Kanta-Häme

Ripulista kaikki alkoi

Mitä sitä turhia romantisoimaan – ripulistakin voi syntyä jotain pientä ja kaunista.

Tämän on omakohtaisesti todistanut Janakkalassa lapsuutensa ja nuoruusvuotensa viettänyt Emmi Koskinen, 36, jolta on ilmestynyt yhdessä avopuolisonsa Hannu Ryömän, 51, kanssa valokuvakirja Vessasto – maapallon toilettografia (Gargoyle Oy 2015).

Koskinen joutui Indonesiassa Balilla sitkeän kampylobakteerin uhriksi.

– Sain reissupöpön, ja wc:t tulivat tutuiksi. Aasian suunnalla ne eivät aina ole ihan siisteimpiä mahdollisia. Tuli lausuttua legendaarinen lausahdus, että jos mä tästä ikinä selviä, tehdään Emmi’s Toilet Book.

– Se jäi silloin vitsin asteelle, mutta aloimme valokuvata vessoja seitsemän kuukauden maailmanympärimatkallamme talvella 2011–2012. Jossain vaiheessa mieheni totesi, että kai me se kirja tehdään, kun näitä kuviakin on otettu, Koskinen kertoo.

Vessakuvia kertyi arvion mukaan yli tuhat, osin samoista vessoista. Kirjaan valikoitui reilut 300 kuvaa. Niistä tuoreimmat ovat viime talvelta.

Emmi Koskinen kertoo reissanneensa avomiehensä kanssa niin paljon, ettei pariskunta ihan pienistä vessavisiiteilläkään hämmenny.

– Aasiassa vessat ovat kuitenkin niin erilaisia kuin mihin on länsimaissa tottunut. Ne nousevat muita paremmin esille karuudessaan, kauneudessaan tai kekseliäisyydessään.

– Lombokin homevessa oli sellainen, että siihen en mennyt minäkään, otin vain kuvat, Koskinen nauraa.

Erikoisimpia vessoja, joihin pari on maailmanmatkoillaan törmännyt, on keskellä hotellihuonetta ollut lasiseinäinen vessa, josta näki ulos saakka.

Koskinen ihastui vessoihin, joista oli upeat näköalat ympäröivään luontoon. Rantabungalowin toisessa kerroksessa sijainneesta wc:stä oli näkymät merelle, italialaisesta toiletista taas ympäröiviin laaksoihin.

– Emme ole välttämättä koettaneet hakea kirjalla karuutta ja kamaluutta, vaan yritimme enemmänkin tuoda esiin hyväntuulisuutta.

– Vessat olivat monesti ulkotiloissa ja kyykkykäymälöitä, joissa wc-paperin tilalla onkin vesikaukalo. Olivathan ne posliiniin ja vessapaperiin tottuneelle vähän eksoottisia kokemuksia. Naisturisti oppi hyvin äkkiä kantamaan vessapaperirullaa käsilaukussaan, Koskinen paljastaa.

Innovatiivisuus inspiroi Emmi Koskista kuvaajana.

– Mua piristää aina, jos vessa on koristeltu jollain pienellä esineellä, kuten peilillä, kukilla tai maalauksilla, tai on tuotu positiivista fiilistä jollain hauskalla ajatuksella tai lorulla. Heti tulee huomioitu olo. Yhdessä paikassa saippuatelineenä toimi keltainen kumiankka, ja toisessa vessapaperirullista oli askarreltu seinäkoriste.

– Ei se aina vaadi isoa suunnittelutoimistoa toteuttamaan erilaisia virityksiä, toteaa Koskinen, joka itse työskentelee graafisen ja digitaalisen viestinnän parissa Edita Prima Oy -yrityksessä.

Hannu Ryömä puolestaan on yksityisyrittäjä asunto- ja remonttibisneksessä, mutta hän on viime aikoina keskittynyt kirjankustantamiseen.

Lapsia pariskunnalla ei ole.

– Senkin takia meillä on ollut mahdollisuus käyttää aikaa matkailuun. Se on meille yhteinen, lähellä sydäntä oleva asia. Samoin valokuvaaminen yhdistää meitä, ja tässä kirjassa on hyödynnetty molempia, Koskinen sanoo.

Ihmisten suhtautuminen vessoja kuvaavaan pariskuntaan oli hyvin erilaista eri maissa.

– Pohjois-Amerikassa vessassa käyminen on tabu. Siellä silmäiltiin kummissaan, kun tyypit pyörivät vessan puolella järjestelmäkameroiden kanssa. Muualla suhtautuminen oli enemmänkin uteliasta.

Nyt kun vessakuvat ovat yksissä kansissa, ne toimivat Emmi Koskisen mukaan hyvänä jäänmurtajana keskusteluissa.

– Vessajutuista kun ei aina niin avoimesti keskustella, niin kirja on antanut siihen luvan. Varmaan 80 prosenttia on sanonut, että voi vitsi, mullakin olis ollut tähän kirjaan hyvä kuva. Ihmiset reissaavat nykyään valtavasti. Jokaiselta löytyy jokin vessakokemus. HÄSA