Kanta-Häme

Riihimäki sai sittenkin terminaalin

Junalla kulkijan silmiin pistää Riihimäen aseman tuntumaan nousseet kaksi valtavaa, hopeanharmaata hallia. VR Transpoint nosti pressuhallit puolessa vuodessa radan varresta purettujen vanhojen makasiinien tilalle.

– VR Transpointilla on tässä runsaan 10 hehtaarin tontti, josta nyt on kolmannes käytössä. Hallit rakennettiin Parocin eristeteollisuuden varastointitarpeisiin, mutta hallialueen naapurissa lastaamme myös haketta ja pyöreää puutavaraa rekoista tavarajuniin, kertoo johtaja Harri Keihänen VR Transpointilta.

Uusien hallien rakentaminen alkoi, kun Paroc lakkautti Lappeenrannan tehtaansa ja keskitti rakennuseristeiden tuotannon Paraisille ja Ouluun. Riihimäelle tarvittiin tavaraterminaali Parocin Ruotsin ja Puolan tehtaalta tulevien teknisten eristeiden varastointiin ja kuljetuksiin eteläisen Suomen alueelle.

Rekka-autojen tuoma tavara puretaan ja varastoidaan terminaalissa, jossa kootaan rakentaja- ja tilauskohtaiset toimitukset, jotka toimitetaan teknisiin tukkuihin sekä suoraan asiakkaille. Koko toiminnan hoitaa VR Transpoint pitkälle viedyn tietotekniikan sekä kuljetuskaluston avulla.

Päivittäin tavaraa tuodaan ja lähetetään varastolta parinkymmenen rekkakuorman verran. Terminaalihalleissa töitä johtaa varastoesimies ja trukkeja ajaa neljä työntekijää.

Paroc on VR Transpointin terminaalin ensimmäinen suuri asiakas, mutta terminaalin toimintaa on johtaja Harri Keihäsen mukaan tarkoitus laajentaa.

– Kyseessä on iso investointi, jolla tähdätään pitkälle tulevaisuuteen. Riihimäen logistinen sijainti on erinomainen, Keihänen painottaa.

Nyt liikkeelle lähtenyt terminaali hyödyntää Riihimäen keskeistä sijaintia, jonka oli tarkoitus vajaa kymmenen vuotta sitten houkutella Arolammille Vuosaaren sataman tavaraliikennettä palveleva logistiikkakeskus.

Tuolloin suunniteltu mittava keskus olisi tullut muutaman kilometrin verran etelämmäs kuin nyt rakennettu VR Transpointin massatavaraterminaali. Logistiikkakeskus sijoittui Keravalle, jolloin Riihimäellä luovuttiin hankkeesta. HÄSA