Kanta-Häme

Roskaaminen loppui Käikälässä valvontaan

Kiertokapulan ylläpitämä Käikälän jätepiste on siistiytynyt sen jälkeen kun Kiertokapula ilmoitti lokakuussa laittavansa automaattisen kameravalvonnan pisteelle.
 
– Meillä on toiminta-alueellamme noin 270 pistettä, joista vuosittain joudumme sulkemaan 1–2 roskaamisen takia. Alttiita roskaantumiselle ovat ne pisteet, jotka sijaitsevat suojaisissa paikoissa, sanoo käsittely- ja logistiikkapäällikkö Matti Niittymäki.
 
Vuosien varrella pahvi- ja paperi-, metalli- ja lasijätteen sekaan on päätynyt kaikkea mahdollista muun muassa remonttijätettä, kodinkoneita, huonekaluja ja muoveja. Aika ajoin piste on ollut suorastaan törkyinen, sillä osa kansalaisista on tuonut jättänyt roskansa jäteastioiden ulkopuolelle.
Kiertokapula otti kameravalvonnan käyttöön viime vuonna.  
 
– Olemme hankkineet muutaman siirrettävän kameran, joita viemme pisteille pariksi kuukaudeksi. Tähän mennessä saadut kokemukset ovat olleet hyvät, kameroiden ennaltaehkäisevä vaikutus on ilmeinen. Käikälässä roskaaminen loppui siihen paikkaan, kun tiedotimme kameravalvonnan käyttöönotosta. 

Päivän lehti

4.6.2020