fbpx
Kanta-Häme

Rytmi kertoo, kenelle kellot soivat

Sanomakellojen eli kuolinkellojen soitto on vanha perinne, joka ainakin aiemmin kertoi vainajan iän, sukupuolen ja jopa kotipaikan. Nyttemmin tapa on hiipumassa kaupungeissa, mutta maaseudulla perinnettä jatketaan. Soittotapa vaihtelee kirkoittain.

Hämeenlinnan, Hätilän ja Vanajan kirkoissa sanomakelloja soitetaan ainoastaan pyydettäessä. Kalvolassa puolestaan kellot soivat kaikille vainajille.

– Kyllä täälläkin sanomakelloja soitetaan, kun vainaja tuodaan tänne säilytystiloihin. Sanomakellot soivat erikseen pyydettäessä manuaalisesti, kertoo Vanajan kirkon suntio Petra Saraste.

Hänen mukaansa perinne ei ole hävinnyt, mutta sen merkitys on vähentynyt. Sama koskee saattokelloja, joita soitetaan, kun vainajaa saatetaan hautaan.

– Osalle omaisista soitto on tärkeä, mutta osa haluaa laskea uurnan hiljaisuudessa.

Vanajassa saattokellojen soitto on hieman erilainen kuin sanomakellojen, mutta niissä toistuu sama kaava: miespuolisen vainajan soitto aloitetaan isolla kellolla ja naispuolisen pienellä.

Kellot kertoivat paljon

Seurakuntamestari Antti Heino Kalvolan seurakunnasta kertoo, että sikäläisen tavan mukaan kaikille vainajille soitetaan kunnioitus- eli sanomakellot, kun vainaja tuodaan säilytykseen.

– Samaten soitetaan saattokellot, kun saatto lähtee haudalle.

Heinon mukaan sanomakello kertoo, onko kyseessä mies, nainen vai lapsi ja mikä on vainajan ikä. Kalvolassa esimerkiksi kahdeksankymmentävuotiaana kuolleelle soitetaan kahdeksan minuuttia. Eri kirkoissa on eri käytäntöjä. Vainajan ikä voidaan ilmaista esimerkiksi kellonlyöntien määrällä. Esimerkiksi kymmenet vuodet saatetaan ilmaista ison kellon lyönneillä ja muut vuodet pienellä kellolla.

Hämeenlinnan seurakuntayhtymän hautaustoimen päällikkö Kari Laiho muistelee, että hänen toimiessaan suntiona Kempeleessä Oulun lähellä sanomakelloja soitettiin nuorille vainajille viisi minuuttia, keski-ikäisille kymmenen ja vanhoille viisitoista minuuttia.

Antti Heino muistuttaa, ettei vainajan sukupuolta välttämättä osoiteta isolla ja pienellä kellolla.

– Yleensä kelloja on kolme – pyhän kolminaisuuden mukaan – mutta on myös kirkkoja, joissa on vain yksi kello. Silloin kellon sävelkorkeutta säädellään lyöntirytmiä muuttamalla.

Suurin osa kirkonkelloista on automatisoitu. Tämä osaltaan vähentää soiton yksilöllistä informaation välitystä. Kellojen soittaminen käsin vaatii taitoa.

– Ammattitaitoa on, että osaa soittaa kelloja kaikille samalla tavalla. Suntion kellonsoitto on yhtä tärkeää kuin kanttorin urkujen soitto, Heino muistuttaa.

Sekä Saraste että Heino painottavat sitä, että kirkonkellojen soitto oli aikanaan merkittävä yhteysväline. Soitolla välitettiin paljon tietoa. Nykyään tilanne on muuttunut, eivätkä ihmiset enää osaa tulkita kuulemansa entiseen tapaan. Toimintojen automatisointikin muuttaa vanhoja tapoja.

Kalvolassakin oli ennen tapana, että kellotapulin luukut avattiin siihen suuntaan, jossa vainaja eläessään asui. Nyt luukut aukeavat joka suuntaan – automaattisesti.

– Ennen vanhaan vanhemmat ihmiset eri puolilla pitäjää osasivat kellon soitosta lukea, kuka vainaja on, Heino sanoo. (HäSa)

Menot