Kanta-Häme

Sammakkokuningas näyttää NHL-glamourin synkemmän kääntöpuolen – Forssan teatterissa Alpo Suhosen ohjaus

Kiekkotähti tilittää Forssan teatterin syyskauden avausnäytelmässä uransa ja elämänsä välistä suhdetta.
Sammakkokuningas – pelin hinta -näytelmän sovittaja ja ohjaaja Alpo Suhonen kiittelee saaneensa Forssan teatterin puheenjohtajasta Tanja Thomssonista kullanarvoisen avustajan tehtävässään. Kuva: Lassi Puhtimäki
Sammakkokuningas – pelin hinta -näytelmän sovittaja ja ohjaaja Alpo Suhonen kiittelee saaneensa Forssan teatterin puheenjohtajasta Tanja Thomssonista kullanarvoisen avustajan tehtävässään. Kuva: Lassi Puhtimäki

Forssan teatteri seuraa näyttämötaiteen tuulia ajan hermolla. Pasi Lampelan kirjoittama Sammakkokuningas – pelin hinta sai kantaesityksensä Helsingin kaupunginteatterin Willensaunassa kuluvan vuoden helmikuussa. Seuraavaksi se avaa Forssan teatterin syysnäytäntökauden lauantaina.

Henkilösuhteilla on merkitystä tässäkin asiassa. Sammakkokuninkaan Forssan teatterille sovittanut ja ohjaava Alpo Suhonen vaikutti jääkiekkoilun maailmaan sijoittuvan näytelmän syntyyn jo käsikirjoitusvaiheessa.

– Toin Pasi Lampelalle hänen pyynnöstään esille näytelmän taustaksi jääkiekkoon lajina ja sen käytännön ilmiöihin liittyvää asiatietoutta, hän toteaa.

Vapaat kädet käsikirjoittajalta

Suhonen kertoo saaneensa käsikirjoittajalta myös laajat vapaudet esityksen muokkaamiseen.

Lähtökohtana on hänen mukaansa linjaus, jossa lätkäelämässä itse pelikenttien taustalla suurelle yleisölle näkymättömissä vaikuttavalle todellisuudelle kuuluu tulkinnassa merkittävä painotuksensa.

Hän huomauttaa, ettei kysymys ole siitä, etteikö hän arvostaisi korkealle Helsingin kaupunginteatterissa toteutunutta Sammakkokuningas-produktiota.

– Kaikin puolin vaikuttava ja muutenkin hyvä esitys. Me teemme tästä kuitenkin oman Forssan teatterin versiomme, joka pitää sisällään enemmän pelaajien glamourinsa takana kokemaa lätkäfaktaa.

Päähän kohdistuvista taklauksista päästävä eroon

Sammakkokuningas – pelin hinta -asetelma lähtee siitä, kun maailman kovimmassa ja arvostetuimmassa jääkiekkoliigassa, NHL:ssä, pelaavan Jarkko Rautala saapuu lomalle Suomeen.

Tähtikiekkoilijalla on takanaan vaikea, epäonnistumisten täyttämä pelikausi.

Pelkona on uran päättyminen päähän osuneiden taklausten jälkiseurauksiin. Jopa uskallus kaukaloon palaamisesta horjuu. Lätkätähden elämä on rankkaa.

Vaakaa painavat vastapuolina menestys hulppeine palkkoineen ja riskit, joissa terveys saattaa mennä lopullisesti.

NHL-todellisuuden omakohtaisesti liigan ensimmäisenä ei-pohjoisamerikkalaisena valmentajana tunteva Suhonen haluaa suitsia kyseenalaiseksi tuntemaansa kehitystä myös teatterin keinoin.

Väkivalta ja etenkin päähän kohdistuvat taklaukset muodostavat kehityssuunnan, jonka hän korostaa vaativa herätystä meillä Suomessakin.

– Tätä ongelmaa ei muutaman ottelun pelikielloilla korjata. Kanadassa on jo kyselty asiaan liittyen aina parlamenttitasolla asti, että aiotteko tuhota kansallispelimme.

Suhonen tutustui Forssan teatteriin pikkupoikana

Teatterimaailma on Alpo Suhoselle tuttu niin suuren laitosteatterin johtajana kuin useiden eri näyttämöille matkan varrella tekemiensä ohjaustöiden kautta.

Kotimaisen näyttämötaiteen ohella hän omaa lajiin näkemystä monien ulkomailta hankkimiensa yleisökokemusten myötä.

Hän muistaa tutustuneensa Forssan teatteriin jo pikkupoikana, mutta Sammakkokuninkaan merkitsevän sen esityksiin vaikuttamisessa uutta pään avausta.

– Onneksi olen saanut tähän Tanja Thomssonin avustajakseni, se on osoittautunut kullanarvoiseksi.

Forssan teatteria tällä hetkellä puheenjohtajana luotsaava Tanja Thomsson kiittelee Suhosta tämän mukanaan tuomista uusista taiteellisista näkökulmista sekä julkisuusarvosta. HÄSA

Sammakkokuningas – pelin hinta saa ensi-iltansa Forssan teatterissa lauantaina 19.10. Näytelmä on ohjelmassa 21.12. asti.