Kanta-Häme

Riihimäki tunnetaan pääsiäisestään

Pääsiäisajan hiljentymistä ja rauhaa täydentää koko perhettä hemmotteleva tapahtumavyöry, jonka Riihimäki tarjoaa pitäen kiinni pääsiäiskaupungin asemastaan.

– Virallisesta pääsiäisajan julistuksesta on luovuttu muutama vuosi sitten, mutta pääsiäistapahtumista ei missään nimessä. Ne ovat jo perinne, joka alkoi vuonna 1997. Muoto ja järjestäjät ovat muuttuneet alkuvuosista, mutta kaupunki herää yhä kevääseen, sanoo Olli Soini Vihreästä Talosta.

Kun muu Suomi vetäytyy hiljaiseloon, Riihimäen pääsiäinen houkuttelee vuosi toisensa jälkeen noin 7 000 kävijää elämää tursuavaan kaupunkiin.

Niukkuutta jakava Riihimäen kaupunki leikkasi tältä vuodelta pääsiäisen kuluja. Eija Heinonen Riihimäen kulttuuri- ja vapaa-aikatoimesta kertoo, että säästöt veivät pääsiäistapahtumalta yhden toimintapäivän, joten hauskaa pidetään tänä vuonna pääasiassa lauantaina ja sunnuntaina.

Roolipelien matkassa noitametsään

– Noitametsä avautuu jo perjantaina edelleen kolmeksi päiväksi. Tällä kertaa Eurfosyne-noidan loitsua etsitään keskellä kaupunkia, vanhoissa Nordea-pankin tiloissa. Voimalaa ei nyt saatu käyttöön, kertoo Noitametsästä vastaava Riittamaija Kuusela-Rantanen Idan Werstashuoneesta.

Idan Werstashuone, Vihreä Talo ja Pompoti ovat yrityksiä, jotka ovat jo useampana vuonna järjestäneet pääsiäisen ohjelman. Pikkuyrittäjille kaupungin tilaama työ merkitsee muutakin kuin tuloja, näkyvyyttä ja uusia asiakkaita.

Kaikki yrittäjät myöntävät, että iso tapahtuma on rankka ponnistus, mutta samalla koukuttava. Perinteiset tapahtumat ovat jotakin, jota ilman on jo vaikea olla.

Lapset odottavat tuttuja juttuja

– Näitä juttuja odotetaan, ja tänne lähdetään pitkältä: Lahdesta, Hämeenlinnan seudulta ja pääkaupungin suunnasta. Varsinkin lapset odottavat, että täällä on taas niitä samoja kivoja juttuja kuin edelliskerralla. Olisi vaikea tehdä isoja muutoksia, miettii amanuenssi Päivi Yli-Karhula kaupunginmuseosta.

Pompotin Jenni Leppämäelle ja Mia Tammiselle sekä Vihreän Talon Olli Soinille ja Anni Paunilalle palkitsevinta on kuulla iloista palautetta perheiltä, joiden lapset kiljuvat riemusta päästessään luuta- ja soitintyöpajaan sekä laulamaan Mimin ja Kukun sekä Mikko Perkoilan ja Rista Tuuran kanssa.

– Meidän pääsiäinen on niin aito. Tämä on täällä tehty ja mietitty. Tätä ei osteta valmiina pakettina mistään, eikä tämä maksa kenellekään paljon. Konsertit ja työpajat ovat ilmaisia, kahvista ja ruuasta saa pikkuisen maksaa, Riittamaija Kuusela-Rantanen nauraa.

Paljon vanhaa, mutta vähän uuttakin

Tuttujen Noitametsän, työpajojen, konserttien ja näytelmien, kotieläinpihan, ratsastuksen ja tivolin lisäksi järjestäjät yllättävät kävijät joka vuosi joillakin uutuuksilla.

Tänä vuonna aivan uutta on, että myös taidemuseo avaa ovensa lauantaiksi ja sunnuntaiksi. Ikoninäyttelyn lomassa lapsille järjestetään enkelivaellus ja askartelua.

Noitametsäkin on uudistunut, vaikka perusidea on vanha tuttu hukkunut noidan loru.

Nyt roolipeleihin innostuneet nuoret vetävät metsään lähtevät perheet joka pysähdyspisteellä vahvasti mukaan toimintaan. Metsässä käännellään kiviä, seikkaillaan vetisissä oloissa, ansaitaan kultataalereita ja tuhlataan tienestit majatalossa.

– Tivoli Seiterä aloittaa tuttuun tapaan aloittaa kesäkiertueensa Riihimäeltä, Eija Heinonen kertoo. (HäSa)

Päivän lehti

2.4.2020