Riistanhoitoyhdistyksen järjestämä koulutus vaikuttaa yhdistyksen saaman valtionosuuden suuruuteen. Kuva: Lassi Puhtimäki
Kanta-Häme Kanta-Häme

Riistanhoitoyhdistykselle avustusporkkanaa: Aktiivisuus määrittää avustuksen suuruuden

Riistanhoitoyhdistyksille myönnettävä vuosittainen valtionavustus määräytyy jatkossa pääosin yhdistyksen aktiivisuuden perusteella.

Yhdistyksille myönnetään avustusta jäsenmäärän mukaan siten, että kokonaissummasta 35 prosenttia on yleisavustusta, loput 65 prosenttia jaetaan toiminnan aktiivisuuden perusteella.

Hattulan–Kalvolan riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Juhani Törmänen katsoo, että jakoperusteen muutos pakottaa yhdistykset miettimään toimintaansa: Jaettava avustussumma ei kasva, joten yhdistyksen omalla toiminnalla on merkitystä avustussumman suuruuteen.

Riistanhoitoyhdistyksille jaettava valtionavustus vaihtelee pitkälti 5 000–10 000 euron välillä, Valtionavustus kuluu pääosin toiminnanohjaajan palkkaan.

Avustusmuutoksen myötä Hattula–Kalvolassa lisätään ainakin koulutusta ja ampumakokeita.

– Painopisteitä mietitään tarkemmin perjantai-illan kokouksessa, Törmänen toteaa.

Avustuksenjakoperusteita ovat muun muassa metsästäjätutkintoon valmistavat koulutukset, metsästyksenvalvonta, riistakolmio- ja vesilintulaskenta, aktiivisuus suurpetoyhdyshenkilöverkostossa sekä kouluille, oppilaitoksille ja muille nuorisoryhmille suunnatut tilaisuudet.

Uudet jakoperusteet otetaan käyttöön vaiheittain. Kokonaan uusilla jakoperusteilla avustukset jaetaan ensimmäistä kertaa vuonna 2020.

Yhdistyksen saama avustus ei voi kuitenkaan vähentyä enempää kuin 20 prosenttia yhdessä vuodessa.

– Tätä takaa sen, ettei yhdistyksen rahoitus romahda, Törmänen lisää.

Valtionavustusten määrä on viime vuosina ollut noin 2,3 miljoonaa euroa. HäSa

Tuoreimpia artikkeleita