkiksi yhdistyksille.

Toistaiseksi Riihimäellä ei ole esitetty paljonko osallistavaan budjettiin käytetään vuosittain. Tuusulan osallistava budjetti on tänä vuonna 100 000 euroa, Kemin 30 000, Oulun 35 000 ja Nurmijärven 50 000.

Kaupunkilaiset ideoivat ehdotuksia varojen käytöstä. Virkamiesten laatimassa esityksessä ehdotetaan, että Riihimäellä ideoiden esittämisalustaksi otetaan RakasRiksu-nettisivusto, jolla kaupunkilaiset pääsevät kommentoimaan, keskustelemaan ja myös äänestämään ideoista.

Osallistava budjetti antaa kaupunkilaisille aidon ja demokraattisen tavan osallistua päätöksentekoon. Samalla syntyy keskustelua ja omatoimista osallistumista oman kaupungin kehittämiseen. HäSa