Kanta-Häme

Sairio lumoaa yhteisöllisyydellään ja idyllillään - Lue lukijoiden kommentteja

Kysyimme lukijoilta mikä Sairiossa lumoaa. Sairio on ehdolla Suomen parhaaksi kaupunginosaksi Suomen kotiseutuliiton kilpailussa. 

Muutimme Sairioon uuteen omakotitaloon 1950. Kuusi omenapuuta istutettiin pihaan, jokaiselle perheenjäsenelle nimikkopuu sekä marjapensaita. Myös perunamaa tehtiin, josta saimme perunat omavaraisesti.

Lähistöltä ja naapuristosta löytyi leikkikavereita ja aina oli ”tekemistä”. Leikimme kauppaa ja nukeilla pihassa, hyppäsimme narua ja vinkkiä ja piilosta menimme porukalla. Perustettiin jopa oma lehtikin, jota toimitimme piirroksin ja kirjoituksin. Kirjastoa leikimme tehden omat kirjastokorit. Myöhemmin Tuomelan kouluun (Hätilään) tulinkin sivukirjasto, joka oli myös tapaamispaikka.

Ahon kenttä oli kesäisin paikka, jonne lapset kokoontuivat. Pekolankadulla oli neuvolan tiloissa Aili-tädin pitämä pyhäkoulu. ja tyttökerhoa piti Helmi-täti samassa paikassa.

Pienessä Sairion koulussa oli kaksiluokkainen koulu, ja vuoden olin siellä koululaisena ja muistan tuon vuoden hyvin mielelläni, sillä opetus ja koko koulutyö siellä oli hyvin läheistä ja kaikki olivat yhtä ja samaa porukkaa.  

Ruoka tuotiin tonkassa, ja se lämmitettiin meille ja jaettiin jokaiselle, kun istuimme omissa pulpeteissamme ja joimme ja söimme samalla kotoa tuotuja eväsvoileipiä. Usein oli velliä ja keittoa ja kaikille maistui! Opettajani nimi oli Mirjam Karakori.

Valmistui Tuomelan koulu ja sen vierelle talvella luistinrata. ”Soitot” oli viikon tapaus, ja siellä tuntikaupalla luistelimme.  

Rusettiluistelusta löytyi elämätoverinikin, sairiolainen hänkin, ja virallisesti olemme yhdessä luistelleet jo yli puolivuosisataa ja luistelemme muuten vieläkin 60 plus -luistelussa jäähallissa. Siellä taitaa olla samoja Sairion kavereitakin vielä mukana muitakin! 

Kodin lähelle rakensi siskokin, ja sain seurata hänen lastensa kehitystä ja leikkiä heidän kanssaan. Hoitaakin, kun jo olin isompi koululainen.

Tuomelan koulun vierelle valmistui Hätilän kirkko, jossa me sairiolaiset nuoret kävimme kerhoissa ja nuorten illoissa. 

Sairioon on aina mieluisaa palata käymään.  Nyt alkukesällä erityisesti kaikki kukkii ja kukoistaa, ja pihat ovat toinen toistaan kauniimpia!

Hyvä, Sairion kaupunginosa!
”Maija”

Sairio, hyvä vaihtoehto parhaaksi kaupunginosaksi, mikäli Sairionpuistossa ei olisi puistomaisemaan täysin sopimatonta ja lähiympäristölle haitallista melua aiheuttavaa skeitti-/skuuttiramppia.
”Hasa”

Hieno paikka asua. Lyhyt kävelymatka keskustaan ja hyvät ulkoilumaastot. Sairion kyläyhteisö järjestää tapahtumia kesällä. Aulanko tarjoaa ihanat maisemat ja viihdettä. Puutarhat täynnä kukkaloistoa. Jänikset, oravat ja linnut pihalla nauttivat myös olostaan Sairiossa.

