Kanta-Häme

Samuli Paronen -palkinto Pekka Kejoselle

Samuli Paronen -palkinto on tänä vuonna myönnetty kirjailija Pekka Kejoselle. Palkinto luovutetaan aforistiikan ansioista, ja siitä päättää Suomen aforismiyhdistyksen hallitus.

Palkintoperusteluissa todetaan, että Pekka Kejonen (s. 1941) on ollut koko kirjallisen uransa oman tiensä kulkija. Hän on käyttänyt vapautuneesti kirjallisuuden lajityyppejä ja liikuttanut omalla persoonallisella tavallaan runon ja aforismin rajapintoja. Tämä tulee selkeästi ilmi teoksissa Kädettömän taputukset (WSOY 2010), Levitaation elkeet (WSOY 2012) ja Kertakäyttösatori (WSOY 2014).

Kejosen aforistiikka on terävää ajattelua ja viiltävää lausetta. Hänelle on tunnusomaista taitava itseironian käyttö ja yksioikoisen moralisoinnin välttäminen.

Kolmen vuoden välein jaettavan Samuli Paronen -palkinnon ovat aiemmin saaneet Helena Anhava, Mirkka Rekola, Paavo Haavikko, Markku Envall, Arto Seppälä ja Hilja Mörsäri.