Kanta-Häme

Ryhmät puntaroivat luottamusta ensi viikolla

Jäitä hattuun! Näin pohtii kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Kaija-Leena Savijoki kommentoidessaan valtuuston puheenjohtajan Iisakki Kiemungin (sd.) luottamusta.

Poliittiset ryhmät eivät ole sitä vielä pohtineet keskuudessaan sen jälkeen, kun Kiemunki sai viime viikolla sakkotuomion kaupunginhallituksen varapuheenjohtajan Lulu Ranteen (ps.) yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä.

Kiemunki itse korostaa, ettei tuomio ole vielä lainvoimainen. Hän ratkaisee keskiviikkona, valittaako siitä.

– Jatkosta en ole vielä keskustellut ryhmien kanssa.

Savijoki arvelee, että kaupunkilaiset ovat jo perin kyllästyneitä riitelyyn.

– Puheenjohtajan paikka on SDP:n, joten paljon on kiinni heidän kannastaan. Kokoomusryhmä pohtinee asiaa ensi viikolla, jos tarvetta ilmenee.

SDP:n ryhmyri Tarja Filatovkin muistuttaa, ettei ryhmä ole keskustellut asiasta.

– Kiemungilla on ollut ryhmämme tuki oikeusprosessista huolimatta. Palaamme siihen ensi maanantaina.

Lulu Ranne on jo vaatinut valtuustoa käsittelemään Kiemungin luottamusta. Hän on perussuomalaisten ryhmänjohtaja, koska Kari Ilkkala on tällä hetkellä sivussa luottamustoimistaan.

Keskustan Hannu Kärpänen sanoo ryhmänsä vastanneen viimeksi, että valtuuston puheenjohtajan tulee kyetä itse arvioimaan asemansa tekemistensä perusteella. Tämä tapahtui silloin, kun Kiemunki sai syytteen.

– Nyt viestin on varmaan oltava selkokielisempi.

Ainoastaan kristillisdemokraattien ryhmä kertoo käsitelleensä asiaa nyt ja aikaisemminkin.

– KD-ryhmän yhteinen kanta on, että tämän tuomion jälkeen Iisakki Kiemungin on syytä vetäytyä puheenjohtajan tehtävästä, Teija Arvidsson toteaa.

Ensi maanantaina valtuustoryhmien käsittelyssä on myös tilapäisen valiokunnan esitys kaupunginhallituksen luottamuksesta. HÄSA