Sairio on mielestäni vuoden kaupunginosa, tai oikeastaan se on mulle vuosikymmenten kaupunginosa.
Ari ”Selkä” Pulkkinen

Sairio on mainio paikka asua. Pääsee hetkessä Aulangon lenkkipoluille, polskuttelemaan Aulangonjärveen, metsälenkillä Aulangolla voi myös kohdata Karhuluolan asukkaita ja ihailla upeaa maisemaa tornista. 
Lapsuudessani 1960–1970 luvulla oli myös yhteisöllisyyttä. Saikkarin lapset kokoontuivat alakentälle talvisin luistelemaan, kesäisin pelattiin neljää maalia ja leikkipuistossa ”pitkässä keinussa” monilukuinen lapsijoukko keinui hurjaa vauhtia. 

Uimaan, Lusikkaniemeen, mentiin isolla porukalla vanhan ruutikellarin raunion läpi. Kuljettiin joukolla Tuomelan opinahjoon. 
Jännityksen elämään toi myös vaneritehdas, jonne paloautot porhalsivat melkein päivittäin, useimmiten turhaan. 
Sairio siihen maailmanaikaan oli turvallinen, rauhallinen paikka asua ja elää, kirkonkellotkin kutsuivat ihmisiä jumalanpalvelukseen sunnuntaisin.
Sairio kätkee monta ihmiskohtaloa sisäänsä. Naapureiden auttaminen oli avainasemassa. Sairio, missä lähes kaikki tunsivat toisensa. 
Kauppoja oli joka kulmalla, ei tarvinnut lähteä ”merta edemmäs” kalaan. Maailma muuttuu, niin myös Sairio. Kaupat ovat poistuneet, vaneritehtaan paikalla uusi asumismiljöö, lapset siirtyneet sisätiloihin leikkeinensä. 
Sairion ”henki” on säilynyt sisälläni, vaikken enää asu siellä. Kiitos, että sain olla osana Sairion porukkaa. Onhan siellä Aulangontie, jota pitkin pääsee pois ja takaisin Sairioon.

Sari Ahonen, Hattula

Vanhojen rakennusten harmonia, jota tosin on viimeisinä vuosina sotkettu nykyisillä kaikenkirjavilla pytingeillä. Ei ole osattu alueen tyyliä säilyttää. Upea luonto lähellä.
Annele Miettinen 

Se, että Sairiossa on virinnyt uudenlaista yhteisöllisyyttä ja tekemisen meininkiä, josta osoituksena mm. Sairion karnevaalit lauantaina 16.6. kello 12–18.
Mirva Harju 

Sairiossa on kaunista, rauhallista ja viihtyisää.
Heikki Vaurola 

Rauhallinen, lähellä keskustaa, ihanat vanhemmat.
Sirkku Kangas 

Hieno rauhallinen paikka ja upeat naapurit.
Sari Helkiö 

Rauhallinen, idyllinen!
Leila Knape-Tomminen 

Fantastisimmat asukkaat tietty.
Veera Visapää 

Päivi Veikkola, kiitos Sairion hauskoista hetkistä! Kannatan valintaa.
Arja Hämäläinen 

Kaisan lätyt oli parasta.
Juha Markkula 

On tää kyllä.
Leena Haapio

No ohan se.
Teemu Ratsumies Jeminen 

 

Sairion idylli nousi esiin monissa teksteissä.

 

Tiina Backman muutti Helsingistä takaisin Sairioon. Kierroksessa on jo kolmas talo Sairiossa. Kävelylenkillä on mukana labradorinnoutaja Varpu.

 

Sairionpuistoon rakennettu skuuttipaikka ei ole kaikkien mieleen.

 

Santeri Heinonen kertoo päätyneensä Hollannin ja Papinniityn kautta parin vuoden päästä taikaisin Sairioon. – Viihdyn hienosti. Naapurit tervehtivät ja ovat ystävällisiä, hän sanoo.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Päivän lehti

28.1.2020