Kanta-Häme

Satavuotias Helmi Lehtimäki eli ruuhkavuosiaan sodan aikaan

Tammelainen Helmi Lehtimäki ei tee tiistaina pannaria. Ei, silloin on muiden vuoro tarjota rouvalle kahvit. Hän täyttää nimittäin sata vuotta.

– Mamma tekee yleensä muille pannaria, Lehtimäen poika Veijo Lehtimäki hymyilee.

Usein se ”muille” on Veijo Lehtimäki. Äiti tekee pojalleen myös kiisseliä. Ja lähettää hänelle karkkia, jos miniä Terttu Lehtimäki on yksin anoppinsa luona käymässä.

– Mamma sanoo: vie Veijolle karkkia, Terttu Lehtimäki kertoo ja paljastaa, että joskus hän syö karkit jo kotimatkalla.

Päivänsankari Helmi Lehtimäki istuu nojatuolissaan ja hymyilee: niinkös siinä käy. Hän kuitenkin sanoo, että hän on onnekas, kun hänellä on niin hyvä miniä.

– Terttu pesee verhot ja parvekkeet.

Kaikki hänen lapsensa asuvat lähellä. Sukua riittää enemmänkin. Omia lapsia on elossa neljä, lastenlapsia on seitsemän, lastenlastenlapsia tusinan verran ja viidettä polveakin on jo kaksi.

– Syntymäpäiviä juhlitaan kolme päivää, Terttu Lehtimäki sanoo.

Eihän suku mahtuisi saman pöydän ääreen, vaikka pöytä onkin jatkettava.

Helmi Lehtimäki on muutaman kuukauden vanhempi kuin Suomi. Hän ei luonnollisesti muista Suomen alkuvaiheista kovinkaan paljon. Mutta sen hän muistaa, kuinka hän oli vuonna 1919 syntyneen siskonsa Katrin kanssa kotona Liesjärvellä.

– Äiti oli töissään ja aloimme Katrin kanssa leikkiä pölkyillä. Pudottelimme niitä penkiltä lattialle.

Kun äiti tuli paikalle, tytöt vain jatkoivat leikkiään kielloista huolimatta. Lopulta äiti sanoi, että ovella on mörkö. Jo loppui pölkkyjen pudottelu.

Kerran kaksikko karkasi salaa metsään talvipakkasilla ilman kintaita.

– Olimme Katrin kanssa myöhemmin tukkijätkiä. Kävimme isän kanssa tukkimetsässä.

Kerran tytöt olivat isän kanssa souvissa. Isä jätti tytöt vähäksi aikaa yksin metsään puupinon luo.

– Yhtäkkiä puupinon takaa näkyi vieras mies. Hän lähti kuitenkin karkuun, kun näki hameväkeä metsässä.

Lehtimäki nauraa, että hänellä on edelleen parisataa hametta kaapissa. Tai ainakin kymmenen.

– Ei kai näitä juttuja voi lehteen laittaa, rouva varottelee.

Helmi Lehtimäen lapsuudenperheessä oli 12 lasta, seitsemän tyttöä ja viisi poikaa. Lehtimäki oli lapsista toiseksi vanhin. Sisaruksista viisi on vielä elossa.

Lehtimäki kävi nuorena tyttönä Liesjärven työväentalolla tansseissa. Yksikin innokas poika alkoi saatella häntä kotiin useamman tanssireissun jälkeen. Lehtimäki kuitenkin kyllästyi pojan seuraan.

– Ei sitä viitsinyt iän kaiken…

Mutta mahtoiko syy olla siinä, että joku toinenkin kurkki olan takaa. Lehtimäki mietti, josko naapurin nuori mies, Eino nimeltään, voisi saatella hänet kotiin.

Nuori pari meni vihille vuonna 1938. Talvisodan jälkeen he rakensivat talon Lehtimäen lapsuudenkodin viereen.

– Eino oli viisi vuotta sodassa. Taimi-siskoni hoiti poikia sillä välin, kun pesin pyykkiä kaivolla, Lehtimäki muistelee ruuhkavuosiaan.

Perheeseen syntyi kaikkiaan viisi poikaa, mutta yksi heistä kuoli yksivuotiaana.

– Jos siskot eivät päässeet auttamaan lastenhoidossa, he järjestivät niin, että joku kylän mummoista tuli auttamaan.

Siihen aikaan joku kylän yksinäisistä mummoista asui hetken aikaa apua tarvitsevan nuoren perheen luona.

Välillä perhe muutti Lopelle, mutta palasi Liesjärvelle viiden vuoden kuluttua.

1960-luvulla perheen pojat aikuistuivat ja alkoivat mennä yksi toisensa jälkeen naimisiin.

1980-luvun alkupuolella Lehtimäet ostivat kerrostaloasunnon Tammelan keskustasta.

Eino Lehtimäki kuoli vuonna 1985.

– Muutin silloin takaisin Liesjärven taloon ja asuin siellä muutaman vuoden, kunnes muutin taas kerrostaloasuntoon. Kaksi siskoani asui naapuritaloissa.

Sairastelun jälkeen Lehtimäki muutti Palvelukeskus Tammikartanoon. Siitä on 12 vuotta.

Huomenna on kuitenkin juhlien aika.

– Minulla menee ihan kylmät väreet, kun ajattelen, että täytän sata vuotta. Sata, Lehtimäki miettii. HäSa