fbpx
Kanta-Häme

Sähkö kävi taas vähiin

Sähkö oli jälleen loppua Suomesta maanantaiaamuna. Suomen spot-hinnat nousivat äkillisesti erittäin korkeiksi, kun sähkön saanti Ruotsista vaikeutui.

Suomen voimajärjestelmästä vastaava Fingrid ja sähköä käyttävä teollisuus ovat jo huolestuneita tilanteesta. Fingrid pitää hyvin mahdollisena, että tulevana talvena syntyy sähköpula.

– PITÄISI OLLA HUOLESTUNUT. Ei vielä ole kunnolla edes talvi, ja tuotanto ei riitä, sähkömarkkinoiden asiantuntijayrityksen Enegian liiketoimintajohtaja Ilkka Salonen sanoo.

Sähkö oli loppua jo toissa perjantaina, jolloin Loviisan ydinvoimalan kakkosyksikköön tuli häiriö. Fingridin oli pakko käynnistää jopa Forssan varavoimala pitääkseen yllä Suomen sähköverkkoa.

Maanantaiaamuna ruotsalaisessa ydinvoimayksikössä oli tuotantohäiriö. Sähköntuonnista riippuvaisessa Suomessa syntyi sähköpula, mikä nosti tuntihinnat pilviin.

– Suomesta on poistettu käytöstä tuotantokapasiteettia. Sähkö on viime vuosina ollut halpaa. Fossiilisilla polttoaineilla ei ole kannattanut tuottaa sähköä, Salonen sanoo.

Fingrid ennustaa, että talven huippukulutus nousee 15 000 megawattiin. Maanantaiaamuna Suomen kulutus oli 11 400 megawattia, mutta jo sillä kulutuksella sähkö ei tahtonut riittää.

Periaatteessa siirtoyhteydet mahdollistavat sähkön tuonnin Suomeen 5 100 megawatin teholla. Käytännössä tällaisella teholla ei sähköä saada kovalla pakkasella. Hinta on ainakin erittäin korkea.

– Sähkön tuonti Venäjältä on pienentynyt. Venäjän kapasiteettimaksu aiheutti sen, että sähköä ei ole kannattanut tuoda sieltä, Salonen kertoo.

FINGRIDIN ARVION mukaan ulkomailta pystytään tänä talvena kattamaan Suomen sähkövaje. Se muistuttaa kuitenkin, ettei Suomessa ole juuri pelivaraa tuotannon ja siirtoyhteyksien vikaantumiseen. ”Riski sähkönkulutuksen lyhytaikaisiin rajoituksiin on kasvanut”, Fingrid ilmoittaa.

Suomen sähköntuotannon surkeasta tilasta kertoo, että kylminä talvipäivinä maahan on tuotava enemmän sähköä kuin kaikki ydinvoimalat yhteensä tuottavat. Fingrid ennustaa tilanteen jatkuvan ennallaan lähivuodet, sillä uutta merkittävää tuotantoa ei valmistumassa.

Suomen sähköntuontia on lisännyt massiivisesti Olkiluoto 3:n myöhästyminen. Olkiluoto 3:n teho on 1 600 megawattia ja siitä tulee maailman suurin ydinvoimala.

Fingrid huomauttaa, ettei edes Olkiluoto 3:n käyttöönotto poista Suomen tuontiriippuvuutta.

– Kun Suomeen tuodaan täydellä teholla Ruotsista sähköä ja jokin häiriö syntyy Ruotsissa, häiriö tuntuu todella kovaa meillä, Teknologiateollisuuden energiajohtaja Martti Kätkä sanoo.

Jos sähkön jakelua ei tarvitse rajoittaa, häiriö tuntuu rajuna hintapiiikkinä. Kätkä muistuttaa, että tämän kalliin piikin maksavat teollisuus ja viiveellä myös kuluttajat.

Toissa perjantaina kilowattitunti sähköä maksoi hetkellisesti 50 senttiä. Kätkä muistuttaa, että sähkö on maksanut jopa 140 senttiä kilowattitunnilta.

KALLIS SÄHKÖ rasittaa koko kansantaloutta paljon. Teollisuus käyttää Suomen sähköstä noin puolet. Eräät teollisuusyritykset ajavat tuotantoa alas, kun sähkö maksaa liikaa. Useita prosesseja on kuitenkin mahdoton keskeyttää tilapäisesti.

– Boliden on pysäyttänyt sinkintuotantonsa kokonaan, kun sähkö on maksanut liikaa, Kätkä kertoo.

Menot