Kanta-Häme

Riski kannatti – kävijät tyytyväisiä ukkosmyräkän riepottelemaan Mellakka-festivaaliin

Suomen kesäsään ääri-ilmiöt koettelivat viikonloppuna Linnanpuistossa järjestettyä Mellakka-festivaalia, mutta yleisöä perjantain ukkosmyräkkä ja lauantain kostea kuumuus eivät saaneet kaikkoamaan.

Lauantai-iltapäivällä kuulijakunta oli kuitenkin vielä vähän uneliaalla päällä, kun tapahtuman päätöspäivän ensimmäiset artistit Jeijjo & Nepo sekä Kube nousivat esiintymislavoille.

– Vähän hitaasti on lähtenyt päivä käyntiin. Eilen meni myöhään ja tuli nautittua muutakin kuin vettä, kiteytti Kubea seurannut tamperelainen Tuukka Oikkonen.

Rap-musiikin ystäviksi tunnustautuneet Oikkonen ja hänen hämeenlinnalaiset ystävänsä tulivat katsomaan tasapuolisesti kaikkia esiintyjiä.

– Perjantaina meillä jäi pari esiintyjää väliin, kun emme tajunneet, että alueen perälläkin on yksi lava eivätkä Mellakan nettisivutkaan toimineet, harmitteli Oikkosen seurueeseen kuulunut Sante Manninen.

 

Turenkilainen Terhi Heikkinen ja hänen seuranaan ollut tamperelainen Iiris Ora antoivat uudelle hip hop -festivaalille moitteita vain säästä.

– Perjantaina meillä jäi Jujun keikka väliin, koska vaatteemme kastuivat ukkosmyrskyssä läpimäräksi ja meidän piti lähteä kuivattelemaan.

Kaksikko valitsi tänä vuonna Mellakan tamperelaisen Blockfestin sijaan. Heidän mielestään Blockfest on ollut tähän asti melkoisessa monopoliasemassa.

– Mellakka oli paljon edullisempi verrattuna Blockfestiin. Ostimme tänne lippumme jo helmikuussa, kun kahden päivän lipun sai vain viidelläkympillä. Silloin esiintyjäkattaus ei ollut vielä valmis, mutta päätimme ottaa riskin, Ora ja Heikkinen kertovat.

 

Järjestäjänäkökulmasta Mellakka-festivaali sujui mukavasti perjantaisia ukkosen aiheuttamia vaikeuksia lukuun ottamatta.

– Myrsky äityi todella nopeasti pahaksi, joten päätimme keskeyttää musiikin soittamisen. Sade sai kentän lainehtimaan, mutta onneksi sähkölaitteet oli suojattu etukäteen hyvin, kuvailee tapahtumaa järjestävän Westside Events oy:n tuotantopäällikkö ja promoottori Tom Kangas.

Perjantain ohjelmasta pidettiin taukoa noin tunnin verran. Aikataulu saatiin alkuperäisen suunnitelman mukaiseksi reilun tunnin jälkeen keikkojen jatkamisesta. Päälavalla esiintyneen Mäkin show lyheni noin vartilla, mutta yhtään esiintymistä ei tarvinnut perua.

– Tänään sää on ollut huomattavasti parempi, eikä sen suhteen ole ollut minkäänlaisia ongelmia. Alueella ei ole ollut hirveästi mitään kiinniottojakaan tai muita häiriöitä, vaan ihmiset tuntuvat olevan hyvällä tuulella, Kangas arvioi lauantai-iltana.

 

Viikonlopun tarkka kävijämäärä ei ollut vielä lauantai-iltana tiedossa, mutta Kangas arvioi tapahtuman kävijätavoitteen täyttyvän.

– Mellakka järjestetään varmasti ensi vuonnakin – missä ja miten, sitä ei voi vielä sanoa. Tällaiselle tapahtumalle on kuitenkin ollut selkeästi jotain tilausta, ja kuulumme jo nyt maan hiphop-tapahtumien kärkitapahtumiin. Ihan ylimpään kärkeen on vielä matkaa kävijämäärissä ja muissa.

Kangas uskaltaa kuitenkin arvioida Mellakan palvelutason hiphop-festivaalien kärkijoukkoon, sillä tapahtuma-alue välttyi viikonloppuna kokonaan pitkiltä jonoilta.

– Arvioimme kapasiteettimme ja kävijämäärämme oikein. Tapahtuma ei ollut ylibuukattu, eikä kenttä ollut tyhjilläänkään.

Tuoreimpia artikkeleita