Kanta-Häme

Sairaanhoitopiiri yhä miljoonia miinuksella

Kuluva vuosi on merkittävä sairaanhoitopiirin taloudessa Talousjohtaja Seppo Karhu painottaa, että tämän vuoden aikana on välttämätöntä saada budjetti pitämään, jotta kuntayhtymän alijäämäkehitys saadaan vihdoin taitetuksi.

– Tämän vuoden budjetti on vielä rakennettu kaksi miljoonaa euroa alijäämäiseksi, mutta sen jälkeen pitäisi pystyä jo kattamaan kertyneitä alijäämiä.

Vuoden 2013 tilinpäätös on lähes valmis. Se jää huomattavan alijäämäiseksi.

– Tulos on reilut 8,8 miljoonaa miinuksella. Syksyllä vielä näytti siltä, että alijäämää saattaisi kertyä jopa 10 miljoonaa, mutta nyt kulukuri näyttäisi jo purreen.

Pankin limiitillä

Tosin vuoden 2013 budjetissa alijäämäksi ennakoitiin 7,2 miljoonaa euroa. Se siis ylittyi.

Aikaisemmilta vuosilta on jo ennestään 15,3 miljoonan alijäämät. Eli nyt niitä on jo reilut 24 miljoonaa euroa.

– Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että kassa on ollut tyhjä jo pitkään ja olemme eläneet pankin limiitillä, joka on tällä hetkellä 25 miljoonaa euroa. Sillä kyllä pärjäämme tämän vuoden ja ensi vuonna tilanteen pitäisi kääntyä parempaan päin, Karhu arvioi.

Tämän lisäksi sairaanhoitopiirillä on reilut 30 miljoonaa pitkäaikaista velkaa.

Ostoja vähennetään

Sairaanhoitopiirin talouden tasapainotusohjelma lähtee siitä, että ulkopuolisia ostoja vähentämällä päästään merkittäviin säästöihin.

– Se tarkoittaa, että esimerkiksi Taysilta (Tampereen yliopistosairaala) ostetaan aikaisempaa vähemmän palveluita.

Viime vuodelle ulkopuolisia ostoja oli budjetoitu 31,5 miljoonaa, mutta summa ylittyi vajaalla miljoonalla. Tälle vuodelle on ennakoitu 29 miljoonan määrärahaa.

Sairaanhoitopiirillä on tulosaluekohtaiset suunnitelmat, kuinka tähän päästään.

Kunnat talkoissa

Kulukuuri kohdistuu myös henkilöstöön, mutta toimintoja ei aiota supistaa.

Sen sijaan esimerkiksi tukipalveluissa etsitään yhteistyötä Hämeenlinnan kaupungin ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kanssa.

Myös jäsenkunnat osallistuvat talkoisiin. Kuntayhtymän kunnat ovat sitoutuneet siihen, että sairaanhoitopiirin budjetti voi kasvaa peruskuntia enemmän eli kuntamaksujen vuosittainen kasvu on lähivuodet 4-5 prosenttia.

Ohjelman mukaisesti talouden pitäisi kääntyä plusmerkkiseksi vuonna 2015. Vuonna 2018 alijäämien pitäisi olla katettuina.

Tosin sairaanhoitopiirien tulevaisuus on epävarma, sillä sote-uudistukseen liittyen ne on päätetty lakkauttaa vuonna 2017. (HäSa)

Suomeksi: Sairaanhoitopiiri hallinnollinen yksikkö, jonka tehtävänä on tarjota jäsenkuntiensa asukkaille erikoissairaanhoidon palveluja. Se mm. ylläpitää keskussairaalaa.

Päivän lehti

3.6.2020