Risto Ryti järjesti Vanajanlinnassa spiritismi-istuntoja, ja Eino Leino näki linnan ikkunassa aaveen – "Märtha-rouva pitää meitä silmällä"

Ihan ensin puetaan päälle pitkähelmainen mekko ja korkokengät. Yhden suortuvat nutturaksi, toiselle tujaus lakkaa.

Marika: – Tää olis nyt Greta.

Susanna: – Ja tää olis Bertha.

Tää juttu olis kummituskartanoleikki.

Vanajanlinnan alakerrassa pitkät käytävät avautuvat moneen suuntaan. Risteyksessä vartioi haarniska.

Yövieraiden reissuilla tuppaa olemaan synkkää ja myrskyistä. Nytkin tuuli vonkuu ikkunoiden takana, ja sade piiskaa vaakasuoraan. Etäisyydessä loimottavat Hämeenlinnan valot kuin iso nuotio.

Portaissa helmoja pitää nostella, jotta kangas ei jää askelten alle. Vanajanlinna on rakennuttajiensa aikoina toiminut varsinaisena seurapiiripyhättönä.

Metsästyslinnassa pyörivät presidentit, ja hotellissa ovat liihotelleet julkkikset.

Ja kummitukset.

Ovet aukeilevat itsekseen

Valvontakameroiden kuvassa on nähty sumuinen hahmo, ja käytävävalot ovat syttyneet ilman, että missään liikkuu ketään. Ovet aukeilevat itsekseen, ja piano soi omia aikojaan. Tuorein tapaus, viime viikolta, on vedenkeittimien napsahtaminen päälle yhtäkkiä ja ilman selitystä.

Jos aika voisi pysähtyä, se riisuisi kengät ja seisahtuisi kirjaston ovelle. Käsivarsia kylmää, sillä ohut mekko on aavistuksen liian vilpoisa.

Asu on osa leikkiä. Se on rekvisiittaa – vähän samaan tapaan kuin ovat linnan seinille ripustetut taidejäljitelmät, salien tyylihuonekalut tai ne lukuisat historiaviitteet, joita käytäviltä ja huoneista löytyy. Marsalkka Mannerheim metsästystamineissaan, sohvalla rennosti kameralle poseeraavat Rosenlewit.

Vaikka Vanajanlinnaan liittyy oma kunniakas historiansa, ei vuonna 1924 valmistunut linna silti ole rakennusten mittakaavassa vanhus. Silti historia on iso osa Vanajanlinnan nykypäivää.

Vanajanlinnaan ei hakeuduta pelkän majoituksen tai kokoushuoneiden perässä. Ihmiset hakevat elämyksiä ja tämän tietävät myös ne, jotka linnan markkinoinnista vastaavat.

Elämyksellisyyttä on Vanajanlinnassakin yritetty hyödyntää. Isäntäpari Maarit ja Pekka Vihman alkuvuosina järjestettiin esimerkiksi kerran Dracula-aiheiset juhlat. Kyntteliköt koristeltiin hämähäkinseittijäljitelmillä ja ruokailutilaan raahattiin ruumisarkku.

Teema ei kuitenkaan ottanut tuulta alleen.

Eino Leino näki Märthan haamun

Vanajanlinnan historian toimittanut Eino Leino näki kolmannen kerroksen ikkunasta ulkopuolella valkopukuisen naisen, joka istui ilmassa. Vanajanlinnan väki arvelee ilmestyksen olevan Carl Wilhelm Rosenlewin vaimo Märtha.

Kummitusjutut tunnetaan, mutta Vanajanlinna ei markkinoi niitä – muut toki tekevät sen heidän puolestaan. Linnanrouva Maarit Vihman mukaan ketään ei haluta säikytellä, joten tarinoita kerrotaan, jos joku kysyy.

Maarit: – Koen, että henget ovat ystävällisiä. Että Märtha-rouva pitää silmällä, että täällä on kaikki hyvin. Kun remontoimme linnaa, minulla oli usein tunne, että joku kulki perässäni, mutta se ei pelottanut.

Kukaan linnassa yöpyneistäkään ei tiettävästi ole pelännyt. Eipä ainakaan ole tullut kertomaan.

Maarit: – Ai, onpas. Alkuaikoina täällä oli yövartija, joka koputti säikähtäneenä asiakkaan ovelle ja pyysi tätä tuekseen.

 

Risto Rytin spiritismirinki

Presidentti Risto Rytin seurueen kerrotaan harrastaneen Vanajanlinnassa spiritismiä. Öisin saattaa edelleen kuulua noppien ääniä. Myös putoilevien biljardipallojen ääni kantautuu välillä työntekijöiden korviin. Biljardihuone on kuitenkin aina tarkistettaessa ojennuksessa.

Greta ja Bertha, Bertha ja Greta. Mitä he hakevat, mitä he ovat?

B: – He ovat ihan selvästi elämysmatkailijoita. He haluavat kokea, tuntea jotakin.

Elämyksiä hakevat Vanajanlinnasta muutkin. Rappusissa vastaan kävelee korkokengissä kulkeva joulukuusi, myöhemmin pitkää käytävää pitkin harppoo joulupukki lahjasäkki olallaan.

Äänekäs nauru ja karaoke kumpuavat kellarista kerroksiin. Alhaalla vietetään äänekkäitä pikkujouluja.

Salahuone kirjahyllyn takana

Asiakkaat ovat kertoneet, että kolmannessa kerroksessa joku on kulkenut heidän takanaan ja puhaltanut niskaan. Ilmavirran lisäksi he ovat kuulleet puhallusäänen.

