Kanta-Häme

Riisuttu Varikonniemi saa lenkkeilijät seisoskelemaan ja ihmettelemään näkemäänsä

Kirkkaassa auringonpaisteessa näky voisi olla liiankin rujo. Tyly tosiasia on, että Varikonniemi näyttää tänään niin surkealta, että huhtikuun alun hämäryys on sille vain eduksi.

Tiina Järvinen seisoo hotelli Vaakunan vieressä Lilli-koiransa kanssa ja katsoo epäuskoisesti pystyssä olevia Saarioisten tehtaan seiniä. Possentien varressa olleet varastot on jo purettu ja joka paikassa on hiekka- ja multakasoja.

Etuoikealla on kaivinkoneiden armeija ihan kuin valmiina hyökkäykseen.

– Täällä on ihan hirveän rumaa. Ei kai tämä tällaiseksi sentään jää, Tiina Järvinen sanoo ja pyörittää epäuskoisena päätään.

– Päällimmäiset tunteet ovat suru ja pelko.

Kun Tiina Järvinen asui koirineen Hilpi Kummilantiellä, juoksutti hän nelijalkaisia Varikonniemessä montakin kertaa päivässä. Alueesta tuli tuttuakin tutumpi ja mieluinen.

Maastoon pystytetyt kyltit kertovat alueen tulevaisuuden suunnitelmista. Tuhannen ihmisen uusi asuinalue kuulostaa Tiina Järvisenkin korviin hienolta.

– Olisihan se hienoa asua järven rannalla kaupungin keskustassa, mutta minua varten se ei ole.

Lenkkeilijät kyselevät epätietoisina, säilyykö rantareitti myös tulevaisuudessa. Varikonniemi on jatkossakin virkistysalue, sillä rakennettujen kortteleiden pinta-ala on vain hieman yli 15 prosenttia koko alueesta.

Innokkaasti Varikonniemeä valokuvaava Mika Karjalainen on kuvannut Hämeenlinnaa ja Espoota pokkarillaan jo kaksi vuotta kahdesti viikossa. Hänen tiukasti aikataulutettu kuvausreittinsä osuu osittain myös Varikonniemeen.

– Minulla on todella paljon kuvauskohteita, sillä reitin kiertäminen kestää kuusi tuntia. Sen verran olen huomannut, että täällä työkohteet tuntuvat vain lisääntyvän koko ajan, Karjalainen huomauttaa.

Mika Karjalainen sanoo, että hänen vuodenkiertoprojektina kestää vielä ainakin tämän vuoden loppuun. Sen jälkeen on hyvinkin mahdollista, että projekti jatkuu vielä internetissä.

Vielä tällä hetkellä ainakin Sami Pekkolan on vaikea hahmottaa Varikonniemeä kokonaisuutena. Töitä tehdään yhtä aikaa monessa eri kohteessa. Parhaillaan käynnissä olevat raivaustyöt näyttävät pahemmilta kuin ne oikeasti ovatkaan.

– Käyn täällä lenkillä todella usein, sillä minun on helppo tulla tänne, Pekkola sanoo.

Pekkola toivoo, että alueelle nousevat rakennukset eivät pilaa niemen ilmettä. Ensi kesänä saavat vauhtia katujen esirakentaminen ja taideohjelma, joka on vielä alkutekijöissään.

– On hyvä, että täällä rakennetaan, mutta silloin pitäisi muistaa, että tämä on uniikki paikka, jota ei missään nimessä saa pilata, Pekkola huomauttaa. HÄSA