Kanta-Häme

Risto Korhonen palaa kesäteatteriin

Kaupunginpuiston kesäteatterin ensi kesän Orkesteri-näytelmän esiintyjäjoukko on varmistunut.

Tuottaja-ohjaaja Martti Töttölä on kiinnittänyt esitykseen näyttelijät Marika Heiskanen, Risto Korhonen, Matti Onnismaa, Kalle Pylvänäinen ja Sauli Suonpää.

Marika Heiskanen on teatteri Siperian taiteellinen johtaja Tampereelta. Hän esiintyi Kaupunginpuistossa myös viime kesänä.

Niinikään Tampereelta saapuu Risto Korhonen, joka hauskuutti kesäteatterin yleisöä ensi kerran jo 1990-luvulla.

Hän esiintyi myös monissa Hämeenlinnan teatterin menestysnäytelmissä kuten Autiotalo-musikaalin Romeona 2000-luvulla.

Töttölän mukaan kesäteatterin yleisö on jo kysellyt Korhosen perään, ja nyt toive täyttyy.

Myös helsinkiläinen Kalle Pylvänäinen on aiemminkin noussut Kaupunginpuiston lavalle.

Suomen käytetyimpiin elokuvanäyttelijöihin lukeutuva Matti Onnismaa muistetaan Hämeenlinnan teatterista ainakin muinaisesta Ladies Night -esityksestä.

Kesäteatterin kuopus on hämeenlinnalainen Sauli Suonpää. Vuonna 2010 teatterikorkeakoulusta valmistunut Suonpää työskentelee tällä hetkellä Helsingin kaupunginteatterissa.

Ensi kesänä Hämeenlinnan kesäteatterissa esitetään Okko Leon komediaa Orkesteri – The Everlast. Näytelmä kertoo parhaat päivänsä nähneestä tanssiorkesterista. Teos kantaesitettiin helsinkiläisessä Kom-teatterissa viime syksynä. (HäSa)

Päivän lehti

3.6.2020