fbpx
Kanta-Häme

Sähköinen reissuvihko ei saisi olla pelkkä syntilista

Poika käytti koulussa tytöstä maksullista naista tarkoittavaa nimitystä, jota vielä vahvisti v-sanalla. Opettaja kuuli tämän ja oli yhteydessä pojan huoltajaan. Tätä lähinnä huvitti: pojankin mukaan kysymyksessä oli ollut vain vitsi.
 
Kuudesluokkalaisen vanhemmat lähettivät viestin opettajalle. He olivat huolissaan siitä, ettei lapsi saa tarpeeksi yksilöllistä matematiikan opetusta. Opettaja antoi oppilaalle viidennen luokan syventäviä tehtäviä, jotka katsoi riittävän visaisiksi. Vanhemmat suuttuivat: alemmalle luokalle tarkoitetun kirjan antaminen oli loukkaus lasta kohtaan.
 
Esimerkit ovat eräästä alakoulusta. Siellä työskentelevä, 1980-luvulta lähtien ammatissaan toiminut opettaja kokee, että opettajien auktoriteetti kyseenalaistetaan nykyisin selvästi helpommin kuin ennen. Hän uskoo, että siihen ovat vaikuttaneet ainakin yleinen auktoriteettivastaisuus ja yksilöllisyyden korostuminen.
 
– Sanoisin, että nykyään on entistä enemmän yksilöllisen palvelun vaatimuksia. Asialla ovat usein akateemisesti sivistyneet vanhemmat, jotka osaavat vaatia.
 
Opettaja ei halua puhua omalla nimellään, jotta oppilaat eivät alkaisi pohtia, kenestä missäkin tapauksessa on kyse. Hän ei myöskään halua, että vanhemmat joutuisivat miettimään, uskaltaako häneen olla yhteydessä.
 
Koulun ja kodin välinen yhteydenottokynnys on madaltunut, kun fyysinen reissuvihko on korvattu sähköisillä viestintäjärjestelmillä. Samaan aikaan on tapahtunut toisenkinlainen kehityskulku: moni opettaja kokee, että vanhemmat puuttuvat asioihin entistä hanakammin.
 
Julkisessa keskustelussa korostuvat huonot puolet. Wilmaa, joka on sähköisistä järjestelmistä laajimmin käytetty, haukutaan rikosrekisteriksi, johon kirjataan pienimmätkin toilailut. Toisaalta puhutaan häirikkövanhemmista, jotka pommittavat opettajia epärealistisilla vaatimuksillaan.
 
Onko totuus ihan näin mustavalkoinen?
 
Alakoulun opettajan mukaan ei. Vaikka sähköisten järjestelmien tulo on lisännyt viestintään kuluvaa aikaa, hänen mielestään se on kuitenkin ollut enimmäkseen positiivinen asia.
 
OAJ:n Pohjois-Pohjanmaan alueasiamiehen Ville Tertsusen tuntuma on, että näin ajatellaan myös yleisesti.
 
– Opettajilla on kyllä sellainen kuva, että vanhemmat ottavat entistä kärkkäämmin kantaa. Mutta kun ottaa huomioon, miten paljon sähköisiä yhteydenpitovälineitä käytetään, ongelmatilanteita tulee hyvin vähän, hän sanoo.
 
Suomen Vanhempainliiton toiminnanjohtaja Ulla Siimes on samaa mieltä.
 
– Sähköinen viestintä mahdollistaa jokapäiväistä arkista yhteydenpitoa ja on ylipäätään lisännyt kodin ja koulun välistä viestintää verrattuna reissuvihkoaikaan.
 
Ongelmat liittyvät usein negatiivisten asioiden korostumiseen. Kun esimerkiksi poissaolot, laiminlyönnit ja häiriökäyttäytyminen kuuluu kirjata järjestelmään ja aika on kortilla, plussat unohtuvat helposti.
 
Tertsusen mukaan esimerkiksi yläkoulun aineenopettajalla voi hyvin olla yhden päivän aikana sata oppilasta. Oppituntien ja välituntien aikana merkintöjä ei välttämättä ehdi kirjata lainkaan.
 
– Kun sitten pitkän työpäivän jälkeen neljän viiden korvissa pistää perheille palautetta lapsista, viestit ovat hyvin lyhkäisiä ja mahdollisimman nopeasti tehtyjä. Kun vanhemmat tulevat töistä väsyneinä ja saavat tällaisen viestin, se ei ole myöskään kaikkein hedelmällisin mahdollinen vastaanottoaika.
 
Ulla Siimeksen mukaan juuri syntilistan luonne on puhuttanut vanhempia eniten.
 
– Minusta eräässä koulutuksessa oli hyvä herätys, kun kysyttiin, olisiko meistä aikuisista mukavaa, jos esimies aina kirjoittaisi päivän päätyttyä sähköiseen järjestelmään, mitä työntekijä on tehnyt tai jättänyt tekemättä, hän sanoo.
 
– Toisaalta viime aikoina vanhemmilta on tullut enemmän palautetta myös siitä, että niitä hyviä asioita muistetaan kirjata, eli tähän on kiinnitetty kouluissa huomiota.
 
Siimes ja Tertsunen ovat yhtä mieltä siitä, että kouluissa ja kunnissa tulisi tehdä selkeä suunnitelma siitä, miten koteihin viestitään. Nykyisin käytännöissä on suuria eroja koulujen, kuntien ja yksittäisten opettajien välillä. 
 
Siimeksen mukaan tilanne voi tuntua merkilliseltä varsinkin vanhemmista, joilla on samassa koulussa useampia lapsia ja näiden opettajat lähestyvät hyvin eri tavoin.
Ajankohtainen kysymys on myös eri kieli- ja kulttuuritaustoista tulevien vanhempien kanssa viestiminen.
 
– Joissakin kulttuureissa sähköisen ja ylipäätään paperisen viestinnän merkitys on niin vähäinen, että se ei ole vanhemmille tuttua. Siinä kaivataan kouluilta ja opettajilta myös herkkyyttä.
 
Yksi asia on sähköisen kommunikoinnin aikanakin pysynyt ennallaan: kasvokkain tapaamista ei korvaa mikään.
 
Jos huoltaja lukee Wilmasta merkinnän, jonka mukaan lapsi on käyttäytynyt koulussa huonosti, ja lapsi itse kertoo asian kotona eri tavalla, syntyy helposti sellainen tunne, että opettaja on kohdellut lasta epäreilusti.
 
– Minun neuvoni on, että heti kun tulee tällainen tilanne, pitäisi kokoontua kasvokkain ja ottaa mahdollisesti lapsi tai nuori mukaan. Mieluummin ei heti sillä sekunnilla, vaan vaikka seuraavana päivänä, kun on annettu tunteiden laantua. Siinä tullaan tutuiksi ja voidaan keskustella kaikessa rauhassa, Tertsunen sanoo.
 
Siimes uskoo, että kun vanhemmat tutustutetaan koulun toimintaan ja heille annetaan aito mahdollisuus vaikuttaa siihen, myös kriittinen kommentointi vähenee.
 
– Sitä kautta koulusta muodostuu myös vanhemmille tärkeä yhteisö. Se on yksi niitä asioita, joita uuden opetussuunnitelman perusteissa on kovasti nostettu esiin. Toivon, että niistä tulee pikkuhiljaa arkipäivää.

Menot