Salaovia, käytäviä, välikköjä. Biljardihuoneessa Vihma on aiemmin kääntänyt kirjahyllyn sivuun ja paljastanut sen takaa pienen huoneen, jossa nykyään säilytetään valokuvia ja muita muistoja.

B: – Onko sulla fiilis, että voisit kokea sen, nähdä kummituksen? Mä olen älyttömän skeptinen.

G:- Todellinen mahdollisuus tuntuu etäiseltä. Mutta pidän ajatuksesta, ettei kaikkea voi selittää.

 

Olisiko esimerkiksi kauhuteemailtojen aika nyt? Ihmiset on kyllästetty kokemuksilla, ja elämysteemat voisivat tuoda taas jotain lisää. Halloweenkin on nykyään tuttu juhla.

G:- Tulisitko kauhuteemailtaan?

B:- Riippuisi porukasta. Yksin en. Se tuntuisi höpöhöpöltä, mutta kavereiden kanssa se voisi olla hauskaa.

G:- Se edellyttäisi tiettyä virettä. Vähän kuin lapsena onnistui pääsemään joulutunnelmaan.

B:- Niin, sellaista heittäytymistä.

G:- Halutaanko elämykset ylipäätään nykyään paketoituina tyyliin “Anna mulle tunnetila”?

B:- Ehkä. Tosin harva asia onnistuu enää sykähdyttämään. En tiedä kumpi on oleellisempaa, se että itse kykenisi tulemaan täysin avoimena tilanteeseen, vai pitäisikö sisällön vain yksinkertaisesti viedä jalat alta.

Kuka kirkuu keskellä yötä?

Kellarissa kirkuu nainen. Ääntä ei ole osattu täsmällisesti paikallistaa, mutta tarinan mukaan kellarissa on kidutettu saksalaista naissotavankia. Muun muassa vakavahenkinen entinen talouspäällikkö on kuullut hänet.

Yö ei ota asettuakseen. Myrskytuuli riehuu ikkunoiden takana ja kellarikerroksessa juhlat sen kuin jatkuvat. Sen sijaan salonki odottaa hiljaisena aamua. Jossain joku kirkuu.

B: – Tuskin siellä kuitenkaan saksalainen sotavanki huutaa.

Biljardihuoneessa pallot ovat levinneet pitkin pöytää. Kirjahyllyyn jätetty juoma paljastaa, että peli on jäänyt juhlijoilta kesken.

G:- Ei kuuluisi minnekään, vaikka biljardipallot putoilisivat.

Alhaalla joku rääkkää mikrofonia: – Bamboleoooo, bamboleaaa…

Koleus asuu seinissä

Kokousryhmä valitti jonkun kolistelleen rakennuksessa pitkin yötä. Aina, kun joku huusi: Hiljaa!, äänet loppuivat, mutta sitten taas kuului melua kuin huonekaluja olisi raahattu paikasta toiseen.

Rosenlewin marmoriseinäinen kylpyhuonekin on nykyään kokoustila. Lattiaan upotetun ammeen paikalla on samettisohva. Jos kellarin jytke jätetään laskuista, Vanajanlinnassa on hyvin hiljaista.

Ja hyvin kylmää. Koleus tuntuu asuvan seinissä, ja lisää tulee ohuiden ikkunoiden väleistä. Tältäkö tuntuisi olla kummitus? Mitä kummituksena tekisi?

B: – Kytistelisin ihmisiä. Menisin perässä ja katsoisin, mitä he tekevät. Puhaltelisin niskaan.

G:- Mulla saattaisi olla haluja pieneen jäynään. Silitellä jonkun poskea tai kaulaa viilein sormin.

Pikkujouluväki ei ilmeisesti aio mennä ollenkaan nukkumaan. Ja me kun olimme huolissamme siitä, ettei kukaan vain häiriinny Yövieraiden hiiviskelystä!

Aamulla tavarat ovat paikoillaan. Ainoa omituinen asia on se, että puhelimeen syttyvät itsekseen valot juuri silloin, kun tekee mieli katsoa kelloa. Kännykkäkin toipuu nopeasti entiselleen.

Kursivoidut osiot ovat kartanonrouva Maarit Vihman haastattelusta poimittuja kummittelukokemuksia Vanajanlinnasta.

Lue Yövieraat-sarjan ensimmäinen osa: Oliko valkopukuinen nainen tarjoilijan aave? Verkatehtaan isännöitsijän virkatalo näyttää myrskyisenä yönä hurjalta Psyko-talolta

Lue Yövieraat-sarjan toinen osa: Mustapukuinen nainen näyttäytyi vieraalle Hämeen linnan Kuninkaansalista – Ovatko lattiaan jääneet jäljet kissan vai naisen?

Lue Yövieraat-sarjan kolmas osa: Raatihuone on toiminut putkana, huutokauppakamarina, raastupana ja jopa kirkkona – Mitä löytyy salaisten portaiden päästä?

Lue Yövieraat-sarjan neljäs osa: Mitä tapahtuu kauppakeskus Goodmanissa, kun ovet sulkeutuvat? Toimittajat rikkoivat lähes kaikkia sääntöjä öisellä visiitillään

Lue Yövieraat-sarjan kuudes osa: Sibelius syntyi talossa, jonka ullakolla lattialankut tärisevät – “Tämä on kuin Ihmemaa Ozin lentävä talo”

Lue Yövieraat-sarjan seitsemäs osa: Hahkialan kartano on siirtyvien mööpelien talo – siellä sisustaa aave nimeltään Paha luutnantti