Kanta-Häme

Säästöpankkisäätiöiltä tukea nuorten työseteleihin

Hauhon ja Rengon säästöpankkisäätiöt ovat tukeneet Hämeenlinnassa toteutettavaa Nuorta ei jätetä -kampanjaa 4 000 eurolla.

– Säätiöt ovat halunneet tukea kampanjaa, sillä työssäkäynti mahdollistaa nuorille tunteen kuulumisesta johonkin ja sitä kautta se ehkäisee syrjäytyneisyyttä, sanoo pankinjohtaja Arto Hiltunen Kantasäästöpankista.

Kampanjan tavoitteena on edistää nuorten työllistämistä työsetelillä.

Työseteli on Hämeenlinnan kaupungin maksama tuki työnantajalle, joka palkkaa 16-24 -vuotiaan, vuosina 1989-1997 syntyneen hämeenlinnalaisen nuoren työhön vähintään 15 päiväksi.

Työsuhteen on oltava voimassa 1.3.–30.9. 2013 välisenä aikana. Työntekijälle käteen jäävän nettopalkan on oltava vähintään 450 euroa.

Setelit tulivat jakoon 1. maaliskuuta, ja niitä voi noutaa kaikista Hämeenlinnan kaupungin palvelupisteistä. Seteleitä ei voi varata ja ne jaetaan hakujärjestyksessä. Työseteli on henkilökohtainen, eikä sitä voi luovuttaa toiselle henkilölle.

Työseteleitä on jaossa 280 kappaletta.

– Tähän mennessä on haettu jo 137 seteliä. Kampanjalla on tällä hetkellä noin 80 tukijaa, sanoo Kehittämiskeskus oy Hämeen yrityspalvelujohtaja Ari Räsänen. (HäSa)