Kanta-Häme

Sallan jäteasema on Janakkalan Lada-Jussin taivas

Sallan hyötyjäteasemalla nenään löyhähtää imelä vaniljan tuoksu. Se kantautuu notkelmasta, jossa seisoo yli sata talven aikana turvapaikanhakijoilta jäänyttä autoa. Nopeasti katsottuna ne näyttävät kaikki samanlaisilta, mutta todellisuudessa paikalla on melkoinen kattaus itäautojen historiaa.

Janakkalalainen itäautoharrastaja Jussi Kulonen – tuttujen kesken Lada-Jussi – rypistää hieman kulmiaan. Hänen silmissään ruosteiset ja lommoiset kulkuneuvot eivät suinkaan ole jätettä vaan aarre. Sanoohan sen jo auton nimikin, tarkoittaahan ”lada” venäjän kielessä rakastettua.

Lada-Jussi on matkustanut läpi yön päästäkseen näkemään nämä autot, joten on aika ryhtyä tuumasta toimeen. Mies kaivaa takkinsa taskusta pienen kameran ja alkaa käydä autorivistöä läpi. Hän puikkelehtii autojen välissä, kurkkii ikkunoista sisään ja availee ovia.

Pian Kulonen kurkistaa konepellin alta silmät säihkyen.

– Katso! Tämä Daewoo on tehty Uzbekistanissa. Mikä harvinaisuus! Näitä on tehty Ukrainassakin, mutta uzbekki on kyllä paljon erikoisempi.

Kullanvärisen Daewoo Nexian vuosimalli on 2005, ja se on Kulosen mittapuun mukaan uudenkarhea. Daewoo paljastaa myös vaniljantuoksun alkuperän, sillä muiden jäteasemalle päätyneiden itäautojen lailla sen taustapeilissä roikkuu useita ilmanraikastimia.

Kulonen katsoo autoa hartaana.

– Kyllä on eksoottinen! Tämän varmaan moni haluaisi omakseen.

 

Turvapaikanhakijoiden autot vaihtanevat omistajaa heinäkuussa. Silloin kunnassa järjestetään Salla-viikot, ja autoista aiotaan tehdä osa viikon ohjelmaa.

Sallan kunta, Tulli ja Rajavartiosto pitivät autoista palaverin viikko sitten, ja Sallan kunnanjohtajan Erkki Parkkisen mukaan tahtotila on yhteinen: autoja ei haluta makuuttaa kovin pitkään hyötyjäteasemalla. Niitä ei voi kuitenkaan myydä eteenpäin noin vain, sillä osa autoista on takavarikoitu rikoksen – laittoman maahantulon järjestämisen – yhteydessä, osa on hylätty ja osan omistusoikeus on luovutettu kunnalle. Paperitöitä riittää vielä.

Hyötyjäteasemalla Kulonen on iskenyt silmänsä valkoiseen farmari-Volgaan. On helppo uskoa miksi, sillä autolla on kokoa ja näköä. Kun Sallan rajalle saapuneessa tavallisessakin henkilöautossa saattoi olla ahtautuneena kahdeksan turvapaikanhakijaa, tähän autoon on mahtunut reilusti enemmän.

Näitä Gazin autotehtaan Pobeda-automerkin vuonna 1956 korvanneita kulkupelejä näkyy vähän joka rivissä. Kulonen jatkaa matkaa seuraavan luo, avaa konepellin ja hihkaisee.

– Täällä on modernilla ruiskutekniikalla varustettu Volga! 16-venttiilinen! Tässä on kuule varaosapotentiaalia!

Suurin osa hyötyjäteasemalle päätyneistä autoista on nimenomaan varaosapotentiaalia, sillä suomalaisille maanteille niistä tuskin enää on. Vaikka niiden kunto olisi kohtuullinen, autoja ei saa liikennerekisteriin tyyppihyväksyntämääräysten ja päästörajojen vuoksi.

Museorekisteriin voi saada auton, jonka valmistusvuodesta on kulunut yli 30 vuotta ja joka on alkuperäistä vastaavassa kunnossa. Sellaisia ei hyötyjäteasemalla monta ole, sillä venäläiset ovat innokkaita tuunaajia. Sen sijaan autojen joukossa on useita paluumuuttajia. Ne on alun perin tuotu Suomeen, viety takaisin Venäjälle ja nyt ne ovat palanneet takaisin. Paluumuuttajan tunnistaa takalasin lämmityksestä ja niskatuista, sillä sellaisia ylellisyyksiä ei itärajan tuolla puolen tarjottu.

