Kanta-Häme

Sade ei haitannut innokkaita melojia

Auton pyyhkijät viuhtovat tuhatta ja sataa. Vettä tulee kaatamalla, kun saavumme Hämeenkosken kunnantalon kupeeseen. Vastassa on lauma iloisia melojia, joita ei sade tunnu haittaavan. Ryhmän vetäjä Leo Marttila kuvailee säätä melojalle täydelliseksi.

He ovat tosin olleet liikkeellä jo aamusta asti, ja sataa alkoi vasta muutama minuutti sitten.

– Vesi oli rasvatyyni kuin peili. Siellä ei ollut yhtään aallon värettä, poikansa kanssa mukana ollut Risto Salo kuvailee.

– Verryttelyä tämä vasta on. Samalla tavalla kuin matka seuraavalle etapille, kun virta vie mukana, Marttila jatkaa. Melomisvuosia hänellä on takana melkein 50.

Helsingistä asti melomaan tullut Salo kuitenkin myöntää, että hänellä paikat jo tärisevät. Hän on harrastanut melomista kaksi vuotta.

Vesi muuttuu matkalla

Takana melojilla on kahdeksan kilometrin matka ja vielä on edessä noin 35 kilometriä. 20 hengen melontaryhmä aloitti urakkansa Lammin Pääjärveltä ja matka päättyy Mommilanjärveen.

Tapahtuman on tarkoitus tutustuttaa melojat Kanta- ja Päijät-Hämeen joki- ja järviluontoon.

– Tarkoitus on, että melojat näkevät konkreettisesti kuinka veden laatu muuttuu matkalla. Pääjärvestä tuleva vesi on hyväkuntoista ylävirrassa, mutta kun tulemme alavirtaan, se ei ole niin hyväkuntoista, professori Lauri Arvola Helsingin yliopiston Lammin biologiselta asemalta sanoo.

Taukopaikoilla syömisen ohessa voi kuunnella tarinoita paikallishistoriasta. Ensimmäisellä levähdyspaikalla leipää on tankkaamassa myös Pasi Saarinen. Hän löysi melomisharrastuksen vaimonsa innoittamana kaksi vuotta sitten. Tapahtumaan hän päätti lähteä mukaan, kun hän huomasi siitä mainoksen.

– Olin heti myyty. Halusin tulla tutuille seuduille melomaan, Luopioisista kotoisin oleva Saarinen sanoo. Hän on nauttinut matkasta täysin rinnoin.

– Sade on lämmintä, ja veden äärellä on tyyntä, hän kuvailee.

Ei henkisiä haavoja

Virtaavassa vedessä on aina pyörteitä ja kierteitä. Kun matkaa on takana noin 10 kilometriä, edessä on pieni laskeva virtaus. Vesi on matalaa ja pohja on pullollaan kiviä. Paikka on potentiaalinen kanootin kaatumispaikka.

Turvaryhmän jäsen Pasi Nuutinen vetää kanoottinsa rannalle ja lähtee kävellen tarpomaan kivikkoista rantaa.

– Näytän melojille laskulinjan, hän tuumaa. Virtauksen jälkeen vastassa on toinen turvaryhmäläinen Arto Stenhammar.

Hetken päästä loput kuusi kanoottia saapuvat paikalle.

– Tulkaa yksi kerrallaan. Muistakaa meloa koko ajan. Kiviltä ette voi välttyä, Nuutinen ohjeistaa.

– Jos kaadutte se ei satu, joku huutaa.

– Se voi sattua hyvin paljon henkisesti, yksi melojista huomauttaa.

Kaikki säilyvät kuitenkin ilman henkisiä haavoja, sillä yksikään kanootti ei kaadu. Matkaa on kuitenkin jäljellä ja ukkonen jyrähtelee uhkaavasti.