Kanta-Häme

Ryhmäpuutarha syntyi Hämeenlinnaan jo vuosia ennen Kantolanniemen siirtolapuutarhaa

Ammattiopisto Tavastian ja Miekkalinnan välissä kulkee kapea tie Hämeenlinnan omaan salaiseen puutarhaan. Kun avaa vanhan harmaantuneen portin ja astuu rehevään puutarhaan, jää tasaisen tappava arki aidan toiselle puolelle.

Hämeenlinnan ainoassa ryhmäpuutarhassa tuoksuvat kypsyvät kurkut ja kesäkurpitsat. Kehäkukat pilkuttavat palstojen reunoja ja tyrnimarjapensaat kurkottelevat kohti taivaita.

Joku kuokkii peltoaan jo bikineissä, kun toiset ovat vetäneet vielä suojaavat haalarit päälleen. Kymmenillä palstoilla kykitään takapuoli pystyssä.

– Tänään syödäänkin sitten vuoden ensimmäisiä uusia perunoita, hihkaisee Maija Knuutila palstaltaan.

Ryhmäpuutarhayhdistyksen tehonainen heiluttaa perunanvarsia kuin voitonmerkkiä päänsä päällä. Kourassa komeilee kasa peukalonpään kokoisia herkkuja.

Vaikka ryhmäpuutarha viettääkin tänä vuonna 85-vuotisjuhliaan, on se tosiasiassa vanhempi. Vain harva tietää, että Hämeenlinnassa oli vuonna 1910 kaksi ryhmäpuutarhaa.

Idean vuokraviljelystä toi kaupunkiin kaupunginkamreeri Koponen, joka oli Saksan matkallaan tutustunut sikäläisiin puutarhoihin. Kun mies palasi kotiin, vuokrasi hän yhdessä kaupungin metsänhoitaja Alfred Grönvallin kanssa joitakin sarkoja Eteläkadun liepeiltä.

1920-luvulla siirtolapuutarhaa suunniteltiin milloin Aulangontien ja rautatiesillan väliselle rinteelle milloin Kantolanniemeen. Välillä perunoita ja sipulia viljeltiin Eureninkadun ja Lukiokadun välisellä alueella vuoteen 1942 asti.

Hämeenlinnan ryhmäpuutarha-yhdistys syntyi vuonna 1931. Paikka hiersi edelleen kivenä kengässä, sillä Kantolanniemi tuntui oikealta taka-Hikiältä. Kantolanniemi sai lopulta oman siirtolapuutarhansa vuonna 1933 – kaksi vuotta ryhmäpuutarhan jälkeen.

– Ryhmäpuutarha toimi ensin Kaurialassa, mutta vuonna 1946 se muutti nykyiseen paikkaansa Poltinaholle. Vielä viime kesänä meillä oli yksi viljelijä, joka oli ollut mukana alusta asti, Knuutila sanoo.

Ryhmäpuutarha on vuokrannut puolentoista hehtaarin tonttiaan Hämeenlinnan  kaupungilta 40-luvulta lähtien. Aikojen alussa peltoa oli enemmänkin, mutta kaupunki on tarvinnut lisää maata pariin  otteeseen.

– Meillä on kaupungin kanssa sopimus toistaiseksi. Moni pelkää puutarhan puolesta, mutta en minä usko, että tätä mikään uhkaa, Knuutila sanoo.

Tällä hetkellä ryhmäpuutarhassa on 115 viljelijää. Toisin kuin kaupungin omat tontit, ryhmäpuutarhan aarin kokoiset tontit ovat monivuotisia.

Ryhmäpuutarhayhdistyksen puheenjohtaja Vesa Santala vuokraa puutarhasta kahta palstaa. Toinen on käytännössä pelkällä perunalla ja toisella kasvaa sipulia, hernettä ja kesäkurpitsaa.

– Eipä tule vapaa-ajanvietto-ongelmia kesällä. Käyn täällä melkein joka päivä, sillä leikkaan myös puutarhan käytävät kerran viikossa, Santala sanoo.

Santala, Maija Knuutila ja Marja Riippi väittävät tietävänsä, kun puutarhakuume iskee. Oireet alkavat keväällä, kun sormet alkavat nykiä ja olo on levoton.

– Jotkut käyvät palstalla talvellakin jos ei muuten, niin lapioimassa lumipeitettä vähän ohuemmaksi. Sulaa sitten keväällä viljelykuntoon nopeammin.

Sen verran innokkaat viljelijät ovat oppineet, ettei koskaan kannata alkaa laskea itse kasvatetun perunakilon hintaa. Palstan viljelyksiin menee nopeasti pitkä penni ja lukematon määrä työtunteja. 

Se minkä rahassa menettää, seurassa ja maussa voittaa.

– Täällä ollaan kaikki sinuja toisillemme, eikä teitittelyä tai titteleitä tunneta. Jos joku haluaa olla hiljaa, hän voi olla hiljaa, mutta meillä on tosi hyvä yhteishenki, Maija Knuutila sanoo.

Joskus kuulee väitettävän, että vuokraviljelijät ovat eläkeläisiä, mutta nykyisin joukossa on paljon myös nuoria. Vaikka viljelypalsta teettääkin paljon töitä, vain harva lyö hanskat tiskiin kesken kaiken.

Elokuussa ryhmäpuutarhassa pidetään katselmus, jossa käydään läpi palstojen kunto. Viivotinta ei raati mukanaan kanna, eikä palstojen pidä olla ihan tiptop.

– Kyllä täällä on käytävä oikeastaan joka päivä. Jotkut viettävät täällä koko päivänkin ja ottavat eväät mukaan. Joskus palstalla on oltu teltassa yötäkin, vaikka se ei oikein sallittua olekaan, Vesa Santala sanoo.

Vesa Santalaa ja Marja Riippiä alkaa hymyilyttää tieto siitä, että heistä on tullut yhtäkkiä megatrendikkäitä. Viljelystä on tullut muodikasta.

– En tiedä, mikä puutarhanhoidossa ihmisen oikein huumaa. Muistan lukeneeni jostakin, että kun ihminen työntää kätensä multaan, humahtaa hänelle seratoniinia aivoihin. Tiedä häntä, mutta ihanaa se on.

Hämeenlinnan ryhmäpuutarhan vapaita palstoja voi tiedustella suoraan Maija Knuutilalta. Hänen yhteystietonsa löytyvät ryhmäpuutarhan omilta Facebook-sivuilta.