Kanta-Häme

Ruotsin paras miesääni on täällä

– Moro, vastaa samettinen ääni puhelimen toisessa päässä jossain päin Ruotsia.

Äänen omistaja Magnus Carlsson on Weeping Willows -yhtyeen laulaja. Hänen äänensä on arvioitu olevan paras ruotsalainen miesääni.

Mistä äänesi oikein tulee ja mikä on sen salaisuus?

– Ihailen Roy Orbisonia, Elvis Presleyä ja Frank Sinatraa ja olen ammentanut sieltä vaikutteita myös omaan ääneeni. Itsetuntoa täytyy olla, onhan minulla Ruotsin paras ääni, Carlsson nauraa vähän räkäisesti.

Carlsson voisi lukea vaikka vain puhelinluetteloa ääneen, ja kyllä toimisi.

Onko ihan sama mitä musiikkia esittää, kun syntymälahjana on hyvä ääni?

– Olen tehnyt yhden jazz-levyn ja soittanut myös house- ja pop-musiikkia. Kyllä se on kuitenkin niin, että ääneni sopii parhaiten juuri ajattomaan musiikkiin.

Olet sanonut ihailevasi Topi Sorsakosken ääntä. Miksi?

– Suomalaiset kaverini ovat tutustuttaneet minut muun muassa Topi Sorsakosken ääneen ja olen kuunnellut häntä paljon. Ihailen syvästi Sorsakoskea, sillä hänellä on sointuva ääni melankoliseen musiikkiin. Olen kuunnellut paljon myös Agentsia. Rakastan suomalaista tangoa ja Olavi Virtaa. Olen myös nähnyt kaikki Aki Kaurismäen leffat ja tutustunut niiden kuvauspaikkoihin.

Weeping Willows tekee paljon melankolista musiikkia, jossa lauletaan menetyksestä, kipeästä rakkaudesta, kaihosta. Pääsettekö koskaan eroon surumielisyydestä?

– On inhimillistä ja tarpeellista laulaa asioista, jotka koskettavat meitä kaikkia. Blues, soul ja klassinen tango ovat meitä lähellä, ja näissä musiikkityyleissä melankolia elää. Se vain kuuluu meihin.

Mistä surumielisyys on peräisin?

– Se on peritty vanhemmilta. Vanhemmat tykkäsivät melankolisesta musiikista ja olen kuunnellut sellaista musiikkia pienestä pitäen. Siihen on kasvanut kiinni.

Tänä vuonna Weeping Willows on tehnyt Ruotsissa jo 25 konserttia isoissa saleissa, joissa ihmiset istuvat katsomossa. Miltä tuntuu tulla esiintymään intiimille ja pienelle Suisto-klubille, jossa bändi on yleisössä aivan kiinni?

– Mahtavaa. Rakastamme suomalaisia pikkukaupunkeja. Valitettavasti meillä ei ole vain usein aikaa tehdä pieniä keikkoja.

Olitte viimeksi Hämeenlinnassa Vanaja-festivaaleilla muutama vuosi sitten. Millaisia muistoja on Hämeenlinnasta?

– Pidämme Suomesta. Syömme erilaisia piirakoita ja juomme jallua, siis teemme hyvin suomalaisia asioita. (HäSa)

Weeping Willows esiintyy perjantaina 16.5. Suisto-klubilla Verkatehtaalla kello 23.