Kanta-Häme

Säästöt alkavat näkyä katukuvassa

Hattulalainen Lasse Järvelä (sd.) laskee, että nykyinen valtuustokausi on hänelle kuudes ja viimeinen.

– Mietin pitkälle syksyyn, asetunko enää ehdokkaaksi kuntavaaleissa. Halusin kuitenkin vielä olla porukan tukena, sillä minulla on ollut oma kannattajajoukkoni, Järvelä kertoo.

Kannatusta riitti yhä reilusti valtuustoon saakka, ja aiemmin muun muassa kunnanhallituksessa ollut Järvelä toimii nyt teknisen lautakunnan puheenjohtajana.

Säästöjä, kunhan ei minulta

Valtuustossa Järvelän puheenvuoroja ryydittää usein velmu huumori, ja sitä hän viljelee haastattelun aikanakin.

– Yhteinen suruhan meillä on se, että on kotona tai kylässä, niin rahat on aina vähissä, hän kuvailee kunnan taloustilannetta.

Järvelän mukaan nyt joudutaan tekemään sellaisia päätöksiä, jotka koskettavat kuntalaisia, kuten Rahkoilan koulun lakkauttaminen.

– Tällaisista ratkaisuista sanotaan aina, ettei olisi ollut pakko eikä sillä pelasteta kunnan taloutta. Mutta niinhän jokainen voi sanoa. Kaikki ovat sitä meiltä, että täytyy säästää, kunhan ei minun kohdaltani.

Teknisestä toimesta Järvelä sanoo, että se alkaa olla niin kaluttu, ettei siitä pysty juuri säästöjä pusertamaan. Kunnallistekniikkaa on pakko rakentaa, jotta uusia alueita päästään rakentamaan.

– Säästäminen on hyvä ja kaunis piirre, mutta se ei saa halvaannuttaa toimintaa. Minä pelkään, että kaavailtu säästöohjelma alkaa näkyä katukuvassa, kun kunnossapitorahojakin karsitaan.

Voi vaikuttaa omiin asioihin

Lasse Järvelä on kotoisin Siikaisista, ”karulta rannikkoseudulta”. Vauraaseen Hämeeseen hän tuli 17-vuotiaana, kun hänen enonsa muutti seudulle kaivinkoneurakoitsijaksi.

Järvelä työskenteli enollaan lähes 20 vuotta kaivinkoneenkuljettajana, ja sen jälkeen yhteensä melkein 30 vuotta kunnalla ja Hämeenlinnan seudun vesiyhtiössä.

– Olen viihtynyt Hattulassa hyvin. Täällä voi vaikuttaa omiin ja vähän muidenkin asioihin, tämä on aina ollut riittävän iso city mulle, Järvelä sanoo.

Hattulassa sosiaalidemokraatit ovat olleet yksituumaisesti itsenäisen kunnan kannalla, ja Järvelän mukaan sitä halutaan puolustaa yhä.

– Meidän pitää hoitaa niiden ihmisten asioita, jotka pitävät Hattulan pystyssä. Eli veromaksajien.

– Mutta kyllähän se niin on, että kaikki terveiset, mitä isolta kirkolta tulee, tähtäävät yhteen maaliin eli kuntaliitokseen. Tilanne on aika odottava.

Järvelä sanoo miettivänsä, pystyykö Hattula selviytymään velvoitteistaan. Esimerkiksi kunnan tonttivaranto on hyvä, mutta ”ei niillä eletä, jos ne eivät käy kaupaksi”.

Järveln mukaan hän ei aio hakata päätään umpiseinään itsenäisyysasiassa.

– Jos tosiasiat joskus puhuvat liitoksen puolesta, olen järkiratkaisun kannalla. (HäSa)