Kanta-Häme

Sairaanhoitopiiri ei niele potilasvahinkovertailua

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtaja Jouko Isolauri pitää Yle Uutisten perjantaina julkaisemaa eri sairaanhoitopiirien potilasvahinkovertailua osittain virheellisinä.

Vertailu väittää, että Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissä olisi ollut vuonna 2013 maamme 21 sairaanhoitopiiristä eniten korvattuja potilasvahinkoja suhteutettuna hoitomääriin.

Parhaiten sijoittuneella Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirillä niitä oli vain noin neljäsosa Kanta-Hämeen määrästä.

Sijoitus noussee

Isolaurin mukaan Ylen laskemaan lukuun, 85 potilasvahinkoon (hammashoidolliset toimenpiteet mukaan lukien 87), on otettu mukaan myös Forssan hyvinvointikuntayhtymän sekä alueen terveyskeskusten potilasvahingot, vaikka näin ei pitäisi olla.

– Niillä on ihan omat organisaationsa, eikä Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirillä ole niiden toimintaan mitään vaikutusmahdollisuuksia, Isolauri painottaa.

Kun niiden potilasvahingot vähennetään pois, Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymään kuuluvissa Kanta-Hämeen keskussairaalassa Hämeenlinnassa potilasvahinkoja olisi ollut kaikkiaan 57 (näistä 29 koski ortopediaa), Riihimäen sairaalassa 4, Forssan sairaalassa 14 ja loput vaihtelevasti eri terveyskeskuksissa.

Tämä tulee Isolaurin mukaan nostamaan Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin sijoitusta vertailussa ylöspäin.

– Onhan se näin keskussairaalan näkökulmasta huomattavasti parempi kuin alkuperäinen tulos.

– Kyllä datojen pitäisi olla oikeita, kun niitä noin näyttävästi esitellään, Isolauri arvostelee Ylen valtakunnallista selvitystä.

Korvaussummat pieniä

Korvauksia Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri maksoi viime vuonna 773 600 euroa.

Summasta Kanta-Hämeen keskussairaalan osuus on 476 494 euroa ja Riihimäen sairaalan 58 498 euroa. Forssan sairaala maksoi korvauksia 167 234 eurolla. Loppu jakautuu pääosin terveyskeskusten välille.

– Oletan, että yleisin korvaustyyppi on leikkauksen jälkeinen haavainfektio, kuten kaikkialla muuallakin.

Jouko Isolauri haluaa tuoda julkisuuteen, että Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin maksama korvaussumma suhteutettuna sairaanhoitopiirin väkilukuun oli viime vuonna maan toiseksi alhaisin eli 30,36 euroa yhtä asukasta kohti. Ykköseksi kipusi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, jossa korvaussumma oli vain 6 senttiä alhaisempi.

– Tämä kuvaa sitä, että vahingot, joista meillä on korvauksia maksettu, ovat olleet lieviä, Isolauri alleviivaa.

Korkein korvaussumma oli Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä, 71,54 euroa.

”Parannettavaa on”

Johtaja Jouko Isolauri ei silti kiistä, etteikö parannettavaa hoidon laadussa olisi.

– Suhtaudumme asiaan vakavasti. Käymme korvatut vahingot vielä yksitellen läpi jokaisen erikoisalan sisällä ja teemme johtopäätökset, missä meneteltiin väärin.

– Se täytyy selvittää, johtuvatko vahingot joidenkin yksiköiden henkilökuntapulasta tai epätarkoituksenmukaisista työskentelytavoista. Tämä johtaa varmasti toimintatapojen muuttamiseen ja ehkä resurssien siirtoon sairaalan sisällä, Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtaja Jouko Isolauri kertoo.

Hämeen Sanomat ei tavoittanut maanantaina sairaanhoitopiirin potilasasiamiestä kommentoimaan potilasvahinkovertailua. (HäSa)