Kanta-Häme

Sähköinen rekisteri korvaa asunto-osakekirjat

Helsinki

Suomeen aiotaan luoda sähköinen rekisteri osakehuoneistoja koskeville tiedoille ja omistajamerkinnöille. Asiaa on valmisteltu keväästä lähtien maa- ja metsätalousministeriön asettamassa ASREK-hankkeessa.

– Asiahan on vanha ja sitä on tutkittu ensimmäisen kerran jo 2000-luvun alkupuolella. Nyt tämä on osa nykyisen hallituksen digitalisaatiohanketta, kertoo hankkeen ohjausryhmän pysyvänä asiantuntijana ja sihteerinä toimiva hankepäällikkö Antti Kosonen maa- ja metsätalousministeriöstä.

Hänen mukaansa rajusti yksinkertaistaen kyse on siitä, että paperiset osakekirjat voitaisiin korvata luotettavalla sähköisellä rekisterillä. Todellisuudessa kokonaisuus on paljon suurempi.

Sähköisen rekisterin avulla tietojen saatavuus, luotettavuus ja kattavuus paranevat. Tämä taas luo edellytykset sähköiseen asiointiin ja sähköisiin palveluihin, kuten esimerkiksi asunto-osakkeiden sähköiseen kaupankäyntiin, vakuuksien hallintaan ja asunto-osakeyhtiön elinkaaren hallintaan.

Asunto-osakeyhtiön osakkaan ei tarvitsisi rekisterin myötä enää huolehtia osakekirjojen säilyttämisestä.

– Jos hallintakohde voidaan yksilöidä ja sen omistaja on luotettavasti rekisteröity, voitaisiin esimerkiksi asunto-osakekauppa tehdä rekisterimerkinnällä ilman, että myyjä, ostaja, kiinteistövälittäjät ja pankkien edustajat kokoontuvat kaikki yhteen, Kosonen selvittää.

Vaikeuskerrointa rekisterin luomisessa lisää se, että Suomessa on noin 90 000 asunto-osakeyhtiötä ja niissä noin miljoona osakehuoneistoa. Joukossa on myös paljon pieniä 1–2 asunnon omakotitalotyyppisiä kohteita, jotka kuitenkin ovat asunto-osakeyhtiömuotoisia.

– Kyse on niin isosta ja merkittävästä asiasta, ettei varaa virheisiin ole, Kosonen huomauttaa.

Hänen mukaansa tietojen yhteen kokoaminen mahdollistaa myös sen, että isoon omaisuusmassaan saadaan läpinäkyvyyttä. Tietojen avulla voitaisiin tuottaa palveluita, joissa voisi vertailla esimerkiksi samankokoisten yhtiöiden korjaushistoriaa.

Hankepäällikkö Antti Kososen mukaan rekisterin aikataulutavoitetta ei ole lyöty lukkoon, mutta hallitus toki toivoo konkreettisia tuloksia jo tämän hallituskauden aikana.

Hän uskoo, että rekisteri otetaan käyttöön vaiheittain. Merkittävissä määrin se voisi olla käytössä vuodesta 2019 eteenpäin.

– Ensimmäiseksi sähköiseen rekisteriin voidaan tuoda uudet, perustettavat asunto-osakeyhtiöt, mutta jossakin vaiheessa tavoitteena on siirtää sinne myös kaikki nykyiset osakehuoneistot.

Hankkeen valmistelussa ovat mukana maa- ja metsätalousministeriö, Maanmittauslaitos, Patentti- ja rekisterihallitus, Verohallinto ja Väestörekisterikeskus.