Kanta-Häme

Rohdoskaupan tiskiltä parrasvaloihin

Kapeaa, mutkaista hiekkatietä pitkin ajaessa ohi vilahtaa tasaisin väliajoin kimaltava pala järveä. Pikkulätäköiden lisäksi mukana on myös isompia, kuten Iso-Roine, Pyhäjärvi, Ilmoilanselkä tai Hauhonselkä.

Viljapeltoja, luonnonkukkaniittyjä, polveilevaa maisemaa.

Maisema, jossa on kutakuinkin kaikkea ja sadan kilometrin etäisyys Helsingistä.

Ei mikään ihme, että Suomi-Filmin pitkäaikainen elokuvaohjaaja Valentin Vaala kuvausryhmineen päätyi juuri Hauholle.

Wuolteen kartano seisoo rehvakkaana mäennyppylän päällä.

Kartano tiluksineen toimi 1930-luvun lopulla kahden Suomi-Filmin näyttämönä. Vihreässä kullassa (1939) sekä Rikkaan tytön (1939) pääroolissa loisti nuori näyttelijälupaus Sirkka Sari, joka menehtyi tapaturmaisesti Aulangolla 19-vuotiaana.

Rikkaassa tytössä kartano toimittaa laivanvarustajan kesäasunnon virkaa, ja tarinassa on kyse tietenkin kaiken voittavasta rakkaudesta.

Pääroolihahmo Anni Hallia esittänyt Sari oli niin ikään rakastunut. Vuotta ennen Wuolteen kartanon kuvauksia hän oli kihlautunut luutnantti Teemu Linnalan kanssa. Hääpäivä oli sovittu lokakuulle, kunhan kuvaukset ja Linnalan komennus olisivat ohi.

Kuvaukset tuppasivat kuitenkin venymään. Rikkaan tytön loppukohtaukseen tarvittiin aurinkoa, mutta heinäkuinen Vitsiälä tarjosi päivästä toiseen vesisadetta. Osa kohtauksista pystyttiin purkittamaan kartanon lasikuistilla, jonka ruutuikkunoiden takana risteilevät vesivanat myös elokuvan lopullisessa versiossa.

Mutta kohtausta, jossa Jack Vinter saapuu laivanvarustajan luo pitkin hiekkatietä, ja jossa Anni Hall vilkuttaa mielitietylleen parvekkeelta, ei yksinkertaisesti voinut kuvata sadesäällä.

Kuvausryhmä näyttelijöineen päätti odottaa vielä. Sari ehdotti, että kuvausryhmä jättäisi Hauhon hetkeksi ja lähtisi viettämään iltaa Hämeenlinnan Aulangolle. Aulanko oli paikka, jonne nuoret aikuiset pääkaupunkia myöten ajoivat fiineimmillä urheiluautoillaan juhlimaan ja näyttäytymään.

Myös kuvausryhmä oli riehakkaalla tuulella. Taivas oli selkiytynyt, huomenna saataisiin ehkä jopa sitä aurinkoista säätä. Puoliltaöin Sari halusi mennä ihastelemaan kesäyötä kattoterassille, ja houkutteli mukaansa yhden seurueeseen kuuluneista, luutnantti Jaakko Saulin.

Sari kiipesi katolle edeltä. Kattoterassilla oli savupiippu, terassi sekä hotellin lämmitysjärjestelmän hormi. Viimeistä Sari luuli näköalatasanteeksi, ja astui hormille nähdäkseen vielä pidemmälle.

Hormin suuaukko oli avoin. Sari putosi suljettuun kuiluun, ja kuoli saamiinsa vammoihin ennen kuin hänet saatiin ulos hormista ja lääkärin tarkastettavaksi. Sauli ehti nähdä Sarista vain vilahduksen ennen hänen katoamistaan hormiin.

Tänä vuonna heinäkuun 30. päivänä Sirkka Sarin kuolemasta tulee kuluneeksi 75 vuotta.

Jatkuu seuraavalla sivulla.

Päätähti Sirkka Sari siis kuoli ennen kuin elokuva ehdittiin kuvata loppuun. Loppukohtauksessa parvekkeella sulholleen vilkuttaakin Sarin sijaisnäyttelijänä toiminut, niinikään tummahiuksinen Hanna Taini, siis sama Taini, jonka sijaisnäyttelijänä Sari itse toimi Vihreän kullan fyysisesti vaativissa kohtauksissa.

Vaikka kuolema todettiinkin aikanaan poliisitutkinnan myötä tapaturmaksi, revittelivät iltapäivälehdet yksityiskohdilla ja spekuloivat murhan ja itsemurhan välillä. Arveltiin kaunottaren jopa olleen salasuhteessa Saulin kanssa.

Luutnantti Sauli ei puolestaan kuulunut kuvausryhmään ollenkaan, sillä hän oli paikalla ohjaaja Valentin Vaalan henkilökohtaisena ystävänä.

Ohjaaja Valentin Vaala oli homoseksuaali. Ei tietenkään julkisesti, sillä Suomessa homoseksuaalisuus oli laitonta vuoteen 1971 saakka.

Vaikka ohjaajan kuvaussihteerit olivat vastoin ajan yleistä käytäntöä poikkeuksetta miehiä, piti Vaala yksityiselämästään matalaa profiilia. Hauholle hänen arvellaan päätyneen alunperin pitkäaikaisen kuvausjärjestelijänsä Matti Larnin ehdotuksesta.