 

Lue myös: IS: Janakkalan Lada-Jussi kiersi 145 ABC:ta ja syö huoltoasemalla ainakin kerran päivässä (23.6.2019)

 

Autoihin jätetyt viltit, rukkaset ja kaulahuivit kielivät talven kylmyydestä, ja eräässä autossa on nippu Artem-nimisen henkilön luotto- ja pankkikortteja. Joku on jättänyt jälkeensä monta tyhjää antibioottilaatikkoa. Millaisia tarinoita nämä autot kertoisivat, jos osaisivat puhua?

Ajatukset keskeytyvät Kulosen huudahdukseen. Ruostepilkkujen täplittämä valkoinen henkilöauto näyttää vaatimattomalta, mutta se saa Kulosen innostumaan.

– Tämä on varsinainen aarre, sillä tällaisia Moskvitsh Alekoja on Suomessa ehkä vain kolme kappaletta! En ole koskaan ennen nähnyt tällaista oikeasti olemassa. Tästä saisi kyllä erikoislaatuisen pihakoristeen!

Kulosella olisi omalla pihallaan Janakkalassa vielä tilaa, vaikka autoja tontilla on nelisenkymmentä. Kymmenen niistä on kavereiden omistamia, loput omia. Suurin osa Kulosen autoista on Ladoja, joita hyötyjäteasemaltakin löytyy useita.

Mintunvihreä farmari-Lada saa Kulosen täyden huomion. Auton oikea etukulma on rutussa ja ruostetta on joka puolella, mutta juuri tällaiset nostalgiset pyöreälamppuiset Ladat ovat itäautoharrastajien mieleen. Ladoja on ajoneuvorekisterissä noin 20 000, mutta liikennekäytössä niistä on vain noin puolet.

– Tällaisen auton saisi varmasti rekisteriin, joten tämä voi mahdollisessa huutokaupassa nousta yli tuhannen euron hintoihin, Kulonen arvelee.

 

Itäautot ovat kulkeneet Kulosen mukana lapsesta saakka. Perheessä oli Lada, jonka kyydissä Jussi jo pienenä poikana istui. Talvipakkasilla ruskea tekonahkaverhoilu jäätyi kovaksi, ja takapenkillä oli mukava liukua reunasta toiseen.

Noihin aikoihin Ladoja oli paljon mutta niitä arvostettiin vähän. Se on ehkä osasyy siihen, miksi Kulonen on itäautoihin hurahtanut.

– Ehkä Ladoissa on innoittanut juuri se, että voi olla erilainen. Nyt kun niistä tykkäävät kaikki, oma into on ehkä alkanut jo vähän väljähtyä, hän sanoo.

Ensimmäisen Ladansa Kulonen osti vuonna 1995, vuosi sen jälkeen kun oli saanut ajokortin. Se oli oranssinpunainen 1200s, vuosimallia 1983.

– Silloin Ladaa ei ostettu niin vain, sillä venäläiset kävivät joukolla ostamassa autoja Suomesta ja veivät ne pois. Se nosti autojen hintoja. Maksoin omastani 5 800 markkaa, vaikka se oli aika huonossa kunnossa.

Ladoista on Kulosen mukaan vaikea löytää huonoja puolia.

– En kyllä tykkää yleistää. Ladoista sanotaan aina, että ne ovat niin lämpimiä ja lähtevät aina käyntiin. Se pätee ehkä 1970-luvun Ladoihin, mutta ei enää uudempiin, etenkään 2000-luvulla tehtyihin, Kulonen sanoo.

Kulonen ostaa kaikki autonsa käytettyinä, ja hänen mukaansa muutamalla sadalla eurolla saa toimivan auton. Verovirkailijana työskentelevä Kulonen taittaa työmatkaa tällä hetkellä vanhalla Chryslerillä tai Fiatilla, sillä itäautoilla hän ei raaski ajaa. Arkikäytössä autoja pitää olla kaksi, jotta jompikumpi ainakin käynnistyy.

 

Harrastuksen totisuutta todistaa se, että Kulonen on ostanut talonsakin autojen parasta ajatellen. Sisävessaa ei ole, mutta tontti on mukavan tasainen parkkipaikaksi.

Kulonen on pelastanut pihalleen romutusuhan alla olevia itäautoja ja myynyt niitä eteenpäin innokkaille entisöijille. Latvialainen RAF-pikkubussi päätyi Kulosen pihalta Riikaan moottorimuseoon, mutta moni on jäänyt Kulosen omaksi iloksi.

