Kanta-Häme

Roihu on monelle kauan odotettu työleiri

Tarina kertoo bändistä, jonka jäsenille tulee riitaa. Bändi hajoaa eri kokoonpanoiksi. Leirin puolessa välissä he taistelevat toisiaan vastaan, mutta vasta viimeisenä iltana selviää, mitä yhtyeelle käy.

Roihun yhteisohjelmia yhdistää tarina, jonka hahmot ja niiden tarinat on paljastettu sosiaalisessa mediassa jo pitkin kevättä.

Suurleirin suunnittelu kestää kolme vuotta. Erilaisia työtehtäviä ja niiden tekijöitä on paljon. Ohjelmiston näyttelijät, tanssijat ja bändiläiset on värvätty jo viime kesänä. Lavashow’ta varten on tietysti myös puvustajia.

22-vuotias ompelija Inka-Tuuli Pyykönen on valmistautunut leirin ohjelmistoa varten jo puoli vuotta. Nuori ompelimoyrittäjä on käyttänyt puvustukseen kymmeniä, ellei satoja työtunteja.

– Sopimuksen mukaan työhön menee noin kymmenen tuntia viikossa. Lisäksi olemme pitäneet muutaman intensiivisen viikonlopun.

Leiriä varten tehty työ huipentuu avajaisiin, keskiäisiin, henkiohjelmaan, eli iltahartauteen, ja päättäjäisiin. Ohjelmaa varten Evolla on lava, jonka eteen mahtuvat kaikki leirin 17 000 partiolaista.

– Osa esiintyjien vaatteista on kirppareilta, osa omasta kaapista. Osa taas on ommeltu alusta asti itse, Pyykönen kertoo.

Näyttelijöille on luotu hahmot, joiden luonteen lisäksi on suunniteltu siihen sopiva tyyli. Puvustustiimi tekee yhteistyötä sisällöntuottajan ja käsikirjoittajien kanssa.

Tanssijoille on ommeltu päättäjäisiä varten violetit mekot, joissa on ledivalot. Sekä näyttelijöitä että tanssijoita on seitsemän.

Esiintyjät ja puvustajat ovat kotoisin eri kaupungeista ympäri Suomea. Sovituksia on pyritty järjestämään mahdollisuuksien mukaan, mutta kaikkien kohdalla se ei ole onnistunut.

– Joskus vaatteita on lähetelty postissa, mutta osa sovitettiin vasta täällä. Takahuoneessa on ompelukone, jolla viimeiset korjaukset voidaan tehdä, Pyykönen sanoo.

Läheskään kaikki työntekijät eivät harjoita leirillä omaa ammattiaan. Pyyköselle leiri saattaa olla kesän ainoa lomaviikko, mutta silti hän haki vain puvustajan tehtävää.

– Meillä on hyvä tiimi, ja kaikilla on hauskaa. Ei tämä tunnu edes työltä. Olen ehtinyt auttaa lavastajiakin, Pyykönen naurahtaa.

Nuori yrittäjä ei vähentänyt työtunteja ompelimolla puvustustöiden takia.

– Välillä olen tehnyt töitä yötä myöden, mutta se on ollut oma valintani. Puvustustyöhön on kuulunut paljon kirppareilla pyörimistä. Se on mukavaa vaihtelua.

Pyykönen aloitti partion vuonna 1999 Pirkkalan Pirkoissa. Nykyään hän johtaa viikoittain 12–15-vuotiaita tarpojia.

Hän on opiskellut ompelijaksi Kouvolassa ja pyörittää nykyään omaa ompelimoaan Tampereella. Yrittäjäksi hän ryhtyi syksyllä 2014.

Tilaustöiden ja muokkausten lisäksi hän on ommellut voimistelu- ja tanssiseuroille ja puvustanut Tähdet tähdet -televisiosarjaa.

Kuten partio, myös ompeleminen on elämäntapa.

Yksi puvustettavista on 24-vuotias Liisa Rimpiläinen, joka on yksi Roihun seitsemästä tanssijasta. Hän on ollut aikaisempinakin vuosina tekemässä leiriohjelmia, mutta tällä kertaa hänen ainoa tehtävänsä on tanssia.

– On hienoa olla tekemässä ohjelmia kunnon tuotantotiimin kanssa, Rimpiläinen hehkuttaa.

Tanssijat harjoittelivat ohjelmien koreografioita ennen leiriä kahtena viikonloppuna keskenään ja kahtena kaikkien yhteisohjelmien tekijöiden kanssa.

Rimpiläisen mukaan treenaamiseen oli pakko käyttää aikaa myös kotona. Esiintymisvaatteitaan hän pääsi sovittamaan vasta Evolla.

Jokainen yli 16-vuotias leiriläinen tekee töitä. Samoajat pari päivää leiristä ja täysi-ikäiset vaeltajat koko leirin ajan. Palkkaa työstä ei saa, mutta monille työtodistus ja leirille osallistuminen on tärkeämpää.

Osa leiriläisistä osallistui massiivisen leirialueen rakentamiseen jo viime viikolla. Purkuleiri jatkuu varsinaisen leirin päätyttyä.

Suuretkaan partioleirit eivät ole aina olleet tällaisia. Päättäjäisissä lavalla nähdään yllätysesiintyjä. Leirille on oma mobiiliapplikaatio, ja ruoka tuodaan leirin ulkopuolelta.

Pyykösen mukaan touhua välillä ihmetellään, eikä puvustajankaan tarpeellisuus ole kaikille selvä. Näin iso leiri järjestetään kuitenkin vain kuuden vuoden välein.

– Kyllä partiossakin saa olla jotain erityistä ja erilaista. Maailma muuttuu ja partio muuttuu sen mukana. HÄSA

Päivän lehti

2.6.2020