Helsingistä lähtöisin oleva Larni oli nimittäin viettänyt monta kesää Puntilan tilalla heinätöissä. Kun Vaala sitten sotien jälkeen valmisteli F.E. Sillanpään romaaniin Ihmisiä Suviyössä pohjautuvaa käsikirjoitusta, Larni kertoi Vaalalle työmaansa avarasta rantatontista, omenatarhasta sekä vastarannan pikkusaaresta.

Vaala kiinnostui. Hän karautti talon pihaan Packardillaan, ja totesi autosta ulos astuttuaan:

– Nyt taisimmekin saapua Telirantaan!

Teliranta on elokuvan Ihmisiä kesäyössä (1948) tapahtumapaikka. Elokuvan on sanottu olevan lajinsa kaunein kotimainen juuri ulkokohtaustensa maisemien puolesta.

Pihapiiriin sittemmin nousseita maatalousrakennuksia lukuun ottamatta Puntilan talo ympäristöineen edustaa hauholaista maalaismaisemaa koskemattomimmillaan. Ja maalaismaisema oli nimenomaan sitä, mitä Vaala etsi.

Suurin osa Suomi-Filmin sisäkohtauksista kuvattiin studiossa. Studio sijaitsi silloisessa Haagan kauppalassa. siis nykyisessä Helsingissä Haagan kaupunginosassa.

Haaga on tunnettu kauniista puuhuviloistaan, joista muutama on edelleen asumiskäytössä. Vaala tarvitsi kuitenkin hulppeita maatiloja myös ulkokuvia varten.

Puntilassa kuvattu elokuva kuvaa yhden kesäyön tapahtumia syntymästä kuolemaan. Kuvausten aikaan yhdeksänvuotias Pertti Saurola, oli kesävieraana samassa talossa kuin mihin elokuvan kuvausjärjestelijä Heikki Packalen oli majoittunut.

Parhaiten Saurola muistaa kuvausajalta sen, kun hän hioi korkeushyppytekniikkaansa Packalenin kanssa talon pihassa.

Pian hän saikin roolin töllin poikana, joka kaivelee nenää seistessään tien sivuun sammuneen juopon vierellä.

– Hyvin kasvatetulle pojalle nenän kaivelu käskystä tuntui omituiselta. Opettaja tiukkasi koulun alettua, olinko saanut koulun luvan osallistua kuvauksiin. Minut olisi kuulemma voitu erottaa koulusta, sillä elokuvaa pidettiin moraalittomana ja lapsille sopimattomana, Saurola muistelee.

Puntilan tilan tuolloin 20-vuotias isäntä oli huomiosta yksinomaan mielissään. Kyseessähän olisi nuorisotapahtuma, joka keräisi myös kulmakunnan nuoret naiset paikan päälle.

– Isä koki kuvaukset varmasti seikkailuna, sanoo tilan nykyinen isäntä Heikki Puntila.

 

Sirkka Sarin elokuvatähtiura ei alkanut Wuolteen kartanolta. Niskavuoren naisiin (1938) valittiin väkeä näyttämölle jo vuotta ennen Rikkaan tytön ja Vihreän kullan kuvauksia. Silloin ohjaaja Vaala kiinnostui Viipurin teatterin ammattinäyttelijöiden sijaan Sirkka Sarista, joka työskenteli lähistöllä sijainneessa rohdoskaupassa.

Niin nuori ja kaunis mutta täysin kokematon Sari sai ensimmäisen kokemuksensa paitsi näyttelemisestä, myös pääroolin esittämisestä että aikansa näyttelijäsuosikin Tauno Palon kanssa työskentelystä.

Alvettulan kyläkoululla kuvattiin vielä loppuvuodesta, kun joulukuusissa paloivat jo kynttilät mutta koulun pihalla ainoastaan jättimäiset valonheittimet.

Opettajatar-Ilonan ikkunan alle kolattu lumipenkka jouduttiin taputtelemaan koskemattoman näköiseksi kerta toisensa jälkeen, sillä Tauno Palon esittämän Aarnen karkumatka ja pyllähdys ei mennyt kerrasta purkkiin.

Valtion elokuvatarkastamo määräsi myöhemmin osan elokuvasta poistettavaksi, sillä naimattoman naisen ja Niskavuoren isännän pötköttely vierekkäin sijatulla vuoteella katsottiin sittenkin liian uskaliaaksi.

Niskavuorinäytelmissä itsekin näytellyt, hauholainen Leni Lustre-Pere arvelee Suomi-Filmien suosion perustuvan juuri viattomaan ajankuvaan.

– Näyttelijöiden suureellinen elehdintä, yliartikulointi ja paikoin jopa heiluvat lavasteet kertovat näyttämöperinteen ja elokuvanäytelmien veteen piirretystä viivasta. Paikoin kohtaukset ovat aika kökköjäkin, ainakin kun vertaa nykytekemiseen, mutta siihen osa viehätyksestä varmasti perustuukin. (HäSa)

Suomi-filmin lumoissa! -retki järjestetään lauantaina 9. elokuuta Valtakunnallisten kotiseutupäivien yhteydessä. Oppaana toimii Leni Lustre-Pere.

 

Päivän lehti

21.9.2020

Fingerpori

comic