Kerran kesässä Kulonen ottaa UAZinsa, itäauto sekin, ja siirtää ajokelvottomat autot eri järjestykseen.

– Viimeksi siirtelin autot synttärijuhlieni kunniaksi näyttäviin riveihin, että ihmiset voivat niitä ihastella, hän virnistää.

Kulosen talo sijaitsee aivan pääradan vieressä. Etelään päin mennessä kannattaakin olla tarkkana ja katsoa oikealle Riihimäen pohjoispuolella Ryttylän ja Turengin välissä. Siellä voi nähdä vilahduksen itäautojen historiaa.

Kulonen on kuullut, että jotkut pitävät hänen harrastustaan silkkana hulluutena, mutta naapuri ei ole autoista valittanut. Kulosen silmät vilkkuvat.

– Miksipä valittaisi, kun itse keräilee Datsuneita? Eikä minun yksityisestä kokoelmastani ole kenellekään mitään häiriötä, miksi se ketään haittaisi.

 

Harrastaa Lada-Jussi  toki muutakin, nimittäin S-Ryhmän ylläpitämiä ABC-liikenneasemia. Sekin on Ladan lailla asia, joka jakaa mielipiteet. Kulonen pitää myös Excel-taulukoista ja Neuvostoliitosta. Taulukko-ohjelmaan Kulonen on kerännyt kirjan verran tietoa itäautoista, ja Neuvostoliitto edustaa hänelle virallisuuden huipentumaa.

– Esimerkiksi autojen mallinumerojärjestelmä on hieno, sillä se kertoo paljon sellaiselle, joka osaa niitä lukea. Toisaalta Neuvostoliitossa on paljon huvittaviakin piirteitä. Toljattiinkin perustettiin kokonainen kaupunki autotehtaan ympärille!

Lada-Jussia kiinnostaisi lähteä pyhiinvaellusmatkalle Toljattiin. Siinä on vain yksi aika iso mutta.

– En oikein viihdy ulkomailla. ABC-asemilla tietää mitä saa, mutta ulkomailla ei oikein tiedä mitä suuhunsa pistäisi. Jos Toljattiin pääsisi suoralla lennolla ja saman tien takaisin kotiin, lähtisin kyllä, Kulonen sanoo.

Mieheksi, joka ei perusta ulkomaanmatkailusta, Kulonen on kuitenkin reissannut paljon. Viime kesänä hän ajoi Alppien ympäri kolmen ystävänsä kanssa. Puolalaisten itäautoharrastajien järjestämälle retkelle osallistuttiin vanhalla Samaralla, ja matkan aikana käytiin 16 maassa.

 

Turvapaikanhakijoiden autoja on mediassa moitittu vanhoiksi romuiksi. Kulosesta moinen on melkoista liioittelua, ellei jopa loukkaus.

– Autojen kunto on suhteellinen asia, ja omatkin autoni vuotavat milloin mitäkin. Eivätkä nämä mitään vanhoja romuja ole, täällähän on paljon 2000-luvun autoja!

Itäautoharrastajaa askarruttaa se, miten turvapaikanhakijat ovat malttaneet jättää autot jälkeensä. Vaihtoehtoja heillä ei tosin juuri ollut, sillä auto oli vain välttämätön väline rajan yli pääsemiseen. Matkaa Venäjän Kantalahdesta

Sallaan on parisataa kilometriä, ja turvapaikanhakijat joutuivat maksamaan autoista jopa useita tuhansia euroja.

– Monet kadehtivat maahanmuuttajia, kun ne kuulemma saavat täällä Suomessa rahaa. Minä kadehdin vain sitä, että ne ovat saaneet ajaa näillä autoilla, Kulonen sanoo.

Itäautoille on harrastajien kesken yhä kysyntää, ja moni heistä myös suunnittelee matkaa tulevaan huutokauppaan. Kulosellakin on suunnitelma valmiina: Sallaan matkataan kavereiden kanssa tila-autolla, ja yksi joukosta ajaa auton takaisin etelään. Loput palaavat kotiin itäautoilla.

– Olisihan se upea elämys päästä ajamaan kotiin yhdellä näistä. Ei sitä kyllä unohtaisi. Ainakin Izh-tehtaan valmistama Oda pitäisi kotiin saada. Täällä on kyllä paljon hassuja autoja. Katso nyt tuotakin ukrainalaista Chevroletia! LM-HäSa