Kanta-Häme

Robottiruohonleikkurien yliajamat siilit kokevat usein tuskallisen kuoleman – Siilihotellia pitävä Annulii Koponen varoittaa myös muista kesän siiliriskeistä

Ruohonleikkurin tai trimmerin raatelema siili on valitettavan yleinen näky kotipihoilla. Juttu sisältää kuvia, jotka voivat järkyttää.
Siili oli tehnyt pesän talon pihalle kasattuun risukasaan. Kun huoltoyhtiö tuli siirtämään kasaa talon pihalta, emo hylkäsi poikasensa. Siili saattaa pesiytyä myös ennalta kasattujen juhannuskokkojen alle. Kuva: Annulii Koponen
Siili oli tehnyt pesän talon pihalle kasattuun risukasaan. Kun huoltoyhtiö tuli siirtämään kasaa talon pihalta, emo hylkäsi poikasensa. Siili saattaa pesiytyä myös ennalta kasattujen juhannuskokkojen alle. Kuva: Annulii Koponen

Robottiruohonleikkurin runtelemia siilejä on havaittu ympäri Suomea kaikilla alueilla, joilla siilejä elää. Marja Pihkala Suomen Siiliyhdistyksestä kertoo, ettei siili puolustaudu pakenemalla vaan menee palloksi. Robotti ei osaa väistää pientä eläintä, joten se jyrää yli.

Tavallisista ruohonleikkureista ei ole juuri kuultu vastaavia tapauksia, sillä ihminen usein näkee, onko tiellä jotain. Sen sijaan siimaleikkurit koituvat usein siilien kohtaloksi, ja niistä myös lintujen tai jänisten poikaset kärsivät. Pitkässä heinikossa piileskelevät poikaset eivät lähde karkuun, vaan odottavat emoaan.

– Trimmerillä vedetään vahingossa pupuilta päitä poikki, Pihkala varoittaa.

Pitkä ja tuskallinen kuolema

Myös siilihotellia pitävä riihimäkeläinen Annulii Koponen varoittaa trimmerien ja robottiruohonleikkurien käytöstä.

– Kyllä siinä itsekin järkyttyy, jos huomaa tappaneensa siilin. Korkeat puskat on aina tarkistettava ennen trimmausta. Tömistely varoitukseksi ei riitä, sillä emo jää puolustamaan poikasiaan kuolemaansa asti. Ja robottiruohonleikkuria tulisi käyttää vain päiväaikaan ja valvottuna.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Luultavasti ruohonleikkurin tai trimmerin seurauksena jalkansa menettänyt siili, joka tuotiin hoitoon ja jouduttiin lopettamaan. Kuva: Annulii Koponen

Robottiruohonleikkuri saattaa aiheuttaa siilille esimerkiksi syviä, tulehtuvia haavoja. Niistä seuraa pitkä ja tuskallinen kuolema, jos siili ei pääse hoitoon.

– Robottileikkuri ei osaa tulla kertomaan, että hei, ajoin juuri siilin yli, toteaa Pihkala.

Hämeenlinnan kunnaneläinlääkäri Sanna Pasma kertoo, ettei robottileikkurin yliajamia siilejä ole vielä tänä vuonna tuotu vastaanotolle.

– Väsymyksen takia pari on ollut hoidossa, mutta yliajettuja ei. Toivottavasti ei tulekaan.

Pesään ei saa koskea

Koponen painottaa siilin olevan rauhoitettu eläin, jonka pesärauha on turvattava. Siilinpesän löytäessään trimmeri on viimeinen asia, jota paikalla kannattaa heilutella.

– Siiliä tai sen pesää ei saa siirtää tai tuhota vaan se on jätettävä täysin rauhaan ja koskemattomaksi. Muuten emo saattaa hylätä tai jopa syödä pienet poikasensa. Pesimisvaihe kestää muutaman viikon, joten varmasti sen ajan pärjää ilman pusikon leikkaamistakin.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Trimmerillä vahingossa halkaistu siili, joka kuoli heti vammoihinsa. Kuva: Annulii Koponen

Samat ohjeet Koponen antaa myös esimerkiksi terassiremonttia varten. Jos remontin yhteydessä terassin alta paljastuu pesä, on odotettava.

– Siilit ovat vähenemässä. Englannissa ne julistettiin jo sukupuutolle vaarantuneiksi.

Kesän muut vaarat

Kesäajan muita vaaratekijöitä ovat muun muassa vapaana ulkoilevat koirat.

– Kiinnipitoaikaa on noudatettava. Kissatkin saattavat olla vaaraksi siilinpoikasille, mutta usein ne kuitenkin jättävät fiksumpana siilin rauhaan. Sen sijaan koirat saattavat turhautua pesäänsä puolustavaan siiliin ja puraista, kertoo Koponen.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Koiran purema siili. Riihimäen kaupungin eläinlääkäri tikkasi siilin kuntoon, joten se saatiin palautettua luontoon. Kuva: Annulii Koponen

Myös liikenne aiheuttaa omia ongelmiaan. Autojen alle litistyneitä siilejä saattaakin välillä näkyä tienpientareilla.

Kesällä siilejä voi auttaa tarjoamalla niille vettä. Ne löytävät usein ravintonsa luonnosta, mutta erityisen kuumalla säällä myös kissan märkäruuan tarjoaminen auttaa siiliemoa poikasineen. Poikasia alkaa ilmestyä juhannuksen tienoilla.

Jos löytää apua tarvitsevan siilin, tulee ottaa yhteyttä oman alueen eläinsuojeluyhdistykseen, eläinlääkäriin tai Korkeasaaren villieläinsairaalaan, joka neuvoo ympäri Suomen. HäSa

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 26.5.2021.

Menot