Kanta-Häme

Satoja tarinoita, yksi päivä

Olisko ollut kevättalvi 1973, kun tapasin Riihimäen Puputinkulmassa punatukkaisen nuorukaisen, jolla oli mokkanahkainen afgaaniturkki. Tunnistin pojan koulusta. Jostain kumman syystä tunsimme vetoa toisiimme, vaihdoimme kohtalaisen pitkän suudelman ja siinä se oli!

Vaaleanpunaisen kopin seinille on kehystetty tarinoita, jotka kuvastavat Riihimäen kaupunginmuseon kesänäyttelyä.

Meidän suuri päivä! -näyttely on koottu yhden tärkeän päivän, hääjuhlan, ympärille. Syksylle kestävän näyttelyn lisäksi kaupunginmuseon koko kesän ohjelma pyörii hääteeman ympärillä.

– Tavoitteenamme on, että nuoret parit voisivat hakea ideoita omiin juhliinsa, sanoo näyttelystä vastaava museon vs. amanuenssi Markus Neulaniemi.

Muistoja 1900-luvun alusta

Museon eteisaulan vieressä nuoreksipariksi puetut mannekiininuket istuvat juhlapöytänsä ääressä. Eteen on katettu kauniisti, tyylillä on haettu 1950- ja 1960-lukuja.

Vieressä lahjapöytä on täytetty riihimäkeläisille tutuilla häälahjoilla. Paikallisilla pareilla ei ole hetkeen ollut lasista pulaa.

Kaikkiaan museon näyttely kattaa runsaat sata vuotta paikallista häähistoriaa. Vanhin esine on hääkuva vuodelta 1891.

Varsinaiset juhlat alkavat vasta päähuoneessa, kun korvat täyttää uruilla soitettu Mendelssohnin Häävalssi. Neulaniemi oli käynyt äänittämässä Riihimäen kirkossa, kun kanttori soitti häämusiikkia.

Katossa riippuu kankaisia ruusukuvioita sekä huiveista muodostettu morsiustaivas. Somistuksesta vastannut Miia Oraviita käytti lähteinään vanhoja Kotiliesi-lehtiä sekä vuodelta 1921 ollutta valokuvaa, jossa häitä oli juhlittu Rautatieläisten talolla.

Huoneen keskelle on asetettu morsiuspukuja eri vuosikymmeniltä. Vielä 1900-luvun alussa puvut olivat myös violetteja ja mustia.

– Oikeastaan 1970-luvulta puvut ovat alkaneet olla enimmäkseen valkoisia. Tuolloin myös hunnusta luovuttiin, ja morsiamet alkoivat käyttää päähineenä hattua, Neulaniemi sanoo.

Tuskin lienee sattumaa, että morsiamen koskemattomuutta kuvastanut huntu hävisi samoihin aikoihin, kun konservatiiviset moraalikäsitykset muuttuivat.

Ajattomia kokemuksia

Ihan heti ei seurustelumme alkanut, siinä oli jokunen mutka matkassa. Pikkuhiljaa aloimme liikkua yhdessä, kävimme elokuvissa ja Punkan Essolla kahvilla. Parhaan tyttökaverini veli sanoi suhteestamme, että ”toi ei tuu kestämään”.

Riihimäkeläisten kannalta kiinnostavimmat tarinat kiertävät päähuoneen seiniä. Kaupunginmuseo on nimittäin saanut haltuunsa Ilmolan vanhan valokuvaamon hääkuvia.

Runsaan sadan riihimäkeläisen hääparin kuvat kiertävät pääsalin seiniä. Vanhimmat kuvat ovat 1900-luvun alusta ja tuorein on viime vuosisadan lopulta.

– Hauska on huomata, kuinka hääkuvissa on menty taaksepäin. Kun 1970-luvulla alettiin vapautua, 1990-luvulla palattiin takaisin vanhaan tyyliin, sanoo Riihimäen kaupunginmuseon johtava intendentti Helena Lindstén.

Oman lisänsä näyttelylle toi kaupungin vetämä LiiKuTa-hanke, joka keräsi maalis–huhtikuussa rakkaustarinoita riihimäkeläisiltä. Projektikoordinaattori Johanna Sillanpää on koonnut näyttelyyn valikoituja tarinoita, joita kaupunkilaiset jakoivat.

– Vanhimman tarinan kertonut on syntynyt vuonna 1915, nuorimman vuonna 1995. On hauskaa, että vaikka ajat ovat muuttuneet, hääjuhlan ydin on ollut melko ajaton. Rakastuminen on ajaton teema, ja häiden kokemuspohja on ollut yllättävän samankaltainen, Sillanpää kuvailee.

Vaaleanpunaisen tarinakopin seinältä voi löytää muun muassa Pieni punatukkainen tyttö -nimimerkillä kirjoittaneen naisen tarinan.

Mutkia on ollut matkassa, mutta niistä on selvitty. Meillä on ihana perhe, lapsia ja lapsenlapsia. Vuoden päästä juhlimme 40-vuotishääpäiväämme. (HäSa)

Meidän suuri päivä! -näyttely on esillä Riihimäen kaupunginmuseolla 11.5.– 21.9.2014. Tekstissä käytetty tarina on poimittu näyttelymateriaalista.

Päivän lehti

29.3.2020