Kanta-Häme

Rock, räime ja rakkaus lajiin

Elämäntaparokkari Jasse Salonen ei ole enää niitä märkäkorvaisimpia kujakolleja Kallion kaduilla, mutta miehen meno ei ota hyytyäkseen. Vuonna 1991 Lopella aloittanut Hybrid Children on julkaissut parin vuoden hiljaisemman elon jälkeen kesäsinkun nimeltä Summer Rain Street.

Ja lähtee tietysti myös tien päälle.

– No, onhan tässä koko ajan keikkaa tehty silloin tällöin, ja nyt taas kevääksi muutamat rykäisyt myyty, Jasse muotoilee.

– Levyjen väli on vähitellen venynyt 4–5 vuoteen, mutta se johtuu vain siitä, että taso on niin kova. Uutta lättyä on leivottu viime kesästä, mutta turha tässä on hosua, näillä kilometreillä ei ole enää kiire.

Pitkän linjan retkueen salaisuus on tasaisen vankka fanipohja ja turhan kohkaamisen karsiminen.

– Suomen keikat on sinänsä nähty. Ei kannata tehdä puulta maistuvia juttuja, vaan vetää vain mielekkäissä mestoissa. Ja Hämeenlinnan Suisto on mielekäs mesta! Jasse hehkuttaa.

Hyvä kopla on perheen korvike

Hybäreiden discografiaan on kertynyt seitsemän laadukasta pitkäsoittoa ja pumppu on saanut katsella vierestä, kun kaveribändit kuten The 69 Eyes tai Rasmus ovat breikanneet maailmalle vierestä. Jasse ei jaksa kuitenkaan olla katkera.

– En katsele asioita rahan tai menestyksen mittareilla. Jos miettii, että mitä on jäänyt tässä rock-hommassa näkemättä, niin Jenkkilään haluaisin vielä soittamaan.

– Ei se mitään ruusuilla tassia ole, sen tiedän frendibändien kokemuksesta. Soittopaikat voivat Amerikan kiertueilla olla kämäsempiä kuin Suomessa, mutta se on aina hienoa, kun pääsee reissaamaan bändin varjolla.

Hybrid Children on päässyt musamatkailun makuun Keski-Euroopan, Japanin ja Venäjän mailla.

– Esimerkiksi Italian reissut ovat olleet ihan timanttia. Jasse huokaa.

Vaikka Jenkkilän rundia ei siunaantuisikaan, miestä potkii eteenpäin bändin tuottamat fiilikset.

– Tykkään tehdä uusia biisejä ja kun on hyvä kopla kasassa, niin se on vähän kuin oman perheen korvike.

Pää räjähtää perunapellossa

Jassea ei saakaan ihan äkkiä takaisin Lopelle asumaan, vaikka sisarukset ovat sinne jo palanneet.

– Ei ole joo sellaisia ajatuksia. En ole pieni tupa ja perunamaa -tyyppiä: kun on 20 vuotta kirjaimellisesti tuijottanut sitä perunapeltoa, niin pää räjähtäisi, jos joutuisi sitä uudestaan tekemään. Tykkään, että on vilskettä ympärillä.

Ei sillä, että miehellä olisi muuten penseitä fiiliksia kotikyläänsä kohtaan. Etenkin jo mopoiästä tutuksi tullut legendaarinen pubi läikäyttää lämpimiä tunteita.

– Catiscaan pitäisi päästä ainakin kerran keikalle. Ei ole siellä ikinä vedetty muuta kuin pizzaa ja virkistävää olutta, laulaja virnistää.

Desmond Child hukkasi numeron

Osasyy Hybrid Childrenin valtavirtasuosion puutteeseen voi piillä tinkimättömässä linjassa. Bändin selkeästi tunnistettava soundi ei ole hc-fanien suureksi tyydytykseksi paljon vuosikymmenten vieriessä häilynyt.

– Musa pysyy rehellisimpänä, kun raha ei ole kannustin.

– Ja minähän siellä olen mylvinyt mikin varressa kaikki nämä vuodet, niin ei se hirveästi muutu. Tykkään myös säveltää melodista rockräimettä, se on se, mitä me osataan tehdä. Jos haluaisin tehdä iskelmää seuraavan levyn, niin tekisin, Jasse vannoo.

Tarina kertoo, että noin 10 vuotta sitten supertuottaja Desmond Child kiinnostui bändistä ja tarjosi välikätensä kautta biisiyhteistyötä.

– Hyvä biisi on hyvä biisi, on sen takana Child tai Sepi Kumpulainen. Mutta kun tämä kätyri kuuli meidän iät, niin se alkoi panikoida, että pitää keksiä pienemmät numerot.

– Funtsittiin siinä krapulassa ja katuojasta revittyinä, että yritetäänkö meistä tehdä jotain poikabändiä?

– Ei ole Desmond sitten vähään aikaan soitellut, se on varmaan hukannut mun numeron, Jasse rätkättää.

Rasmus-Laurin numero jäi kuitenkin talteen, sillä Child päätyi myöhemmin tuottamaan bändin levyn. (HäSa)

Hybrid Children, Rikoslaki Suistolla pe 6.4. n. klo 22. Liput 10 €.