Kanta-Häme Hämeenlinna

Rööperin Jussi teki jäyniä trokareille ja skoudeille – Vanha rikos tuli esille, kun hän haki poliisialokkaaksi

Hämeenlinnassa asuva Karl Johan "Jussi" Karlsson on kirjoittanut muistelmakirjan poikavuosistaan. Punavuoren katujen kasvatista kasvoi rikosetsivä.
Albert Edelfeltin Leikkiviä poikia rannalla -maalaus (1884) muistuttaa Karl Karlssonia hänen poikavuosistaan Rööperissä eli Helsingin Punavuoressa.

”Sit ku sut on käännetty pari kertaa, niin sit sä oot perillä”, kuuluu vastaus kysymykseen, missä on Rööperi.

Tämän jälkeen hiprakassa oleva ylioppilaslakkinen tiedustelija saa hudaa eli ottaa turpiinsa ja tulee ryöstetyksi.

Kohtaus on Aleksi Mäkelän elokuvasta Rööperi (2009).

Hämeenlinnassa asuva Karl Johan ”Jussi” Karlsson, 81, ei tunnista lapsuutensa Punavuorta. Ei ainakaan sellaisena, kuin se on esitetty kirjoissa ja elokuvissa.

Karlsson ei kuitenkaan kiistä, etteikö Rööperissä olisi heitetty lestiä eli trokattu pimeää viinaa tai flaidattu eli tapeltu.

– Kyllä Rööperissä tapahtui, mutta ei se mikään pahuuden pesä ollut. Se oli työläisten kaupunginosa, jossa jopa vanhat mammat myivät viinaa saadakseen lisätuloja. Ja sitähän myytiin kaduilla vähän kuin kirpputoreilla. Oli siellä myös merimieskapakoita, Karlsson kertoo.

– En ymmärrä, miksi sitä mystifioidaan vähän samalla tavalla kuin nuuskan myyntiä tänä päivänä.

Rööperissä oli myös satamatyöntekijöitä, merimiehiä ja venäläisiä emigrantteja.

Kaupunginosassa riitti janoisia kuten missä tahansa muuallakin. Viinakortit otettiin Suomessa käyttöön sodan loppuvaiheessa.

– Alkoholi tosiaan oli kortilla, joka oikeutti yhteen pulloon per viikko. Poliisi piti pahana, että alakulttuuri ei pitänyt trokausta rikoksena.

Konstaapeli kiikutti niskasta

Karlsson kuului lapsuudessaan kolmen pojan koplaan, joka teki jäyniä niin poliiseille kuin uusille trokareillekin.

– Joskus saimme selville, minne trokarit olivat piilottaneet pullojaan kotikadullamme Kivenhakkaajankadulla. Niitä usein säilytettiin lumihangessa ympäri kaupunginosaa, ja kävimme siirtelemässä niitä ja esitimme viatonta.

– Poliisia kiusasimme kyselemällä, että mistä löytyy jokin tietty katu. Poliisin oli tietysti autettava. Kun konstaapeli oli tutkinut aikansa karttaa, niin näytimme sormella vieressä olevaa katua: ”Se on tossa, jos joku sattuu kysymään”. Ja sitten juoksimme.

Pienissä katukahakoissa ja tappeluissa Karlssonkin pikkupoikana oli, mutta ei sen pahemmissa.

– Kerran armoton konstaapeli vei niskasta kiinni pitäen Ratakadun poliisitalolle, kun olimme rikkoneet lamppuja Tähtitorninmäellä.

”Kukaan ei olisi halunnut olla halveksittu slurkki”

Vanha ”rikos” tuli esille siinä vaiheessa, kun Karlsson haki poliisialokkaaksi.

– En tunnustanut ja minut toivotettiin tervetulleeksi koulutukseen. Alokkaista oli kova pula Helsingissä 1960-luvulla. Enkä ihmettele, kukaan ei halunnut tulla halveksituksi slurkiksi, kytäksi, skoudeksi, Karlsson nauraa.

Kuukautta myöhemmin Karlssonilla oli päällään uniformu.

– Olin sellainen formuun puettu baby face, jota korosti sellaiset ss-miehen näköiset vaatteet. Muistan kouluttajani sanat vielä: ”Jos joku vetäisee virkalakkinne silmillenne ja lähtee karkuun, ette tee mitään. Jos mies pystyy juoksemaan, ei hän silloin kovin humalassa ole”, Karlsson nauraa.

Sittemmin Karlssonista tuli kotikulmillaan toiminut rikosetsivä, jonka jälkeen hän työskenteli psykologina Sörkan keskusvankilassa, Veikkolan parantolassa ja Helsingin kaupungilla.

– Ehkä en ajautunut alamaailmaan sen vuoksi, että olin merillä, aloitin iltaoppikoulun ja näiden jälkeen heti parikymppisenä ryhdyin poliisiksi. Vaihtoehtoina yleisesti olivat päätyä linnaan, puliukoksi, hautaan tai poliisiksi.

Albert Edelfeltin Kuva: Esko Tuovinen
– Olin sellainen formuun puettu baby face, jota korosti sellaiset ss-miehen näköiset vaatteet, Karlsson muistelee ensikokemuksiaan poliisialokkaana.

Karlsson kuitenkin muistelee nuoruutensa Rööperiä kaiholla.

– Vaikka siellä poikasena sai katsoa olkansa ylitse ja varoa kääntämästä selkää muille, niin päällimmäisenä muistona ovat tuttuus ja turvallisuus. Siellä kaikki tunsivat toisensa.

”Sanokaa kaikille et Uki is back”, sanoo Pekka Valkeejärven (1957–2016) näyttelemä hahmo Uki Kukkamaa elokuvassa Rööperi. Tätä ennen vankilasta palannut hahmo oli puukottanut puolitutun pultsarin kapakassa.

Tosielämän rikollinen Uki Kukkamaa (1938–2001) teki kassakaappimurtoja. Kukkamaa ryösti muun muassa Postin pääkonttorin Helsingin Annankadulla (1976). Häntä epäiltiin myös viidestä murhasta.

– Kuka on Uki Kukkamaa? Karlsson kysyy.

Kysymyksellä Karlsson kuittaa kysymyksen, että miten Rööperi eroaa hänen lapsuuden Rööperistään. Selvää on, että se ei ole enää sama paikka kuin Karlssonin muistoissa. HäSa

Rööperin Jussi

Hämeenlinnassa asuva Karl Johan ”Jussi” Karlsson on kirjoittanut kirjan Rööperin Jussi.

Omakustannekirjassa hän palaa lapsuutensa muistoihin.

– Meitä rööperiläisiä kutsuttiin kundeiksi tai Rööperin jätkiksi. Rööperissä ei kuitenkaan viljelty stadin slangia kuin harvakseltaan.

Vuonna 1938 syntynyt Karlsson on filosofian maisteri ja paljasjalkainen rööperiläinen.

– Tarinat ovat peräisin 1940-luvulta. Se ei ollut vain rikollinen laitakaupunki. Siellä asui yhtä lailla onnellisia ja onnettomia ihmisiä kuin muuallakin.

Hän on työskennellyt puuseppänä, merimiehenä, poliisina, rikosetsivänä ja psykologina.