Kanta-Häme Riihimäki

Ruokateatterissa tarjotaan perunaa ja tanssia samassa kattauksessa

Ruokateatterissa tarjoillaan viiden ruokalajin illallinen keskellä teatteriesitystä.
Mika Juuselan hahmo Jorge hersyy koko Välimeren leveydeltä Riihimäen teatterin Pidot-esityksessä.

Vaatteet tekivät miehen. Kun ruokateatteriesitys Pitojen työryhmä kokoontui ensimmäistä kertaa, näyttelijä Mika Juuselan syliin työnnettiin epämääräinen turkki ja vaaleanpunainen kukkabaskeri.

Niistä piti luoda hahmo. Vaatekappaleiden sisään aineellistui Jorge, riemukas, yleisvälimerellinen miekkonen, jonka suusta tulvii ainakin espanjaa, italiaa ja englantia.

– Työtapa oli kauhean vapauttava. Opin aina rooleistani jotain. Nyt olen oppinut meikkaamaan, Juusela nauraa.

Käsikirjoitus syntyi esittäjien ajatuksista

Pidot-esitys on toinen ruokateatteriesitys Riihimäen teatterissa. Edellinen saman konseptin yhteistuotanto Tanssiteatteri Minimin kanssa nähtiin vuosi sitten.

Tanssitaiteilija Liisa Ruuskasen luomassa konseptissa yleisö syö viiden ruokalajin illallisen ja seuraa samalla ruokateemaista esitystä, joka tapahtuu eri puolilla tilaa.

Pitojen käsikirjoitus on syntynyt samalla tavalla kuin hahmotkin: esittäjien ajatuksista. Käsikirjoituksen on koostanut esityksessä myös näyttelevä Johanna Keinänen.

– Porukka kirjoitti monologeja kulinaristisista aiheista. Lopputulos on sekoitus välimerellistä fiestaa, iloa ja kabareemeininkiä ja syviä vesiä, kuten ruokaan liittyviä syyllisyydentunteita ja moraalisia kysymyksiä.

Esitys pohtii muun muassa ahmimista ja ruoan tuputtamista.

Uutta Riihimäellä

Minimin kotikaupungissa Kuopiossa ruokateatteria on tarjoiltu jo vuosikymmen. Siellä esityksillä on jo vakioyleisönsä, ja esitykset täyttyvät melkein itsekseen.

Riihimäellä ruokateatteri on edelleen niin uutta, ettei vakioyleisöä vielä ole päässyt kehkeytymään.

– Nyt osa esityksistä on täynnä, mutta osaan mahtuu, kertoo Riihimäen teatterin tuottaja ja toimitusjohtajan sijainen Sanni Naukkarinen.

Esitykset pidetään Scandicin ravintolasalissa, ja Scandic myös vastaa esityksen ruokapuolesta. Saliin mahtuu kerralla 80 henkilöä.

Yleisö ammentaa ruokaa yhteisiltä vadeilta

Pidoissa tarjottava ruoka on gluteenitonta ja laktoositonta. Muut ruokavaliot otetaan huomioon ennakkotilauksissa. Peruskattauksesta ei ole tehty esimerkiksi lihatonta.

– Yhä enemmän kasvisruokaa kohti ollaan kuitenkin menossa. Tässäkin suurin osa on kasvista, Liisa Ruuskanen kertoo.

Tällä kertaa aterioita ei tuoda lautasittain, vaan yleisö ammentaa yhteisiltä vadeilta. Jokaiselle ruokalajille on tässä kattauksessa myös tehty oma laulu.

Ruokateatteri luo spontaania yhteisöllisyyttä.

– On hauska seurata, miten toisilleen vieraat ihmiset illallisen alussa esittäytyvät toisilleen ja illan edetessä juttelevat keskenään kuin vanhat tuttavat, Ruuskanen iloitsee. HÄSA

Katso video: https://ljsp.lwcdn.com/api/video/embed.jsp?id=367a4983-273f-4d06-86de-fa17206707a8&pi=52d89d2d-c29a-434d-9f30-37c079520d76

Ruokateatteri

Ruokateatteri on tanssitaiteilija Liisa Ruuskasen esityskonsepti, jonka hän kehitti yli kymmenen vuotta sitten.

Idea syntyi, kun Ruuskanen jätti Tanssiteatteri Minimin ja opiskeli ravintolakokiksi. Hän päätti yhdistää kaksi alaansa.

Yleisö syö viiden ruokalajin illallisen ja katsoo samalla esityksen nimeltä Pidot.

Esitykset Riihimäen teatterin talossa Scandicin ravintolasalissa.

Esityksiä 7.12., 8.12., 14.12. ja 15.12.

Esityksen hahmot: Jorge (Mika Juusela), Raquel (Johanna Keinänen), Alejandra (Liisa Ruuskanen), Lola (Noomi Forslund).