fbpx
Kanta-Häme

Sähkönkulutus polkee paikallaan

Sähkönkulutus on käytännöllisesti katsoen polkenut paikallaan tänä vuonna. Vuoden alusta syyskuun loppuun kulutus väheni vaivaiset 0,2 prosenttia.

Teollisuudessa sähkönkulutus on kesästä lähtien ollut hienoisessa kasvussa, kun taas muu kulutus on ollut pienessä laskussa, ilmenee Energiateollisuus ry:n (ET) julkistamista kolmannen vuosineljänneksen sähkönkulutusluvuista.

ET:n viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtajan Eeva Kallin mukaan sähkönkulutus heijastaa edelleen vaikeaa taloustilannetta, joskaan ei niin selvästi kuin vuosi sitten.

– Paljon sähköä käyttävistä vientialoista etenkin metalliteollisuuden sähkönkulutus on kasvanut. Myös kemian teollisuudessa on kasvua havaittavissa, mutta metsäteollisuuden sähkönkulutus on pysynyt ennallaan. Koko teollisuuden sähkönkulutus on lisääntynyt viimeisen vuoden aikana prosentin verran.

Tuonti ennallaan

Tammi-syyskuussa sähköä käytettiin 61,7 terawattituntia (TWh). Siitä katettiin 27 prosenttia sähkön ja lämmön yhteistuotannolla, 10 prosenttia erillistuotannolla, 27 prosenttia ydinvoimalla sekä 16 prosenttia kotimaisella vesivoimalla ja vajaa prosentti (0,7) tuulivoimalla.

Nettotuonnilla katettiin lähes 19 prosenttia.

Sähkön nettotuonti on vähentynyt vuoden alusta 13 prosenttia. Pääsyynä on ollut vesitilanteen heikentyminen, mutta myös siirtoyhteyksissä on ollut ongelmia. Sähköä on tuotu pääasiassa Ruotsista, mutta tuonti Venäjältäkin on kasvanut hieman.

Toisaalta Venäjälle myös vietiin sähköä syyskuussa, tosin vasta koemielessä.

Pohjoismaisen vesitilanteen heikentyessä myös kotimainen vesivoimatuotanto on pienentynyt vuoden alusta 17 prosenttia. Sen sijaan tuulivoimatuotanto on kasvanut 31 prosenttia. Ydinvoiman tuotanto on lisääntynyt 3 prosenttia, sähkön ja lämmön yhteistuotanto 2 prosenttia ja erillistuotanto peräti 77 prosenttia.

Hiilidioksidipäästöt lisääntyneet

Sähköntuotannon päästöt hiilestä, maakaasusta ja turpeesta olivat viimeisten 12 kuukauden ajanjaksolla 11,0 miljoonaa tonnia hiilidioksidia, 28 prosenttia enemmän kuin tämän vuoden alussa. Kun vertailu ulotetaan vuoden takaiseen tilanteeseen, kasvua on 37 prosenttia.

Kallin mukaan päästöjen kasvu on aiheutunut pääasiassa kylmistä alkutalven ja alkukevään kuukausista sekä sähkön tuonnin vähenemisestä. Tämä on johtanut hiililauhteella tehdyn erillistuotannon huomattavaan lisääntymiseen. (HäSa)

Menot