Kanta-Häme

Ryttylän koulu puskee vastatuuleen

Ryttylän kouluremontti saattaa jälleen viivästyä. Koulun uudisrakentamisen halvin urakkatarjous on lähes kaksi kertaa budjetoitua kalliimpi. Koulun ja liikuntatilan rakentaminen maksaisi noin 10 miljoonaa euroa.

Hausjärven kunnanhallitus esittää, ettei kunnanvaltuusto hyväksy tarvittavaa 4,7 miljoonan euron lisämäärärahaa. Jollei rahaa myönnetä, koulun urakkatarjouskilpa joudutaan keskeyttämään.

– Peli vihelletään poikki, tarkistetaan oppilasennusteet ja koulun tarvitsemat neliöt, otetaan konsultti laskemaan kustannukset ja laatimaan suunnitelmat KVR-urakkatarjouskilpailun pohjaksi, kuvaa kunnanjohtaja Pekka Määttänen urakkakilvan keskeyttämisen seurauksia.

 

Rakentamisen aloittaminen siirtyy tältä kesältä, vaikka hanketta kiiruhdettaisiin. Tavoite on saada uusi tarjous valtuuston käsittelyyn ennen joulua.

Jos uudelle kierrokselle lähdetään, Määttänen uskoo koulun pinta-alan supistuvan nykyisestä, muttei lähde arvioimaan paljonko.

Nykyinen arkkitehdin laatima suunnitelma on noin 4 000 bruttokerrosneliötä, josta liikuntatilan osuus on 440 neliömetriä. Liikuntatilaan on myönnetty valtion osuutta 700 000 euroa.

– On tarkistettava, voidaanko suunnitelmissa luopua 40–50 oppilaan kasvuun varautumisesta.

Jos kunnanjohtajan näkemykset saavat poliittista kannatusta, seuraavalla urakkatarjouskierroksella painotetaan reippaasti rakentamisen hintaa. Määttänen kertoo esimerkkinä, että Maskussa vastaavassa kilvassa hinnan painoarvo oli 90 prosenttia ja laadun 10.

– Mennään hinta edellä eikä suunnitelmiakaan tilata arkkitehdiltä. Nykyaikaa on, että isot rakentajat kuten Lehto Group, NCC, YIT ja muut suunnittelevat koulun ja käyttävät pitkälti talotehtaillaan valmistettuja elementtejä, Määttänen sanoo.

 

Tavoitteena on supistaa kustannukset 5–6 miljoonan euron tasolle.

– Esimerkiksi Lehto Group kertoo rakentavansa kouluja 15 000 eurolla oppilasta kohti. Kuntarahoituksen tilastoista näkee, että elinkaarimallilla toteutettujen koulujen neliöhinnat liikkuvat 1 900–2 000 eurossa, Määttänen toteaa.

 

Kuntaliiton tilapalvelupäällikkö Jussi Niemi pitäisi realistisena koulurakentamisen budjetointina 2 300–2 500 euron bruttoneliöhintaa, joskin korostaa tapauskohtaisten tarpeiden vaikuttavan hintaan. Hän toteaa, että parhaillaan rakentamisessa on nähtävissä ylikuumenemista, joka nostaa urakkatarjousten hintatasoa.

Ryttylän koulun laajennuksen ja peruskorjauksen hankesuunnitelma hyväksyttiin kesäkuussa vuonna 2010. Toteuttamista on lykätty kunnan taloustilanteen sekä Hikiän koulurakentamisen vuoksi jo useaan otteeseen. Kaksi ensimmäistä vaihetta on jo toteutettu. Koulun yhteyteen rakennettiin uusi päiväkoti ja vanhat päiväkotitilat muutettiin koulutiloiksi.

Hausjärven kunnanvaltuusto päättää lisämäärärahasta ensi tiistaina. HÄSA