Kanta-Häme

Satavuotinen rusketusmuoti on sitkeä

Eihän rusketuksen pitänyt olla enää muotia. Auringon ja solariumin vaarat tiedetään, mutta silti joka kesä suomalaiset pohtivat, miten saisi kalpeisiin sääriin edes hieman tropiikin hehkua.
Auringon suutelema iho, kesän kuparinen hehku, reippaan ulkoilmaihmisen päivetys.

Rusketustuotteita on markkinoitu pitkään samoilla mielikuvilla aktiivisesta elämäntyylistä, jota päivettynyt iho heijastelee.

Sitä mukaa kun tieto auringon haitoista on karttunut, rusketuksesta on tullut vaarallinen ilmiö. Se kun kertoo siitä, että iho yrittää suojautua UV-säteiltä. Muotisuunnittelijat ovat hylänneet ruskettuneet mallit jo aikapäiviä sitten, ja joukko eturivin tähtiä Madonnasta Nicole Kidmaniin suojaa ihonsa tarkasti.

Tietoisuudesta huolimatta rusketus viehättää yhä, joissakin piireissä selvästi enemmän kuin toisissa. Viime aikoina näkyvimmät rusketusmuodin ilmentäjät ovat olleet fitness-urheilijat ja kehonrakentajat. Selitys on yleensä, että ruskettuneessa kehossa lihakset erottuvat hyvin.

– Ruskettumisen ihannointi on osa ruumiinkulttuurin kehittymistä, jonka kulta-aika oli 1980-luvulla. Silloin kehonrakennuksesta tuli suosittua, eikä rusketusta voi käsitellä irrallaan tästä kehonmuokkauksen ajatuksesta, pohtii kulttuuriantropologi Taina Kinnunen.

Kinnunen on tutkinut kehollisuutta eri muodoissaan ja muun muassa väitellyt bodauksesta vuonna 2001. Hän on huomannut, että alun perin luonnollisena pidetystä rusketuksesta on nyt tullut kaikkea muuta.

– On kiinnostavaa, että kun monissa kulttuureissa ihoa on maalattu täysin toisenlaiseksi kuin alkuperäinen väri, länsimaissa on haluttu korostaa luonnollista kauneutta. Luonnollisuuden myytti on edelleen voimassa, vaikka väri tulee purkista eikä auringosta.

Ennen kuin rusketuksesta tuli erottamaton osa kehonmuokkausta, siitä piti tulla ihanne. Vielä sata vuotta sitten rusketus yhdistettiin yleisesti ulkotöihin. Siksi yläluokkaiset länsimaiset ihmiset suojelivat hipiänsä tarkoin, etteivät vaikuttaisi raskaan työn raatajilta.

Kunnes 1920-luvulla muoti-ikoni Coco Chanel matkusti Rivieralle ja oleili auringossa hieman liian pitkään. Mon dieu, miten noloa! Todellisen edelläkävijän tapaan Chanel kuitenkin muutti vastoinkäymiset voitoksi, ja pian hänen rusketustaan ihailtiin laajalti. Eikä aikaakaan, kun muotitietoiset alkoivat jättää ihonsa tahallaan suojaamatta, jotta uudenlainen päivetys sai asettua myös heidän kasvoilleen ja käsivarsilleen.

Koska Chanel heijasteli ylemmän keskiluokan tuntoja ja mieltymyksiä, hänen esimerkillään oli painoarvoa. Samoihin aikoihin oli pinnalla laulaja Josephine Baker, jonka eksoottinen ulkonäkö herätti ihailua Atlantin molemmin puolin. Yhdysvaltalais-ranskalaisen Bakerin iho oli tumma, ja hänen uskotaan vaikuttaneen myös länsimaisen kauneusihanteen laajentumiseen. Baker edusti uudenlaista, rohkeaa naistyyppiä, joka otti elämästä kaiken irti ja ilmaisi itseään myös kehon kautta.

– Kaupungistumisen ja teollistumisen myötä ihmisillä alkoi olla vähitellen myös vapaa-aikaa, josta tuli varsin nopeasti tavoiteltava statussymboli. Rusketukseen alettiin liittää ajatuksia ulkoilmassa vietetystä vapaa-ajasta. Muutoinkin alettiin korostaa kehollisuutta ja terveitä elämäntapoja, Taina Kinnunen kertaa.

Samaan aikaan muoti alkoi paljastaa yhä suurempia kaistaleita paljasta ihoa. 1960-luvulla esiteltiin jo varsin rohkeaa rantatyyliä aina bikineitä myöten.

Naisihannetta edusti näyttelijätär Brigitte Bardot, jonka alkuvoimainen eroottisuus sai viime silauksen päivetyksestä. Bardot’n sensuelli tyyli vaikutti yhtä aikaa luonnolliselta, huolettomalta ja kesyttömän määrätietoiselta.

Mitä enemmän paljasta pintaa näkyi, sitä voimakkaammin ihanteeksi tuli rasvaton, kiinteä vartalo. 

Jane Fonda huhki aerobic-videolla ja Bo Derek keikisteli elokuvahietikolla kympin arvoisesti. Myöhemmin rantaleikkien kruunaamattomaksi kuningattareksi hölkkäsi Pamela Anderson ja koko Baywatch-sarjan porukka.

Miehistä julkkisrusketuksen mallia tarjoili ensin George Hamilton, myöhemmin ainakin Arnold Schwarzenegger, joka esitteli kehonrakennuskykyjään ja kokeili sittemmin siipiään näyttelijänä ja poliitikkona. Kotoisista rusketusikoneista muistetaan ainakin formulakuski Keke Rosberg ja hänen Monacon auringossa paahtuneet kasvonsa sekä ikipirteä tangokuningatar Arja Koriseva.

Melko pitkään nopea ihon pigmentin muutos kertoi paitsi tuhlailtavasta vapaa-ajasta, myös tilaisuudesta päästä ulkomaille. Kun etelänlomat olivat vielä harvojen herkkua, se sai näkyä. Palaminen oli pikemminkin poikkeus kuin sääntö, mutta hei: ”Tämän päivän puna on huomisen bruna”. 

Outoa on, että edelleen ulkomailta tulevan päivetyksen astetta tutkitaan tarkoin. Jos ihossa ei näy merkkejä matkasta, liekö koko reissua tehtykään.

– Eihän se enää ole niin kovin muodikasta, vaan mieluummin mennään tutustumaan vaikkapa inkojen valtakunnan jäänteisiin kuin makaamaan rantalomalla. Ehkä tähänkin pätee yleisesti Pierre Bourdieun ajatus erottautumisesta, pohtii Taina Kinnunen. 

– Siinä vaiheessa kun massat innostuvat jostain ilmiöstä, varakas keskiluokka etsii jo uusia tapoja olla muodikas.

Yhtenäismuodin sijaan on vallalla kaksi erillistä muodin linjaa. Viileän huippumuodin maailmassa suositaan kalpeita ja laihoja malleja, mutta kehollisuuden korostajat suosivat lihaksikasta ja ruskettunutta kauneuskäsitystä.

Jutussa on käytetty lähteinä myös seuraavia artikkeleita:

Jablonski, Nina G: From Bardot to Beckham: the decline of celebrity tanning. The Skin Cancer Foundation Journal 2010, 42–44. Koulu, Leena: UV-säteily, ruskettuminen ja DNA-vaurio. Duodecim 2014;130(6):637-41. Poorsattar, Solmaz & Hornung, Robin L: Tanning Addiction –  The New Form of Substance Abuse.