Kanta-Häme

Samalla kortilla Tuuloksesta Töölöön

Kaupunginhallitus löytää useita etuja suunnitellusta joukkoliikenteen matkakortista. Siitä joukkoliikennejaostolle annettava lausunto palautettiin silti uudelleenvalmisteluun.

– Puhuimme paljon siitä, että matkakortin valmistelussa tulee ottaa huomioon joukkoliikenne laajasti kasvukäytävällä. Samalla kortilla tai mobiilisovelluksella pitää pystyä liikkumaan vaikka Nummelta Arabianrantaan, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Rautio (kok.) painottaa.

Hänen mukaansa uudistuksessa pitää ottaa huomioon myös se, että Helsinki ja Tampere ovat uudistamassa omia joukkoliikennejärjestelmiään ja Waltin tulisi pelata yhteen niiden kanssa.

Lisäksi mobiilisovellukset kehittyvät nyt hurjaa vauhtia. Uusia sovelluksia kehitellään muun muassa kutsuliikenteen, perinteisen joukkoliikenteen ja liityntäpysäköinnin yhdistämiseen.

– Joukkoliikenteen kehittäminen on todella tärkeätä, koska sen pitää toimia, kun palvelurakennetta uudistetaan.

Vaihto-oikeus tulee

Waltti-matkakortissa erityisen hyvää on maksuton vaihto-oikeus tietyn aikarajan sisällä. Sen arvellaan lisäävän julkisen liikenteen käyttöä.

Myös arvolippu on uutta Hämeenlinnan seudulla. Kortille voi siis ladata rahaa. Sen käytölle ei ole aikarajaa. Siitä tulee myös noin kolmanneksen kertalippua edullisempi.

Waltti voisi tuoda muutoksia ikärajoihin. Lastenlipun yläikärajaa on kaavailtu 16 vuoteen.

Lisäalennuksista kaupunginhallitus keskusteli jonkin verran. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa lisäalennuksia on vaikea toteuttaa. Myöhemmin olisi syytä selvittä esimerkiksi eläkeläislippujen käyttö ruuhka-ajan ulkopuolella sekä nuorisoliput yli 16-vuotiaille.

Kastelli täyttyy

Walttia on kaavailtu käyttöön koko Hämeenlinnan seudulla eli myös Hattulan ja Janakkalan bussiliikenteessä. Muutos tapahtuisi porrastetusti vuoden 2016 alusta esimerkiksi siten, että ensimmäisenä korttia käyttäisivät peruskoululaiset.

Waltin palvelupisteeksi on esitetty Kastellia. Hämeenlinnan kaupungin asiakaspalvelua keskitetään ensi vuoden alusta Kastelliin.

Tällä hetkellä ei ole vielä selvillä, miten Waltti-palvelu sinne mahtuisi ja kuka sitä hoitaisi. Joka tapauksessa sitä pidetään hyvänä paikkana myös tälle palvelulle. (HäSa)